untitled pt. 52471

Mä en keksi otsikkoa.
Mä en löydä kuuntelemisenarvoista musiikkia.
Mä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.

Joulu meni hyvin. kai.
Eilen näin pyskiatrisen sairaanhoitajani taas kerran. "Juttuni" luovutetaan lääkärin kautta erikoissairaanhoitoon koska "perusterveydenhuollossa alle 18-vuotiaille ei anneta niin helposti lääkkeitä". Niin hän sanoi. En mä ole mitään lääkitystä pyytänyt, en tiedä ymmärtääkö se nainen sitä kun se tuo joka kerta ne esiin. Kuinka niitä ei vielä määrätä ja kuinka katsomme vielä miten perheemme tilanne etenee. Luoja, kolme vuotta tätä henkilökohtaista paskaa oli perheemme tilanne millainen hyvänsä. Onko hän kuunnellut minua ollenkaan?
Okei, täytyy näin tähän väliin selventää; en todellakaan vihaa häntä vaikka välillä siltä kuulostankin. Itse asiassa pidän hänestä. 

Haluaisin nukkua, mutta en osaa. En saa unta, enkä tiedä miksi.
Puhuin tänään Tytön kanssa, ja uskon että sekin oli vain sen takia koska hänellä oli tylsää. Niin siinä yleensä käy. But hey that's alright, I'm alright.

Toivottavasti teillä on parempi tuuri nukkumisen suhteen.

your lips on my lips, it's a very merry christmas

Jouluaattoaamu, näin yöllä unen jonka muistan vieläkin. Sitä ei ole tapahtunut unisiepparin ostamisen jälkeen, joten...
Pakko tulla purkamaan tänne.
Näin periaatteessa unta Tytöstä, ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Unessa sain häneltä sähköpostia, jossa luki kaikkea siitä kuinka hän on vihdoin tajunnut, kuinka ikävöi minua ja rakastaa minua. Ah, ja tämä uni paranee vielä. Nimittäin pian sen lukemisen jälkeen olin siinä unessa tekstaamassa Tytölle, että onko hän tosissaan ja mitä ihmettä. Ennenkuin kuitenkaan tein näin, jotenkin tajusin sähköpostin olevan huijausta/roskapostia. Mitä ihmettä?!

Ehkä jossain alitajunnassani siis ikävöin Tyttöä enemmän kuin ymmärränkään. Haluan vain unohtaa sen unen, mutta toisaalta en ikinä halua unohtaa sitä sähköpostia jonka siinä sain. Hymyilin ja itkin ilon kyyneleitä.
Screw this.

Merry christmas ♥


ps. aamupaino 60 kilogrammaa. en edes muista koska olisin viimeksi painanut näin "vähän".

untitled, once again

Kuluvatpa päivät nopeasti. Nyt on jo perjantai 23. joulukuuta. En itsekään uskoisi jos en olisi aamulla sitä omin silmin nähnyt.

Joulu... Ristiriitaisia ajatuksia, kaksi ääntä, kaksi eri henkilöä taistelee pääni sisällä. Vihaanko joulua? En kai. Rakastanko sitä? En kaikkea siinä. Jouluna syödään liikaa, jouluna kaikki paitsi karppaajat lihovat. Jouluna teeskennellään ettei se haittaa. Mutta heti, heti kun joulunpyhät on saatu pois alta hell breaks loose. Tammikuun naistenlehdet on täynnä kaikkia ihmediettejä joita epätoivoiset, normaalipainoiset perheenäidit kokeilevat. Zumbat, 'kinkunsulatusjumpat', lenkkeilyvimma. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Mieluiten skippaisin aattoiltaan, niihin lahjoihin. Jättäisin sen ruoan pois ja olisin onnellinen.

Mutta olen jo päättänyt, että huominen saa olla se yksi päivä vuodesta jolloin en ajattele kaloreita, painoani, liian paksuja käsivarsiani tai sitä kuinka monta kertaa liikaa syön
huomisen,
ylihuomisen
ja tapaninpäivän aikana.
Luoja, toivon todellakin pystyväni siihen. En halua pilata kenenkään joulua. Ja ei kaksi tai kolme päivää kuulosta niin pahalta. Ehkä mä todellakin pystyn siihen.

untitled pt. 2

Lähes kaksi päivää mä pysyin poissa, mutta en pysty siihen enää.

