my problem's tied in numbers that leave when i gag and heave

Kai mä kehtaan sen myöntää - mä tein tänään jotain sellaista mitä en ole tahallani tehnyt oikeastaan vuosiin.
Söin työharjoittelupaikassa lounaaksi sosekeittoa ja jälkiruokana ollutta omena-appelsiini-jogurtti-seosta ja heti sen jälkeen ahdistus hipoi pilviä ja mä en tiennyt mitä tehdä. Muutaman päivän mua on jo vaivannut pelko siitä, kuinka oon lihonut lukulomalla lähteneet kilot takaisin...
No, mun piti joka tapauksessa käydä ruokatunnilla kotona hakemassa tavaroita joten viitisen minuuttia syömisen jälkeen löysin itseni kylpyhuoneen lattialta sormet kurkussa, yritin kerta toisensa jälkeen kunnes onnistuin; krapulassa tähän verrattuna lasten leikkiä. Hetken vollotettuani mä nousin, silmät punaisina, lievästi tärisevänä, harjasin hampaat ja lähdin takaisin töihin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Matkalla takaisin mä päätin, että tuohon tilanteeseen ei saa joutua enää ikinä. Alle 1000 kaloria päivässä ja treenit päälle, täältä tullaan. Valmistujaisissa mä olen kaunis. Musta tulee keiju ja kaikkia vituttaa kun mä pystyin siihen ja ne ei uskoneet.

even hell can get comfy once you're settled in

Miten mun joulu meni? Mä en tiedä.
Joulu on aina tarkoittanut mulle ruokaa, ruokaa ja aina vaan ruokaa. Ketipinoreita naamaan ja kohti jälleen yhtä täyttä pöydällistä kaikkea pahaa...

Mä ajattelin, että mä olen okei nyt. Mä olen okei, koska A ei enää tapaa mua kuin joka toinen viikko, mutta jos mä olisin avannut suuni ja kertonut, kuinka lopussa mä oikeasti oon ja kuinka paljon
helpommin
tekohymy
syntyy
kun oikeasti haluaa vain kuolla.
Mä en tiedä, mitä mä haluan tehdä elämälläni, mutta mä tiedän, että ennenkuin mä lähden täältä
mä
korjaan
sut.

Baby, did you forget to take your meds?

Oli aika naiivia multa kuvitella, että uusien, jännien pillerien popsiminen korjaisi kaiken. Alkuhuuman laannuttua kaikki on ollut tasaisen tappavaa - mä ehkä jaksan nousta kouluun ja tehdä tehtäväni mutta jaksanko mä elää? Se on kokonaan toinen asia. A'n kanssa ollaan puhuttu viimeiset kolme viikkoa pelkästään mun elämästä; miten koulussa menee, mitä tein viikonloppuna. Kaikkea turhanpäiväistä, tapetaan aikaa, kun sitä ollaan varattu. Koska mä olen ollut okei, mulla ei ole ollut ongelmia mistä puhua ammatti-ihmisen kanssa.

Asia muuttui viime viikolla, kun tapaamisella tunnustin ahdistuksen nostavan taas päätään kun mä syön. Se on se tuttu, turhauttava ahdistus joka aiheutuu kylläisyyden tunteesta. Kaikki mun päässä huutaa, että on normaalia syödä, normaalia olla kylläinen, mutta jokin pienen pieni osa aivoissa tietää, ettei se käy laatuun, kylläisyys tietää lihavuutta, lihavuus tappaa, sä olet paha ihminen, sä ansaitset tän fiiliksen...................

... ja se pisti mut vaa'alle. A nimittäin. Sain valita katsonko sen luvun vai en ja mä olin tyhmä ja katsoin. Olisin kuitenkin udellut sen A:lta, sama se kai oli. 62 kg, sanoi vaaka, mun aamupäivältä peräisin olleet hyvät fiilikset katosivat ja A hymyili pienesti sitä sen tietäväistä hymyä. "Mä tiesin, että tässä käy vielä näin. Että sä romahdat", sen hymy sanoi. Mä olen taas valvonnassa ja huomenna mä en koske muuhun kuin light-kokikseen ja guaranaan.

