pitkä mutta sisällötön postaus

Tänään heräsin ennen puolta yhdeksää ja päätin, että tulen kirjoittamaan blogiin jotain.
Kirjauduin sisään, ja vielä klikatessani "Uusi teksti"-nappulaa olin varma, että saan jotain oikeasti aikaiseksikin. Olin väärässä. Tuijotin tyhjää tekstikenttää parikymmentä minuuttia ennenkuin sain kirjoitettua tuon ensimmäisen lauseen.

Kiitos melatoniinin, nukuin viimeiset kaksi yötä hämmästyttävän hyvin. Normaalisti nukahtamiseen menisi pari tuntia ja heräisin yöllä useasti. Aamulla mua ei saisi ylös millään, ja viikonloppuina nukkuisin yli kaksitoista tuntia vain koska voin ja heräisin silti väsyneenä puolelta päivin.
Illalla nukahdan alle tunnin päästä melatoniinin ottamisen jälkeen ja vaikka esimerkiksi viime yönä heräsin kerran keskellä yötä (täytyy myöntää, etten tiedä oliko kello kolme yöllä vai seitsemän aamulla - keskityin vain siihen uudelleen nukahtamiseen) ja toisen kerran 15 minuuttia ennen herätyskellon soittoa.

Mä en ole uskaltanut käydä vaa'alla koko vuonna. Lupasin itselleni, että vasta kun tiedän että joululomalla kerätyt kilot on karistettu salilla mä astun vaa'alle kuulemaan tuomioni. Mä en usko, että kestäisin nähdä niitä kauheita lukuja jotka huitelee 63 kiloa, mä tiedän että niin kävisi. Mielummin uskon, että jouluaattoaamuinen 60 kiloa pitää paikkansa ja saan tuntea oloni hieman pienemmäksi.

Olen alkanut syömään aamupalaa. Viimeisen viikon olen syönyt joka aamu poikkeuksetta maustamatonta jogurttia ja vadelmia. Ei tule kouluruokailussa ahmittua, kun se ei ole päivän ensimmäinen ateria. Kunpa pystyisin pitämään ahmimattomuus-linjaa myös koulun jälkeen kotona. Joka päivä se ei ole onnistunut, ja saan aina yhden syyn lisää olla astumatta vaa'alle.

my nightmares are usually about losing you

three sleepless nights.
first night on melatonin. wish me luck guys.

But you're too damn scared to fly

Näläntunne katosi tämän päivän aikana kokonaan. Koko viikonloppuna fiilikset ei ole olleet mitkään hilpeimmät, ja viimeinen asia mitä tarvitsin oli morkkis jostain ylimääräisistä kaloreista. Syöminen jäi siis ihan vahingossa todella vähälle enkä enää tiedä mitä koko asiasta ajattelisin.

Haluaisin selittää teille koko perjantaisen tilanteen, joka aiheutti viime postauksen sekavan mielentilan ja sen järkyttävän "muutan Kuuhun" -fiiliksen mutta en todellakaan tiedä osaisinko (kertoa siitä, en muuttaa sinne Kuuhun...), kiinnostaisiko teitä tai tajuaisitteko te. Ja paljastaisiko se minusta liikaa. Voin kertoa, että tällä hetkellä fiilis k.o henkilöä ja tapahtumaa kohtaan on lähinnä "fuck off, vihaan sua taas eniten kaikista". Sunnuntaihin asti koin siis henkistä morkkista eräästä perjantaisesta tekstiviestistä, johon en ikinä saanut vastausta. Maanantai-iltana fiilikset muuttui ja teki mieli kirota koko henkilö alimpaan helvettiin. Miksi se tekee mulle aina näin? Jos se mitä se teki oli vahinko, olisi voinut sanoa sen tai jos sillä oli jotain vitun asiaa niin olisi voinut selittää mitä. Mä kyllä kysyin, mutten saanut vastausta. Ja mä vihaan sitä ihmistä vaan sen takia koska se hajottaa mut aina uudelleen kun oon juuri saanut itseni jotenkuten kasaan.

Psykiatrikin joutui siirtämään tapaamisen perjantaille. Juuri nyt siihen tuntuu olevan pieni ikuisuus.