Oon vasta viime aikoina huomannut, kuinka mulla on tapana hankkiutua seurustelusuhteeseen ihmisten kanssa (joista en edes pidä) vain sen takia koska he haluavat minut, välittävät minusta ja sanovat rakastavansa. Haluan niin kovasti vain tuntea olevani rakastettu. Ei siinä vaiheessa kai kiinnosta rakastatko sä itse sitä toista ollenkaan, oli se kuinka karua tahansa. 

En edes tiedä, miksi tulin kirjoittamaan tätä. Koin jonkinasteisen ahaa-elämyksen puoli tuntia sitten. Ehkä siksi. Joku oli pukenut ajatukseni sanoiksi niin kauniisti, että päätin itsekin kokeilla. En tiedä onnistuinko, mutta ainakin yritin. 

Huomenna uudestaan psykiatrisen sairaanhoitajan tapaaminen. Ehkä kuulen mitä paskaa ne musta puhuivat terkkarin ja kuraattorin kanssa viime käyntini jälkeen...

Ja mä vähenen, palelen.

Mä haluun pois ja mä haluu en.

Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan!

Mikset sä

ja miksen mä?

Miksei enää ikinä?

Ja ulkona kaukana jäätyy maa.

Mitä musta jäljelle jää?

I can't fall asleep but I sure can dream

Hello, insomnia.

Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kovasti haluaisin nukkua.

Psykiatrisen sairaanhoitajan, koulun terkkarin ja kuraattorin toive taisi olla, että verikokeeni kertoisivat anemiasta tai kilpirauhasissa olevasta viasta. He olisivat onnellisia; se olisi selittänyt väsymykseni. mutta ei unettomuuttani. Olin siis perjantaina siellä psykiatrisella sairaanhoitajalla, tein sen tutun mielialakyselyn ja sain yhdeksän pistettä. Lähes saman verran kuin ensimmäisen kerran sitä tehdessäni, hieman enemmän kuin toista kertaa tehdessäni. Eihän se testi diagnoosia anna, mutta ahdistuin silti. 

Se nainen oli mukavempi (ja nuorempi) kuin olin olettanut, kerroin hänelle miten perheeni tilanne ahdistaa minua ja häiritsee elämääni, kuinka yksinäiseksi tunnen oloni ja kuinka minusta tuntuu että se on ihan oma vikani. Hän yritti lohduttaa minua ja kertoa, kuinka "ystäväni" eivät ole jättäneet minua ja kuinka minun pitäisi vain ottaa heihin yhteyttä. Anteeksi vaan, ei enää kiinnosta. Kaksi vuotta on liian pitkä aika, ei sen jälkeen välejä saa entisiksi, enkä varmaan enää haluaisikaan. Kerroin hänelle myös tästä "henkilöstä" joka tuntuu pilaavan elämääni, sekoittavan päätäni. Te tunnette hänet Tyttönä, mutta se nainen luuli minun puhuvan pojasta. En jaksanut korjata, kerron seuraavalla kerralla jos jaksan. Keskityimme enemmän perheeni tilanteeseen ja sen parantamiseen tällä kertaa.

En ole tajunnutkaan, että kohta on joulu. En ole jaksanut lähteä edes ostamaan joululahjoja, mutta yritys on kova. Palailen ensi viikolla, ajattelin pitää taukoa blogeista, facebookista yms yms seuraavat pari päivää ihan vain huvikseni.

Haleja ♥

luvattu on paljon, rikottu enemmän

Sanoin eilen terkkarille, että painan 60,5 kilogrammaa. En halunnut astua vaa'alle hänen edessään joten vastasin vain kun kysyttiin. Hän oli hetken hiljaa ja kysyi pituuttani. Tuhahdin ja mumisin olevani 162 tai 163 senttiä pitkä. Teki mieli huutaa. Kyllä, kyllä tiedän painavani liikaa pituuteeni nähden ja kyllä, yritän laihtua. Mutta ei, en voinut.