Erupt again, ignore the pill and I won't let it show

Sitä ahdistuksen määrää, kun A laittaa aamulla viestiä ettei pääsekään mun tukena lääkärin vastaanotolle niinku sovittiin. Ihan hyvin se sitten kuitenkin meni, päätettiin lopettaa Seronil kokonaan ja siirtyä sitten joko Venlafaxiniin tai Seroqueliin jos siltä tuntuu. Seronilia on kuitenkin vähennetty nyt viimeiset kolme viikkoa, ja mulla on maailman paskin fiilis. Toisaalta mikään ei tunnu miltää, toisaalta haluaisin hypätä sillalta, toisaalta taas haluaisin vain nukkua.. Läskahdistus on viimeaikoina ollut suurin riesa, ylilääkäri kehtaa vielä kertoa mulle, kuinka mun pitäisi syödä viisi kertaa päivässä, kun nämä kaksi/kolmekin kertaa aiheuttavat järkyttävää ahdistusta. Vedenkin juominen saa olon liian turvonneeksi ja täällä mä itken ja odotan, että se menee ohi. Ketipinorit voisivat mun puolestani vaikuttaa kaksi kertaa nopeampaa. En jaksa leikkiä. Toivottavasti saan Seroquelin sijasta Venlalfaxinin seuraavaksi... ne sanoo, että se vähentää ruokahalua siinä, missä seroquel voi aiheuttaa painonnousua. ei kiitos mutta ei ei ei.

Self-hatred grows in me like cancer

Mä annan itselleni luvan syödä 3 riviä suklaata ja kaksi minuuttia viimeisen palan jälkeen alan katua. Oksettaa. Voinko lähteä juoksulenkille? Saanko oksentaa? Mitä helvettiä mä nyt teen?
Ajatukset juoksee oravanpyörässä ja mä yritän olla ajattelematta.
Mun piti olla niinkuin muutkin on. Ehkä mä en vaan osaa.

Lukitsen kylpyhuoneen oven, laitan veden valumaan ja kumarrun lavuaarin ylle. Työnnän sormet kurkkuun, yskäisen kerran, toisen ja kolmannen, mutten enää osaa. En saa kehoani taipumaan tahtooni vaikka kuinka yritän. Ahdistaa. Palaan huoneeseeni, haen ketipinorit laatikosta, otan yhden, otan toisen, hengitän syvään.
Kirjoitan nyt, odotan, että lääkkeet tekevät tehtävänsä ja turruttavat mut, että saan mennä nukkumaan rauhassa.

would it make you feel better to watch me while I bleed?

Läskiahdistus, ketipinorit ei auta enää ja mä itken.
Olen rakastunut Demi Lovaton Unbroken -albumiin, työskentelen kuusi tuntia päivässä ja nukun lääkkeiden avulla. Ei mitään uutta, ei mitään hienoa. ...paitsi että Ophelia on taas täällä! Maanantaina lähden hänen luokseen viikoksi. Aion olla koko viikon syömättä liikaa, etten ole kamalaa seuraa...

everything is beautiful and nothing hurts

romahdus.
niin henkinen kuin fyysinenkin.
ahmin. oon lihava. ällöttävä.
epäonnistuja.
itken. huudan. viillän. kadun.
haluan pois.
haluan olla laiha.
haluan olla kaunis.
haluan olla pidetty.
haluan hänet.

silti huomenna on parempi päivä.

Things that I've never meant to say I told you

Kelvoton kirjoitti...

Elossa vielä? <3

Tulin koulun jälkeen lukemaan kommentteja ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ja tuo todellakin herätti mut. Niin, olenko mä elossa? Taidanpa olla.
Oliko ikävä? Ryömin hiljalleen takaisin rakkaaseen blogimaailmaani karkuun kaikkea pahaa.

Tänään oli terveystarkastus, i hate it. 160cm, 59.6kg. " Oot siis normaalipainoinen! :)" Lihava ja lyhyt, sitä mä olen. Tästä päivästä, 22.3, aina kesäkuuhun asti tauotonta laihduttamista. 5kiloa kuukaudessa. Ei riitä, mutta realistic enough.

Jätän tämän tähän koska netti vittuilee mulle pahemman kerran.. Yritän kirjoittaa huomenna taas normaalisti.

