
Älä välitä kulta, kyllä mäki sua vihaan salaa.
Olen yksin,
yksin,
yksin.
Kukaan ei soita, ei kommentoi Galleriassa eikä Facebookissa.
Ei tekstaa, ei tule käymään.
Tuntuu siltä kuin minua ei enää olisikaan.
Joudun aloittamaan itse keskustelun ja tuntuu siltä kuin olisin vain taakka.
Sitten lopetan keskustelun tajutessani sen.
En enää halua jaksaa.
Haluan taas tutun ja turvallisen terän käteeni.
Se vie puolet vapauksistani.
Ei t-paitoja tai toppeja, lisää salailua.
En tiedä kumpi on pahempi.
Tämä fiilis vai se salailu.
Jonain päivänä mä kerron kuinka kaikki on hyvin.
Päivin vihdoin sivupalkin. Kaksi rastia kerralla.
Tyytyväisyyteen on vielä pitkä matka.