Vastasin terveyskyselyyn ihan rehellisesti ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Rastitin masentuneisuuden, ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden. "Onko sulla itsemurha-ajatuksia?" Hell to the no, I'm okay. "Ei mitää sellasta!" mä sanoin. "Onko sulla kavereita?" nainen kysy. Totta hitossa mulla on kavereita, yritätkö sä sanoa, etten voi olla yksinäinen jos mulla on "kavereita"? Ehkä se ei ollut se, mitä hän ajoi takaa. Olen liian vainoharhainen. "Haluaisitko sä, että laitan sut juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle?" Joo. Ei, en. Mutta kyllä mä haluan. Ehkä en? "Joo, se olis kiva." Sinne siis perjantai-aamulla. En ole puhunut kellekään 'ammatti-ihmiselle' kahteen vuoteen. Taitaa olla jo korkea aika.

love yourself first

Tänään olen hymyillyt peilikuvalleni.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen varma, että huomenna kaikki on jo normaalia ja peilikuvani kuvottaa minua. Eihän ole mahdollista oppia rakastamaan itseään yhdessä yössä? Aamulla katsoessani peiliin minua tuijotti takaisin tyttö, joka oli mielestäni nätti. Vaihtaessani vaatteita en voinut olla vilkaisematta peiliin: luoja, olenko oikeasti laihtunut? Lenkiltä tullessani (kyllä, poistuin oikeasti talosta ja lähdin lenkille) oikeasti hymyilin peilistä tuijottavalle tytölle: ehkä ihoni ei olekaan niin huono kuin luulin?

 Voi, kuinka toivonkaan että tämä tunne jäisi ikuisiksi ajoiksi.

Untitled

Vihaan.
Ärsyttää.
Itkettää.
Enkä voi edes syyttää hormonejani.

Vihaan sitä, kun vanhempani puhuvat liian kovalla äänellä alakerrassa kun haluaisin kerrankin nukkua. Antaisin oikean käteni, että saisin kerrankin nukkua.

Ärsyttää itsekurin puute. Sängynalustat ja pyykkikoritkin on jo katseltu, missä se itsekuri piileskelee? Saisinkohan uuden joululahjaksi, taisin hukata omani. Olen varmasti lihonut viime punnituksesta. Norsu mikä norsu.

Itkettää, koska tuntuu edelleen niin yksinäiseltä, vaikka teitä on viime aikoina ollut enemmän kuin ikinä. Ehkä yksinäisyys onkin enemmäkseen rakkauteen liittyvä tunne, haluaisin tuntea oloni rakastetuksi ja rakastaa takaisin.

I hate everything about you

Lihava. Tonnikeiju. Kontrolliton. Inhottava. Lihava.

Luoja, en tiedä minne itsehillintäni katosi viikko sitten. Poissa se joka tapauksessa nyt on ja en tiedä mitä tekisin. Syön liikaa, en liiku juuri ollenkaan ja olen epäonnistuja. Pelkään pimeää, vieraita ihmisiä ja yksin lenkkeilyä. En voi lähteä lenkille töiden jälkeen, koska on jo pimeää. En voi liikkua muuten koska olen laiska. "voi". Kyllä voin. En vain jaksa. Lihava. 

Vihaan ääntä mikä kuuluu kun ihminen syö. En tiedä, mistä tuo tuli mieleen. Muistan vain, että olen vihannut sitä niin kauan kuin muistan. Pienenä lähdin keittiöstä äidin syödessä aamupalaa vieressäni. Söin huoneessani tai olohuoneessa, en pystynyt olemaan äidin tai kenenkään muunkaan kanssa samassa huoneessa. Se saa verenpaineeni kohoamaan, ärsyynnyn ja tekee mieli tukkia korvat. Se taas ei esimerkiksi töissä (ei kyllä kotonakaan) onnistu, olisi ehkäpä liian epäkohteliasta. Mutta en tiedä mitä tekisin. Tiedän pitäväni itsekin samanlaisia ääniä syödessäni, mutta luojan kiitos en itse kuule niitä. Tai toisaalta se on harmi että en kuule niitä,  ehkä syöminen olisi vastenmielisempää enkä söisi koko aikaa jotain. Lihava.

Luulin pärjääväni loppuillan pastelleilla ja kivennäisvedellä mutta äiti oli toista mieltä. Se teki risottoa äsken ja tietenkin söin ihan liikaa. Nyt ei teekään mieli syödä enää yhtään. Lihava.

// Emilia: olisin kommentoinut sullekin jos olisin pystynyt mutta blogisi kommenttiboksi ei toimi Safarillakaan :-(

worst part is over, hear me calling out to you

Menetin viime viikolla muutaman lukijan, ja tänä aamuna huomasin saaneeni yhden uuden. Olen iloinen, että te kaikki ette ole jättämässä uppoavaa laivaani ja minua kirjoitusteni muuttuessa tylsemmiksi ja minä-keskeisimmiksi. Haluaisin huomioida teidätkin, halata teitä kaikkia ja kiittää henkilökohtaisesti kiinnostuksestanne minun elämääni kohtaan. Lupaan, että tästä eteenpäin kuulette minusta enemmän omissa blogeissannekin; lupaan kommentoida enemmän.
Haluan vain teidän tietävän, että olen täällä teitä varten, jos tarvitsette jonkun jolle puhua.
Vaikka teksteistäni huokuisi oma paha oloni ja yksinäisyyteni, minä olen vasta toisena ja sinä ensimmäisenä.

