My only wish: 2013, be nice to me

Most importantly, tho, I want to be able to

Ihania vuoden viimeisiä päiviä ja parempaa uutta vuotta 2013 kaikille ihanille lukijoille! ♥

☆POST-CHRISTMAS DIET☆

Joulu on vuoden vaikein aika.

Se voittaa pääsiäisen suklaat, vapun alkoholin ja jopa juhannuksen ruoat. Jouluna syöt sitä samaa ruokaa kolme päivää putkeen, laatikoita, kinkkua, salaatteja, pipareita. Glögissäkin on kymmeniä turhia kaloreita, joulutortuissa toista sataa ja yhdessä suklaakonvehdissa viitisenkymmentä.

Kaikesta tästä huolimatta mä selvisin joulusta, ja tänään syötiin viimeisetkin jouluruoan rippeet. Ei sitä samaa kalorimömmöä huomenna, mutta olohuoneen pöydällä houkuttelevat suklaat, joita äiti osti varastoon kuukauden ajan ennen tätä kirottua juhlaa. Juustot jääkaapissa sisältävät myös satoja turhia kaloreita, rasvaa, suolaa ja kaikkea sitä, mitä en tarvitse. Silti yllätän itseni ilta toisensa jälkeen kirja sylissä, teemuki käsissä ja juustolautanen vieressä pöydällä. Vasta, kun pysähdyn, rauhoitun mennäkseni nukkumaan, mä ymmärrän, kuinka paljon pahaa olen taas itselleni sen päivän aikana tehnyt. Kuinka en ole liikkunut yhtään, kuinka olen syönyt tuhansia kaloreita ja kuinka vain lihon, vaikka haluan näyttää A:lle, kuinka mä pystyn siihen, laihdun vielä ja pääsen tavoitteeseeni.

Aamulla avatessani piparipurkin kannen ja ottaessani aamukahvini kaveriksi muutaman sokerikuorrutteisen piparin, mä lupasin itselleni, että tänään mä menen lenkille. Ja niin myös huomenna, ylihuomenna ja lauantaina. Siinä, missä toiset aloittavat dieettinsä vasta vuoden vaihtuessa, mä taon päähäni sitä tosiasiaa, kuinka tänään on toinen joulupäivä, ja huomenna on jo arkipäivä. Joulu on ohi, eikä mulla ole enää mitään syytä läskeillä kotona.

Mars, ulos siitä lihava.

instead of making me better you keep making me ill

57 kg
bmi 21,9
'normaalipaino'

ja A hymyilee.
"Kuinka paljon alaspäin sä aijot vielä mennä?" se kysyy ja mä mietin hetken, enkä lopulta edes vastaa. Ei se kuitenkaan ymmärrä, kuinka kauhealta lähes bmi 22 kuulostaa, kuinka isolta se saa mut tuntemaan itseni ja kuinka antaisin mitä vaan, että painaisin 48 kg. Sen sijaan hän kertoo iloisena, kuinka voisin painaa jopa 64 kilogrammaa, ja olisin silti normaalipainoinen.

Normaali, sana ei kuulosta enää kovin tavalliselta.
En edes tiedä mitä tarkoittaa normaali, en halua olla sellainen, en ainakaan painoni suhteen.
Sehän tarkoittaa sitä, että olen aivan kuten kaikki muutkin?

Seronilit loppuu juuri jouluksi, mutten saanut suutani auki eilisessä tapaamisessa. Ehkä mä selviän ilman niitä viikon.

I could really use a wish right now

Aloitin perjantaina sen ruokapäiväkirjan pitämisen, huomenna taas saan selitellä A:lle miksi aloitin sen viikon myöhässä. Hän sanoi, ettei mun tarvitse (tai oikeastaan edes saa) laskea siihen kaloreita, mutta laskin kuitenkin. Tuntui turhalta pitää päiväkirjaa syömisistä, jos ei laske paljonko oikeasti onkin tullut syötyä. Perjantaina selvisin 760 kalorilla, vaikka olin varma, että söin liikaa. Eilen taas meni yli 1000 kalorin. Tänään en epäonnistunut niinkään pahasti, intake on vain 885, enkä anna sen nousta enää yhtään.