Tsemii ja haleja kaikille!

Today's allies becomes tomorrow's foes

Mitä pidätte uudesta bannerista?

Kyllästyin vanhaan banneriin ja päätin tehdä uuden. Samalla, yksinkertaisella linjalla pysytään mutta tajusin vihdoin vaihtaa kuvan puolta, thank god.

Tämä päivä on mennyt ihan hyvin hyväksyttävästi, ainakin tähän asti. Kaloritotal on vaikea arvioida, ja suoraansanottuna en edes halua miettiä kaloreita. Ensi viikolla sitten.
Tällä hetkellä mua ahdistaa mun olematon itsekuri aivan suunnattomasti. Ei tarvitse edes katsoa peiliin, kun tuntee olevansa lihava, ällöttävä possu. Sitähän mä todellakin olen, mä en todellakaan jaksa tätä olomuotoani enää. Täytyy tehdä jotakin, ja lomalla on hyvä aloittaa.

Mä lupasin vuoden ensimmäisessä postauksessa, että mä parannan tapani tänä vuonna. Mä lupasin kirjoittaa enemmän ja oikeasti päästä tavoitteeseeni, johon olen kaksi vuotta pyrkinyt. Silloin mä lupasin sen, mutta vasta nyt musta tuntuu siltä että mä teen sen. Mä näytän kaikille että mä pystyn siihen, musta tulee laiha ja kaunis.

Joudun jättämään tämänkin postauksen lyhyeksi, koska ei ole mitään kirjoitettavaa kun laihduttamisesta ei ole tullut mitään. Huomenna tulee viimeinen tämäntyylinen postaus, maanantaina aamupaino ja muuta, uusi alku joka onnistuu.

Tsemppiä teille ihanat, rakastan teitä!♥

As long as you stand by my side

En mä osaa pitää lupauksiani vieläkään. Sitäkin täytyy harjoitella.

Tänään alkaa hiihtoloma. Mä olen ollut viimeiset kolme päivää poissa koulusta kuumeen takia, ja sekin on osasyy kirjoittamattomuuteen. Oon enimmäkseen nukkunut ja lukenut, koska ei ole tehnyt mieli tuijottaa tietokoneen näyttöä.

Tänä aikana, kun en ole aktiivisesti kirjoitellut, mä olen syönyt enemmän kuin ikinä. En ole ajatellut yhtään, mä olen vain syönyt ja juuri nyt katumus on todella suuri, ja silti tekee mieli mennä syömään jotain ><. Mä yritän keksiä jotain sijaistoimintoja koko ajan, nytkin tämän postauksen kirjoittaminen on yksi niistä. Hiihtolomasta koulun loppumiseen mun täytyy laihtua vähintään 10kg eikä yhtään vähempää koska olisi jo aikakin päästä takaisin siihen mihin vuosi sitten olin päässyt. Mulla on nyt niin ä l l ö t t ä v ä olo enkä todellakaan jaksa kirjoittaa joten taidan mennä nukkumaan tai lukemaan tai jotain. Lupaan kirjoittaa lisää joko illalla tai huomenna, ja mä oikeasti kirjoitan, nyt kun pääsin taas vauhtiin. Tästä nyt tuli taas tälläinen moi-olen-elossa-postaus mutta parempi se on kuin ei mitään, ne?

Tsemiä kaikille teille ♥~ ja ihanaa kiitos uudelle lukijalle ♥!

I feel so absurd in this life

Mä en vain yksinkertaisesti osaa.
En keksinyt mitään kirjoitettavaa pitkään aikaan, en edes avannut blogiani tai lukenut postauksianne. Nyt onkin kauhea urakka odottamassa..
Niin, anteeksi melkein kuukauden hiljaiselo. Emily herää jälleen eloon tänään.

Tässä ajassa, kun olen ollut kirjoittamatta, on tapahtunut niin paljon asioita, etten saa niitä mahtumaan yhteen postaukseen enkä halua edes kertoa kaikkia niitä. Kerron kuitenkin tärkeimmät asiat..