Oho, ei tuo ollut alkuperäinen asiani. No, antaa olla, tulipa sekin sanottua!
Hyvää itsenäisyyspäivää niille, jotka sitä juhlivat :-)

i'm afraid you'll see it in my face

... eilisistä fiiliksistä on päästy yli ja tähän päivään heräsin hymy kasvoillani.

tekstailin eilen illalla ja yöllä pitkäaikaisen, ulkomailla asuvan nettiystäväni kanssa. emme ole olleet pariin kuukauteen missään yhteydessä, mutta eilen päätin kysellä kuulumisia ja olen onnellinen, että tein niin. se taisi pelastaa viikonloppuni. en nimittäin osaa sanoin kuvailla, kuinka hyvin hän osaa piristää ja saada minut tuntemaan oloni edes hieman kaivatuksi, ei ihan niin yksinäiseksi kuin yleensä.

kello on kahdeksan illalla, enkä osaa päättää, haluaisinko mennä jo nukkumaan vai valvoa myöhään katsoen jotain turhaa leffaa. huomenna olisi vapaapäivä, mutta se ei tunnu missään. tuntuu samalta kuin viikonloput nykyään muutenkin. tylsää, turhaa, harmaata. i guess i'm all alone again.

I habitually lie and harass love with the name of love

varoituksen sana: hormonien aiheuttamaan tunteellisuutta ja naurettavaa angstausta

yks sana, kolme kirjainta

pms.

en voi sanoin kuvailla, miten paljon vihaan hormonejani juuri nyt.

oon kärsinyt tästä kohta kaksi viikkoa ja oon aika varma, että tuun vielä hulluksi.

itken ilman kunnon syytä muutaman tunnin välein ja mieleni tekee vain suklaata. 

tilannetta ei helpota sekään, etten ole koskaan tuntenut oloani yksinäisemmäksi ja olen aivan ulkona koko maailmasta hetkittäin. en muista asioita joita minulle on kerrottu samana päivänä ja olen aivan sekaisin sekä todella hämmentynyt kun autosta noustessani en olekaan siellä minne luulin olevani matkalla. en vain ymmärrä tiettyjä asioita, ja sellaisissakin tilanteissa alan itkemään. 

luoja, miksi ihmeessä synnyin tyttönä.

my body is a cage

- 600 g

61.6 kg

hidasta, liian hidasta.

hävettää.

love is so bad, bad, bad

Tyttö. Häipyisikö hän elämästäni jos kauniisti pyytäisin? Miksi hänen täytyy olla olemassa? Mä en kestä enää hänen näkemistään, en halua että hän puhuu mulle, koska mä haluan unohtaa. Unohtaa kaiken sen paskan mitä koko henkilö on elämääni tuonut.

En osaa kirjoittaa yhteinäistä tekstiä tänään(kään) - ajatukseni eivät pysy kasassa. Antaa olla. Pidättekö uudesta bannerista? Ei se ehkä ole niin hieno kuin olisi voinut olla, mutta tein sen vain etten olisi jääkaapilla koko aikaa, vaikka en sieltä mitään olekaan ottanut koko iltana. Luoja, voiko sokerin poisjättäminen aiheuttaa näin valtavan tärinän, vai onko syy jossain muualla...

in English here

niin kauan uskoin hyvään ja huomiseen

mä en edes tiedä syytä kuukauden tauolleni, katoamiselleni.
en edes tiedä, oliko teillä ikävä, huomasitteko poissaoloani ollenkaan?
olen silti kiitollinen teille, jotka ette kadonneet ♥

mun elämässä monet asiat on paljon paremmin, kuin mitä ne olivat vuosi sitten.
silti mun päässäni vallitsee sekasorto.
en tiedä mitä tekisin, minne menisin, kenelle uskoutuisin.
en tiedä uskoisinko itseäni, peilikuvaani vai vaakaa.
en myöskään tiedä, millä saisin jonkun kaipaamaan minua, halaamaan minua, haluamaan minua. haluaisin jonkun, jonka kanssa olla oma itseni, jota rakastaa ja joka rakastaisi minua. taitaa olla tässä elämässä liikaa pyydetty.