It's the girl you let get away

Voiko itseään inhota jonkun sellaisen asian takia, johon ei periaatteessa ole syyllinen?
Toivottavasti voi, muuten tunnen itseni hyvin hulluksi juuri nyt. Voisin kuolla häpeään tai lähteä maanpakoon, vaihtaa kaupunkia viikonlopuksi tai lukittautua huoneeseeni loppuvuodeksi.

Todennäköisimmin kuitenkin vain suljen puhelimeni, en käytä facebookin keskusteluja tai messengeriä, en käy IRC-Galleriassa tai missään, jossa se tietty ihminen voisi olla samaan aikaan.
Naurettavaa. Mä olen naurettava.

Did you get sick of the shame?

Aloitin maanantaina 10 päivän haasteen taas kerran. Tällä kertaa jaksoin sitä ruhtinaaliset kolme päivää, joidenka jälkeen turhauduin: mulle ei tule luonnostaan se, että intake jäisi alle 500 kalorin. Päätin siis jättää ihmedieetit muille ja ottaa ohjat ihan omiin käsiini: suunnittelin jokaiselle viikonpäivälle jonkinlaisen ateriasuunnitelman. Joka päivälle alle 1000 kaloria. Siihen mä ehkä pystyn.

Olin tänään myös ensimmäistä kertaa salilla, ostin oikein kortinkin sinne ja nyt olisi tarkoitus käydä siellä kerran viikossa kesään asti. Pelkällä syömättömyydellä ja pienillä lenkeillä läskit eivät häviä minnekään vaikka kuinka haluaisi. Vaatteet eivät tule näyttämään hyviltä mun päällä vaan haaveilemalla, eikä kukaan tule ikinä katsomaan mua ihailevasti jos mä vain odotan ihmettä.

Mun ei pitänyt palata takaisin tähän, mä halusin vähentää ongelmiani ja olla tyytyväinen kehooni kun en näköjään asialle mitään osaa tehdäkään. Kuitenkin mä aloitin vanhasta tottumuksesta 10 päivän haasteen, koska mulla oli sunnuntaina taas huonon itsetunnon päivä. Silloin mä en voi katsoa peiliin ollenkaan itkemättä tai haluamatta rikkoa sitä. Mä vihaan niitä päiviä, mutta kaikista eniten mä vihaan sitä tyttöä joka sieltä katsoo takaisin eikä ole ikinä sellainen kuin haluaisin.

There's something 'bout your poison, that doesn't make me weak

...there's something 'bout your skin that isn't sweet.

There's something so addicting, that takes a hold of me

Yet, we all end up alone, eventually

Nyt on jo sunnuntai? Minne viikonloput muka katoaa, enhän mä edes ikinä tee mitään?

Eilinen olisi mennyt loistavasti jos isän tuliaiskarkit eivät olisi houkutelleet keittiön pöydällä. Heikkomielinen luuseri. Voin kertoa, että koko päivänä (ilman niitä helvetin karkkeja) olisi kerääntynyt vain ~700 kcal. Karkkien kanssa menee tietysti yli tuhannen. Lihava.

Tänään heräsin yhdentoista jälkeen, huomasin herätyskelloni hälyttäneen kaksi tuntia ilman, että olen huomannut mitään. Se itse asiassa mykistyy viiden minuutin jälkeen, mutta on silti periaatteessa päällä.
Unenlahjat tai ehkä sittenkin ne univelat...

Alone eventually by Stephanie Bosch

They make you wanna self destruct and become someone else

Ei se herra psykiatrian ylilääkäri ollutkaan niin paha kuin luulin, mutta olo oli kieltämättä hieman epämukava koko sen puolituntisen keskustelun ajan. Asiaa ei varmasti auttanut sekään, että keskustelun lopuksi herra kertoi ettei minun päässäni ole hänen mielestään mitään vikaa. Tiedän jo itsekin, etten ole ihan täysillä matkassa ja sitten jokin korkealle koulutettu ihminen menee ja sanoo että kaikki on OK? Luoja, onneksi sitä miestä ei tarvitse katsella pariin kuukauteen ennen seuraavaa arviointia.

Ai niin, ja arvatkaa mitä. Selvisin koko koulupäivän ilman sitä yksinäisyyden ja ahdistuneisuuden tunnetta, joka iskee yleensä viimeistään kahden ensimmäisen tunnin jälkeen. Nautin siitä tunteesta aina kotiin pääsyyn asti, jolloin se perus Facebookiin kirjautuminen löi fiilikset aika lailla maahan taas. Niin se aina tekee, pitäisi kai lopettaa mokoman kidutuskeinon käyttäminen.