1st Kuten tiedätte, ei ole postausta jossa en puhuisi Tytöstä. Hän on nyt.. tavallaan poissa. Ei, ei kuollut mutta kaukana täältä. Toisella paikkakunnalla. Monta kuukautta erossa, pari viikonloppua jolloin hän on täällä ja siinä se sitten onkin. Hän ei edes puhu kauheasti mulle, muille kyllä. Ei se haittaa, en itsekään ole kauheasti puhunut. Mutta nyt huvittaisi kun vihdoin olen päässyt epätoivoisen ihastukseni yli.. yay..

2st Huomenna alkaa vihdoinkin viimeinen jakso peruskoulua. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen. Se tarkoittaa sitä, että jos aijon olla laiha peruskoulun loppuessa, mulla on vain muutama hassu kuukausi aikaa, joten oli jo aikakin palata blogimaailmaan ja esim. prettythin.comiin ...

3rd Teen huomenna pidemmän postauksen koska nyt mulle tulee kiire siskoni takia; se tunkee mun koneelle, vaikka omistaa ihan omankin.

Tsemppiä teille kaikille, palaillaan

Darkness and light are blinding her sight, she's not coming back

: T.O.P - To Act Like Nothing's Wrong

Jälleen kerran olen viettänyt viikonloppuni yksin, kun niin kutsutut kaverini olivat jossain yhdessä. Sen sijaan mä olin aivan yksin kotona. Mutsi oli jossain ja sisko kaverillaan yötä. Ei se niin haitannut, mä tykkään olla yksin kotona illalla, kun kukaan ei hengitä niskaan ja tunge huoneeseen varoittamatta.

Mua tsemppasi eilen aivan älyttömästi se, kun äiti sanoi että mun pitäisi liikkua enemmän. Valitin ääneen, kun vaatteeni eivät mene mulle, koska olen lihava ja äitini sanoi siihen että no sitten pitää vain liikkua enemmän. Odotin äidiltäni enemmänkin jotain " Et ole lihava"-vastausta, kuten yleensä. Tajusin että olen siis oikeastikin lihava, kun oma mutsikin siitä sanoo suoraa. Olen kauan turruttanut aivojani ajatuksella, että olen normaalipainoinen ja normaalinkokoinen muutenkin. Mutta eilen muistin taas kaiken sen mitä mä joskus olin, mitä mä esimerkiksi vuosi sitten olin. Mä olin 49-kiloinen, laihimmillani enkä ollut silloinkaan tyytyväinen. Nyt mä tekisin mitä vain painaakseni edes sen 49kg. Kun aloitin ensimmäisen blogini, mä painoin 51kg. Ja nyt mä painan melkein 60kg. Mä olen ällöttävän lihava.
Mutta kun aloin miettimään, onko mun vartalossa yhtään hyvää puolta, sain aluksi vastaukseksi 'ei', mutta myöhemmin suihkussa mä tajusin, että mun kädet eivät ole pahannäköiset, sitäpaitsi mulla on jopa lihaksia käsissä. Ei mulla muualla lihaksia näy, kun läski peittää sen alleen.

Ensi viikolla aloitan 600kcal päivässä -jutun. Se tarkoittaa sitä että aamulla vaa'alle, ja seuraavan kerran sunnuntaina. Jos syön alle 1000kcal päivässä, ja peruskulutus on jotain 1400kcal/päivä (en ole laskenut peruskulutustani uudestaan sen jälkeen kun lihoin, mutta 1400 se oli ennen) niin toivon että laihtuisin edes kilon viikossa. Ehtisin laihtua maaliskuuhun jotain viisi kiloa. Se olisi aika hyvä juttu, jos laihtuisi kuukaudessa edes viisi kiloa.
Alkuperäinen suunnitelmani sisälsi kaksi paastopäivää viikossa, mutta tiedän että ainakaan vielä mä en siihen pysty enkä halua tuntea oloani yhtään enempää luuseriksi kuin tunnen jo nyt, niin jätin ne pois. On kai viisainta syödä joka päivä kaksi kertaa, ja niiden total 600kcal. Ei pitäisi tulla nälkä, joka taas ehkäisee ahmimista.

Tuntuu että mulla loppuu aina asia kuin seinään, ja nyt kävi taas niin. Lopetan siis tähän ja postaan huomenna aamupainon yms.

Tsemiä ja haleja kaikille!