eilen toivoin, että löydän edes jonkinlaisen rakkauden ennen kahdeksattatoista syntymäpäivääni.

in English here

ei ne mitään musta irti saa

tomorrow

i'll be back tomorrow

thanks for not disappearing

love,
me.

aika parantaa

niin ne sanoo.
Ne sanoo, että aika parantaa. Mutta onko se edes totta? Itse en huomaa parantuneeni ajan myötä. Rakkauteni Tyttöä kohtaan ei ole hiipumassa vielä pitkään aikaan, vaikka kuinka yrittäisin.

Mulla on ollut suvantovaihe. Olen ajatellut näyttäväni ihan hyvältä nytkin.
Ajattelin noin aina siihen asti, kun löysin vanhan kirjeen itselleni, jossa saarnasin siitä, kuinka kukaan ei ikinä tule pitämään minusta, jos näytän tältä.

Ajatukseni ovat juuttuneet siihen kirjeeseen ja sen sanoihin. Ainakaan Tyttö ei tule ikinä pitämään minusta, näytin tältä tai laihemmalta. Vaikka näyttäisin hänen Keijultaan, olisin yhtä pieni, yhtä hento, yhtä siro kuin hänen Keijunsa, hän ei pitäisi minusta. Minulla on huono iho ja paska luonne. Puran ahdistustani itsetuhoisuuteen toisinkuin hänen täydellinen Keijunsa. Mutta Tyttö itse on ollut itsetuhoinen, ehkä saan sen anteeksi. Silti perhosprojektin (the butterfly project) perhonen on minulle aina samanniminen. Sillä perhosella on Tytön nimi, enkä halua tappaa häntä.

 Uusimmat arvet ovat kaksi kuukautta vanhoja.

Don't say you understand what I've gone through to get to where I am today

Kirjoittelen sittenkin ennen viikonloppua.
Huomenna on jo torstai.

Tänäänkin minä epäonnistuin.
En pysty toteuttamaan kymmenen päivän haastetta, en osaa.
En osaa edes käskeä itseäni.

Eilen meni hyvin. Menisipä huomennakin.
Minulla olisi parempi olo, olisi kivempi aloittaa viikonloppu.
Tällä menolla en ikinä pääse tavoitteeseeni. Tällä menolla mä tulen olemaan aina yksin. Mä en ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Olla vain syömättä. Simple as that.
Mutta ilmeisesti mä en osaa.

Olen myös laiska, enkä ikinä lähde lenkille vaikka aina muka olen menossa. Vihaan itseäni itsekurin puutteen vuoksi. Miksi mä en osaa. Miksi juuri mun täytyy olla tämä hell of a mess, joka on kykenemätön sosiaaliseen kanssakäymiseen, syö liian paljon ja liikkuu liian vähän. Joka turvautuu tuttuun ja turvalliseen terään päivittäin vain muistaakseen, että on oikeasti olemassa. Ikävä kyllä. Olen oikeasti olemassa.

don't lie to my face telling me i'm pretty

En osaa kirjoittaa. Tai osaan, ei vain ole ollut asiaa.
Mun elämässä ei edes tapahdu mitään.
Ainoa asia päässäni on tavoitteeseen pääseminen.

Eilen meni ihan hyvin. Pisteet kylläkin kertovat toisenlaista tarinaa.
Kalorit, 20 pistettä. Liikunta, 10 pistettä. Vesi.... 0 pistettä.
Mä pelkäsin jo heti aluksi, miten saisin juotua tarpeeksi vettä. Kaksi litraa on aika paljon ihmiselle, joka ei juo vettä muuten kuin lasin tai kaksi päivässä. Lupaan kyllä yrittää saada sekä liikunnasta että vedenjuonnista loppu ajalta täydet 20 pistettä päivittäin. Mun on pakko. Muuten en saa pudotettua sitä lupailtua 2.2 kiloa...

Jos en pääse kirjoittamaan ennen viikonloppua,
hyvää viikkoa kaikille! ♥

I get so mad when I see myself in this broken mirror

Maanantai, 

aloitan jo alusta kymmenen päivän haasteen. Mokasin eilen, ja haluan parhaat mahdolliset tulokset. 