Löysin ABC-dieetin kautta uuden dieetin ensiviikolle kokeiltavaksi, nimittäin Healthy Skinny Girl Diet. Se vaikuttaa kaikinpuolin mulle sopivalta, kun viikonloppuisin voi syödä jopa 1100 kaloria. Itselläni on edelleen vaikeuksia olla syömättä, jos porukat tekee ruokaa.

Tämä ilta menee huomista kauhulla odottaen, mitä A ajattelee lukiessaan päiväkirjaani. Viime tapaamisellamme mulla oli nimittäin ahmintavaihde päällä, ja häntä huolestutti jo valmiiksi se, kuinka nopeasti vaihdan ahmimisesta lähes paastoon. En osaa syödä normaalisti, enkä tiedä sainko vihdoinkin sen taottua A:n päähän viime viikolla. Toivottavasti tämä todistaisi sen, ettei hän enää yritäkään auttaa mua vain sanomalla: "syö viisi kertaa päivässä, älä paastoa äläkä ahmi!!!!1 :) " Ei toimi, A, ei toimi.

pointless rambling

Tappavan tylsä perjantai-ilta itsenäisyyspäivän jälkeen.  En oikeastaan edes tiedosta sitä, että tänään on perjantai ja huomenna muka lauantai. Eilinen oli jo mulle lauantai, enkä saa aivojani tajuamaan, että tänään on perjantai ja eilen oli torstai.

Ajotunti peruutti tämän viikon tapaamisen A:n kanssa, ja seuraava saakin odottaa maanantaihin. En toistaalta edes haluaisi sinne, en jaksa kuunnella selitystä akupunktio-mahdollisuuksista, painon nousemisesta, ristiriitaisuudestani tai ainakaan ruokapäiväkirjasta, jota en pitänyt vaikka olisi jo viikon ajan kuulunut. Osaan kyllä kirjoittaa kalorilleen oikein sen, mitä olen syönyt päivän aikana, mutta kadotin intoni kirjoittaa niitä ylös, kun yhtäkkiä käskettiinkin. En ole edes miettinyt syömisiäni viimeiseen viikkoon, tänään ei ole ollut nälkä ja toivon, ettei huomennakaan ole. Ajattelin vain, kuinka paljon helpompaa olisi, kun voisi vain taas olla syömättä. Ei tarvitsisi ahdistua siitä, kun onkin antanut itsensä syödä liikaa.

Vietin työpäivän tumblrissa ja vastaan tuli selatessa kymmeniä kuvia arvista, verta vuotavista haavoista, partateristä ja mustelmista. Triggered. 

Tällä hetkellä mun tavoite on vain selvitä viikonlopusta vahingoittamatta itseäni.

help I have done it again

Kaikki muut laihtuvat ja paranevat, syövät terveellisesti ja onnistuvat. Mä epäonnistun, lihon ja ilahdutan joka viikko A:ta parillasadalla uudella grammalla. Murrun ja alan itkeä holtittomasti,

"Mitä sä ajattelet nyt, kun kuulit että paino on noussut?"
"Mä en halua olla olemassa."
"Tajuatko sä mistä tämä johtuu?"
"Siitä että mä söin."
"Ei, vaan siitä että ensin sä et syönyt ja sitten sä söit liikaa."
"Aha."
"Mitä sä aijot nyt tehdä?"
"Lopettaa syömisen."
"Kai sä ymmärrät ettei se auta"
"Mä en halua ymmärtää."

Teen kaikesta vaikeaa. En syö lääkkeitä, kun syön niitä niin juon alkoholia ja olen sekaisin. Lihon enkä halua enää katsoa peiliin.
  Mitä mä tein väärin?