Eilen en ehtinyt ajattelemaan ulkonäköäni juuri ollenkaan, tänään se peilikuva taas ahdisti eilisenkin edestä. Suihkussa teki mieli vain itkeä, miksen mä pysty siihen, miksi mä osaan vain valittaa ja haaveilla, antaa tyhjiä lupauksia laihtumisesta ja kävellä sen jälkeen jääkaapille. Lihava.

untitled pt. 1000

Psykiatrian ylilääkäri on mies. Mä en mene sinne huomenna, en varmasti mene.
Kyllä mä menen.

Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mä haluaisin tietää mutten tiedä. Luin vasta äsken kutsun sinne ja tajusin ettei kyseessä olekaan tällä kertaa nainen. En ole ikinä puhunut edes "normaalille" mieslääkärille.
"Mitä se musta ymmärtäisi? "

Miten musta on tullut nainen joka vihaa miehiä?

if I let you in you'd just want out

...
If I tell you the truth, you'd vie for a lie.

If I spilt my guts, it would make a mess we can't clean up.

If you follow me, you will only get lost.

If you try to get closer, we'll only lose touch.

Huomenna olisi edessä paluu koulunpenkille. Miten kliseisesti ja kulutetusti ilmaisin tuonkin. Luoja.  Nyt pitäisi kestää pari kuukautta ennen hiihtolomaa. Koulusta itsestään tykkään, niistä ihmisistä en.
En myöskään pidä itsestäni, epäonnistumisistani, liiallisesta syömisestäni ja liian vähäisestä liikunnastani. Mä en vain osaa, ja kaikki jotkat ovat olleet tarpeeksi kauan mukana tietävät sen. Pystyn hetken pitämään itseäni otteessani ja sitten romahdan taas. Aloitan alusta ja oravanpyörä aloittaa pyörimisensä.

Keskiviikkona nuorisopsykiatriselle, joko tälle ihmiselle kerron rehellisesti ihan kaiken? Ehkä mulle viimein kerrotaan mikä mussa on oikeasti vikana.

We all have our horrors and our demons to fight

Haluan vain perua kaikki tämän päivän suunnitelmat, en halua nähdä ystäviäni jotka näin viimeksi kun koulu keväällä loppui. Vika ei ole niissä ihmisissä vaan vika on minussa. Jos joku asia on liian monimutkaista, sellaista, jota en voi itse kontrolloida sataprosenttisesti poistan sen kalenteristani todella helposti. Haluaisin vain olla kotona yksin huoneessani, katsoa tv-sarjoja koneeltani ja juoda teetä. Puhua vain perheelleni ja C:lle ja unohtaa ulkomaailman. Mussa on valuvika, mä en ole ole oikeanlainen.

Mä olen viallinen ja olen erittäin pahoillani siitä.

mut peilistä mä pelkän naamion nään

Toivottavasti teidän vuodenvaihteenne meni hyvin, olen oikeasti pahoillani etten ole kirjoittanut tai kommentoinut lähes viikkoon. Olen ollut joko liian väsynyt tai en vain ole muistanut.
En tiedä miten se on mahdollista, mutta nyt olen taas täällä ja sen on tärkeintä.

Elämässäni ei ole tapahtunut juuri mitään tänä aikana. "Suurin muutos" jonka lähti minusta on se, etten juo enää kahvia vaan pelkästään teetä. En edes tiedä miksi. Ihoni ainakin pitää teestä enemmän. En vain tiedä miten pärjään kouluaamuina ilman kahvia, kun herätys on ennen seitsemää ja pitäisi jaksaa tehdäkin jotain eikä vain olla koneella puolta päivää ja vasta sitten edes ajatella pukeutumista. Hieman kieltämättä pelottaa kouluun palaaminen, osaanko edes olla siellä enää? Ihmeellisiä ajatuksia pää täynnä.

Heräsin aamulla jonkun naisihmisen puheluun puoli yksitoista. En kuollaksenikaan muista hänen nimeään, mutta hänen asiansa oli, että mulle olisi aika nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. Mitä? Odotin kyllä ensin sen psykiatrisen sairaanhoitajan ja lääkärin tapaamista. Mutta käy se kai näinkin. Ärsyttää vain kertoa kaikki taas kerran ihan alusta uudelle ihmiselle. Ehkä tää tästä.