Olen miettinyt, lasketaanko vitamiiniporetabletti-juttu vedeksi? Tai siis siinähän on vettä 2dl ja sitten se tabletti. Eikä siinä tabletissa ole muuta kuin ne vitamiinit. Ei kaloreita eikä mitään. Jäisi sen jälkeen juotavaksi vain neljä lasillista vettä. En nimittäin ole veden ystävä. En pysty juomaan sitä paljoakaan päivässä, mutta haaste vaatii sitä.

Ainiin, aamupaino oli 62.2 kiloa. Täytyy tunnustaa, etten käynyt vaa'alla kun kirjoitin painavani 64 kilogrammaa. Se oli vain viimeisimmän punnituskerran tulos, ja olin itseinhossani varma, että painan edelleen sen verran.

Sitten kymmenen päivän jälkeen minun tulisi painaa 60.0 kilogrammaa. Kuulostaisi hienolta. En vain saa millään pidettyä intakea päivittäin 500 kalorissa kymmenen päivän ajan. Olen taipuvainen epäonnistumaan.

Tänään pitäisi vielä mennä kouluun, mutta tässä on vielä pari tuntia ennen sitä. Menen varmaan pelaamaan Nintendo Wiitä ja sitten suihkuun. Olen tänään juonut vain kahvia, maidolla ja sokerilla se on 80 kaloria. Ennenkuin lähden kouluun, syön vielä omenan (72 kcal) ja jogurtin (100kcal). Päivälle ei jää varaa syödä juuri mitään, mutta onneksi meillä on kotona tomaatti-basilika-keittoa. 

Ihanaa maanantaita teille kaikille ♥

I didn't eat for three days so I could be lovely

Emily on palannut. Se Emily, joka tekee mitä tahansa ollakseen laiha.

Otettiin viime viikolla paljon kuvia, ja ennen sitä olin ihan tyytyväinen mun peilikuvaan. Kerrankin. Että mä rakastin sitä tunnetta. Katsoin aamuisin peiliin, ja oikeasti hymyilin. Koska mä pidin siitä, mitä mä näin. Mä olin normaalikokoinen, tai niin mä luulin.
Sitten mä näin ne kuvat ja en voinut kuin itkeä.
Mitkä nuo valtavat reidet on? Miksi mun lantio on noin leveä?? Mitä mun käsivarsille on tapahtunut? Kuka tuo tyttö edes on??

Luin äidinkielen kurssille Stalinin lehmät. Mun on pitänyt lukea se jo kauan, ja nyt vasta sain aikaiseksi.
Tein päätöksiä. Elämäntaparemontin.
Mä en halua syödä, ennenkuin olen pudottanut painostani 14 kiloa.

24. syyskuuta. 162 cm, 64 kg.
Tänään alkaa kymmenen päivän haaste. (< click for more info)

(in English here)

would you catch me if i fell

mä haluan unohtaa. ne arvet ja sut.
sun sanat ja teot.
rikotut lupaukset ja unettomat yöt.

haluan nukahtaa. enkä herätä omaan itkuuni.
painajaisiin susta kuolemassa,
susta sen toisen kanssa, susta, vaan susta.

I can't stand another night alone in my bed

En enää tiedä mitä tehdä tai mitä ajatella.
Hengittäessä rintaan sattuu.
Särkeekö mun sydäntä vai enkö vain saa henkeä?

En tiedä mitä ajatella, en tiedä ovatko asiat hyvin vai todella huonosti

Mä tiedän vain, että mun pitäisi olla Tytön tukena nyt.
Mutta mä en uskalla lähestyä häntä enää.
En halua polttaa siipiäni enää kertaakaan.

ps. onko kukaan teidtä ihanista kuullut the butterly projectista? piirsin perhosen kaksi päivää sitten ja nimesin sen Tytöksi. En halua tappaa häntä.

mä olen vielä täällä.
halusitte tai ette.
mä hengitän vielä.

mun sydämeen sattuu.

mä olen lihonut.

ja mä haluan pois.

I'll be by your side, you know I'll take your hand

En vain osaa kirjoittaa edes viikoittain. Ehkä on parempi kirjoittaa vain, kun on oikeasti asiaa.

