don't waste your time on me you're already a voice inside my head

Otsikon voisi käsittää monella tapaa, mutta juuri tällä hetkellä minä ajattelen sen olevan sille äänelle pääni sisällä joka joissain piireissä Anana tunnetaan. Itse en käytä tästä äänestä tai sen omistajasta mitään nimitystä, se on vain se ääni pääni sisällä joka saa minut inhoamaan itseäni entistä enemmän.

Viikonloput tuhoavat mut lopullisesti. Kämpillä kaikki on syvältä, kämppikset ovat jakaantuneet kahteen porukkaan ja riitoja ei voi välttää, joten kotona on huomattavasti parempi olla. Vaikkakin täällä syön liikaa ja saan kuulla äidiltäni, kuinka hän painaa vähemmän kuin minä.

Kotona mulla on myös itseni satuttamiseen suuremmat mahdollisuudet kuin kämpillä, ja käytin tilaisuutta hyväkseni kolme kertaa viime viikonloppuna. Olen hyvin pettynyt itseeni sen takia, mutta toisaalta se oli sen arvoista. Täytyy myöntää, että en muistanutkaan kuinka paljon se helpottaa. Se on väärin, väärin, väärin.

Toivottavasti teillä, rakkaat lukijat, on mennyt paremmin. Olen hyvin pahoillani, etten ole kommentoinut tai edes kirjoitellut. Lupaan yrittää kirjoittaa useammin jälleen.

never should've let you go, never should've let you go

I know I shouldn't love you anymore, girl.

I just don't know how to let go.

Just give me time and I'll get over you

Viime aikoina mä olen leikkinyt ajatuksella siitä, kuinka olisimme vielä yhdessä jos en olisi ollut idiootti aikoinaan. Kaksi vuotta. Se on ihan vitun pitkä aika.

Eniten satuttaa tieto siitä, että mikään ei ikinä tule olemaan kuin ennen.

Entiset kaveritkit on kaukaisia, koska olen edes viimeksi puhunut heille?

Mä tiedän, että peruskoulun loppuessa he olivat vain onnellisia päästessään musta eroon. Mulla on silti ikävä heitä, ja kaikkia meidän yhteisiä juttuja.

Kello on kymmentä vailla yksi, ja mä olen jo syönyt yli seitsemänsataa kaloria. Se tarkoittaa sitä, että mä en voi syödä tänään enää mitään. Inhoan, inhoan itseäni itsekontrollin puutteesta.

Mutta olen onnellinen, että luku laskurissa kasvaa edelleen, ja on jo yltänyt 74 päivään.

Kello oli kymmentä vailla yksi noin seitsemän tuntia sitten.

Kalorit ovat nousseet lähes kahteentuhanteen. Olen onnellinen, että kyse ei enää ole itsekontrollin puutteesta, vaan ajatuksesta, jonka mukaan ansaitsin tänään enemmän.

Tiedän, että olen turvonnut ja kauhean näköinen muutenkin, mutta nyt en halua ajatella sitä. Aamuiset ahdistavat ajatukset ovat taka-alalla, ja haluan nyt vain olla iloinen - edes tämän illan.

I don't see why the only people I can tell

are reading this through there own home cells

cause my words are all I have in Hell,

and I'm locked up in a demon filled cell.

Aivan, ja hei saadakseni jotain elämää tänne kysyn tällaisen jonka löysin PrettyAlonesta (jos menee liian henk. koht. mielestäsi, no need to answer) :
Your biggest secret and your biggest regret?

Sanokaa minkä takia kaikki täällä hajoaa

Otsikon biisi.

Vanhimmat lukijani tietävät, mitä kaikkea viimeisten kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Tarkoitan enimmäkseen vanhempieni riitelyä, asumuseroa ja takaisinmuuttoa.

Kaikki tuo alkoi eilen alusta. Viimeistä kertaa, sen tiedän.
Muhun sattuu, mä juuri olin onnellinen, kun kaikki perheessä oli hyvin.
En pysty lopettamaan itkemistä, mä tärisen ja teen kirjoitusvirheitä enemmän kuin laki sallii.
Ne saan korjattua, mutta elämässä ei ole minkäänsortin delete- eikä reset-nappulaa.
Jos mä olisin viisas, mä pakkaisin jo. Mutta mä en ole.

Mä haluan viimeiseen asti uskoa parempaan, vaikka se ei välttämättä enää onnistu.

Uusi ulkoasu. What do you think?

i feel like i'm dead but breathing

"I'm pretty only when I am hungry."
I am ugly when I eat.
That's when I become more and more fat.

Hey, I do realise those things. Then why do I eat?
I need to know that.. I want to know that..

Besides, I feel like making cupcakes now.
And a new layout.
Fuck it.

I didn't feel like writing in Finnish so
sorry for the spelling mistakes..