Kello on yksi yöllä, ja mun pitäisi kai jo nukkua, mutten kuitenkaan pysty siihen, sillä ajatukseni pitävät liian kovaa ääntä. Huomenna A:n tapaaminen, en halua tietää paljonko olen lihonut joulun aikana. Tavoite oli olla lihomatta, mutta olen varma, että olen taas 60-jengissä.
Ei. Mä en haluaisi ajatella sitä, mutta mä en pysty olemaan. En pysty istumaan, katsomaan peiliin tai vaihtamaan vaatteita ilman, että haluaisin itkeä. Ihoni on huonossa kunnossa, olen varmasti lihonut ja vatsani on vieläkin turvonnut kaikesta siitä ruoasta, minkä ahdoin kurkustani eilen illalla alas.
En saanut itseäni raahattua lenkille eilen enkä tänään, ja se saa mut tuntemaan oloni vielä ahdistuneemmaksi.
Reiteni leviävät istuessani sängylleni tietokone sylissä, ja mä rukoilen, että kun mä herään aamulla, en näytä enää näin kamalalta, tai mä en halua enää herätä ollenkaan.
Loma Tahkolla
6 vuotta sitten