Toistaakseni viime postauksen sanoja, viime postauksen jälkeen on tapahtunut paljon kaikkea. Mutta tällä kertaa kaikki se on pahaa, surullista, masentavaa. Haluaisin päästä pois omasta kehostani edes hetkeksi. En enää kestä ajatuksiani.

ps. täältä löytyy Seventeen -ohjelman skannaukset.

but darling i'd still catch a grenade for you

Viime aikoina blogiini on päätynyt lähes sata ihmistä georgialaiselta foorumilta. Pienen tutkiskelun jälkeen totesin, että topicissa oli aiheena omat kuvat yms.
Joku ihminen oli postannut siellä linkin blogiini, tähän postaukseen.
En tiedä tarkalleen mistä on kyse, mutta ei kai ole minun asiani jos joku haluaa sanoa olevansa tuon linkitetyn postauksen kuvassa.

Se siitä, olen täällä taas ! Kesätyöt vievät suuren osan ajastani, mutta yritän pitää blogin edes jotenkin hengissä.

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut kaikkea. Paljon kaikkea. Asiat tuntuvat menevän oikeaan suuntaan. Tällä kertaa minä olen itse pelkuri. En ole vastannut hänen viestiinsä, enkä ottanut muutenkaan yhteyttä lauantai-illan jälkeen. Jos tuo viime tapaamisemme ajankohta ei kerro omaa tarinaansa, voin auttaa, mutta vain toteamalla olleeni suurimman osan illasta selvinpän.

Maanantaina (huomenna) aloitan uusimman Seventeen-lehden numeron mukana tulleen viiden viikon ohjelman. En ehdi saada sitä loppuun asti, ennen kuin koulu alkaa, mutta n. kolme viikkoa riittää varmasti jo jonkinlaisiin tuloksiin. Jos tällä kertaa ehtisin oikeasti skannata sen teille, joilla ei ole mahdollisuutta sitä lehteä ostaa, ja joita se ohjelma voisi kiinnostaa.

love,

me.

this time baby i'll be bulletproof

Olen pahoillani, että katosin varoittamatta näinkin pitkäksi aikaa. Halusin selvittää elämäntilannettani hieman ennen kuin täytän blogini lyhyillä, turhilla ja liian samankaltaisilla postauksilla.

Tyttö on palannut elämääni, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Jos asiat menisivät niinkuin toivon niiden menevän, se on tosi hyvä asia. Mutta jos (ja kun) asiat eivät mene niinkuin haluan, poltan siipeni taas kerran. She's messing with my head and my heart again.

Viime yö oli ihan hirveä, se on kaikki mitä voin sanoa. Olin jo nukkumassa, kun sain viestin yhdeltä yöllä. Sen jälkeen en kauheasti nukkunutkaan. Terä oli kaveri parin kuukauden tauon jälkeen. Tytön mukana elämääni palaavat aina arvetkin. Vihaan sitä.

Toivottavasti teillä oli hyvä juhannus! Itselläni olisi voinut olla huonompikin.

Sanokaa minkä takia kaikki täällä hajoaa

Missä olet, kun tarvitsen sinua eniten?
Tarvitsen jonkun jolle puhua, jonkun.

Perhe.
Se hajoaa taas silmieni edessä,
ja sattuu tällä kertaa vielä enemmän kuin viimeksi.

when she gave you all she had and you gave nothing in return

Ei ole ketään, ketä ikävöisin enemmän kuin Tyttöä, ei ketään muuta kenet haluaisin tavata, ketään muuta en ajattele päivittäin.

Olen yksin tänäkin viikonloppuna, ja viikollakin on välillä yksinäinen olo, ihmisten ympäröimänä. Have you ever felt alone in a crowded room?

Katsellaan viikonlopun jälkeen uudestaan, yritän saada ajatukseni kasaan ja nopeamman netin ...

where you left is a hole I keep falling in at night

Mä roikun kiinni kuin kuolemassa

Sun viimeisessä suudelmassa

Mä revin paidan, rikon kaiken

Tahdon olla hetken v a p a a

Jätän haavat, jotka annoit

Juoksen viimein pimeästä pois

... Prinsessa. Häntä ei enää ole. On vain minä ja minä itse. Molemmat löysimme jotain parempaa, minä vanhan epätoivoisen ihastukseni muodossa (tiedätte kyllä kenen), ja ihastuksena se on ilmeisesti pysyvä. Prinsessa taas.. hän ihan oikeasti löysi uuden rakkauden. 

Ehkä mut on kirottu, kirottu rakastamaan Tyttöä ikuisesti ilman vastakaikua. Olkoot niin. Ehkä mielummin olen onneton yksin, kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta.

Ai niin, olen viime aikoina jojoillut painoni kanssa pahemmin kuin pitkään aikaan, enkä tiedä mistä se voi johtua. Liikun jopa enemmän kuin silloin kun vielä laihduin. Rasittaa. Miksei edes painonpudotus voi onnistua.

I'm so stupid, I'm so stupid, I'm so stupid in love

Viime postauksen jälkeen katsoin parhaaksi pitää pienen tauon blogista, koska minulla ja Prinsessalla oli jonkinlaista riitaa ja eron merkkejä ilmassa. Halusin saada aikaa miettiä sitä kaikkea, ja keskittyä siihen.
Sitten tulikin koeviikko ja kaikki se paska siihen päälle. Kuten tuosta voi arvata, olen ollut henkisesti aika loppuunpalanut ja sen verran väsynyt, että kirjoittaminen ei ole kiinnostanut.

Nyt kun tuo on selvitetty, haluan huutaa ja halata teitä kaikkia sataa ja yhtä lukijaa. Kiitos, kiitos, kiitos! ♥
Ajattelin kysyä teiltä, millaista postausta haluatte sadan (ja yhden) lukijan kunniaksi? Kuvapostausta en niin mielelläni tekisi, mutta jonkun muun idean lupaan toteuttaa.

Hyvää pääsiäistä teille kaikille,

haleja,

A different lover is not a sin, believe capital H-I-M

Varoitus: Pelkkää valitusta ja turhaa ärtymystä purettuna tekstiin.

Isä teki sen taas.
Katsottiinpas eilen uutisia, ja nythän on Eduskuntavaalien takia sukupuolineutraali avioliitto ja yleensäkin homoseksuaalit ja heidän asiansa esillä mediassa yms.
Isälläni on samanlainen asenne kuin monella muulla tuntemallani miehellä:
Homoseksuaalisuus on sairaus, se ei ole luonnollista.

Hänen asenteensa tekee minulle mahdottomaksi sen, että tulisin ''kaapista ulos'' vanhemmilleni, ainakaan niin kauan kuin asun kotona. Isäni luultavasti heittäisi minut ulos ja tekisi perinnöttömäksi. Äitini kannasta en tiedä, kun hän on vain hiljaa kun asiasta puhutaan.

Minua turhauttaa uskomattoman paljon isäni asenne.
Välillä tuntuu siltä, kuin pettäisin vanhempani jos kertoisin heille.
Heidän tyttärensä ei ole "normaali" mutta ei, isä, vika ei ole teissä.

Can I be the only hope for you, because you're the only hope for me

It's been a while.

Olen ollut sairaana viimeiset kolme viikkoa, eikä ole ollut kauheasti intoa tulla koneelle kirjoittamaan mitään. Olen  ollut kaksi viikkoa normaalisti koulussa, ja  se on vain pahentanut asiaa. Tämän viikon taas olen ollut kotona, en mennyt kämpille ollenkaan. Sain perjantaina antibiootit yms ja nyt olo on vihdoin jotenkin siedettävä.

Aamulla kävin vaa'alla, ja odotin sitä edellistä 59 kilogrammaa siihen näyttöön, kun se päättikin näyttää 57 kilogrammaa. Mitä? Ehkä sillä kahden viikon nälkiintymisellä oli tosiaan hyötynsä.

Tulin itseasiassa vain katsomaan lukijatilastoja yms, ja huomasin samalla blogillani olevan jo 99 lukijaa! Yhtä vailla sata. Kliseisesti sanottuna, en olisi itse ikinä uskonut, että lähes sataa ihmistä tulisi koskaan kiinnostamaan juttuni. Olen hyvin kiitollinen teille, joita siis ilmeisesti kiinnostaa ♥.
Ehkä teen jotain spesiaalipostausta satasen kohdalla, who knows.
Anyways,,

kiitos ! ♥

you were the one who fooled around

Koko eilinen päivä on kärsitty niin henkisestä kuin ihan fyysisestäkin krapulasta, ja ajatus kirjoittamisesta ei oikein innostanut.

Toissapäivänä tapahtui paljon ja olen hämilläni siitä kaikesta.
Eilisen päivän vietin uskotellen itselleni että tämä tunne menee ohi, en ole oikeasti rakastunut toiseen vaikka siltä tuntuukin. Viime yönä näin hänestä unta, heräsin täristen ja purskahdin itkuun - ei näin Emily, ei näin.

Toivottavasti teidän kaikkien hiihtoloma (joilla sitä on vielä jäljellä) on mennyt hyvin, yritän palailla pidemmillä postauksilla maanantaina.