You should probably lose some weight 'cause we can't see your bones?

Maanantaista lähtien oon syönyt kerran päivässä eikä mun oo sillonkaan nälkä. Joko mä laihdun, kun kerrankin lopetan yrittämisen?

Oon ollut n.36 tuntia viiltämättä, mikä on aika iso harppaus siitä kahden viikon putkesta. Ei iloita vielä, jos menee neljä päivää niin sitten vasta. Mä haluan nähdä että musta on taas siihen. Tai ehkä mä haluan niitä viivoja reiteeni enemmän.

Mä en oo uskaltanut puhua ihmisille tänään itse. Siitä asti kun mä heräsin aamulla mä oon ollut varma, että kaikki vihaa mua. En uskalla puhua jos ne ei aloita. Koska mä en ehkä ole sen arvoinen.

Älkää jättäkö mua yksin ajatusteni kanssa.

"Pilaanksmä sun aamun jos näytän sulle jotai?" Mä kysyn ja sä sanot että sun aamu on jo pilalla. Mä tärisen noustessani ylös ja näytän sulle reiteni, joka sai viimeksi eilen uusia viivoja. Nostan samalla vahingossa paitaa ja sä huokaiset. "Noni", sä sanot just niinku viimeksiki ja mä istun alas ja kohautan olkiani. "Haluisiksä osastolle?" sä kysyt. "E", mä vastaan ja nypin olemattomia kynsinauhojani. "Sanoisiksä jos sä haluaisit sinne?" "Joo", mä mumisen ja mietin miksen vaan sanonut että joo, haluan osastolle. Mutta kun mä en ehdi nyt ennen kirjoituksia, ei nyt.
Ja sä sanot että sä ymmärrät mua kerta kerralta paremmin. Mä kerroin mun viikonlopusta ja sä sanot että mä olen outo. Niin mä taidan olla. Masokisti ainakin.

eyes like a car crash, I know I shouldn't look but I can't turn away

miksi kolmen hyvän asian itsestään löytäminen on näin jumalattoman vaikeaa?
huomenna nupolla A odottaa multa vastausta ja mä menen sinne taas kerran ja sanon etten mä vittu tiedä. sitten se kysyy, mikä on mussa huonoa mun mielestä ja vetää kysymyksensä takaisin sekuntin päästä sanoen, että se ei halua että mä edes aloitan.
hienoa.

I'm okay, really

Suihkussa on paras itkeä, koska kun sä tuut pois sieltä sä oot saanut sen kaiken ulos 

eikä kukaan edes näe et joku olis vialla.

Oh how I missed you, old friend. 

Hylätyksi tulemisen pelko palasi - itkin ahdistustani pois suihkussa ja purin teroittimia osiin. 

Tuossa ne terät odottaa, katselee, antaudunko mä vai enkö? 

Senhän ne haluaisivat tietää. 

You can get addicted to a certain kind of sadness

elämä muuttuu hankalaksi, kun mikään ei enää riitä.

partaterä tuntuu tylsältä, edes sillä ei saa tarpeeksi vahinkoa aikaan.

we♥itiä selaillessa näen vain mustavalkoisia kännykkäkuvia verestä, viilloista, partateristä, teroittimista vailla teriä. ensimmäisenä mun katse kiinnittyy viiltoihin; 

jumalauta, miten tuollaisia saa? 

And these scars wouldn't be so hidden if you would just look me in the eye

Siinä mä istuin tunnin nupolla ja itkin saamatta sanaa suustani. Nyyhkäysten säestämänä kuiskasin välillä jotain siihen suuntaan kuin: "mä en vaan osaa mitään", "mä en näe itseäni töissä tai perheellisenä" tai "mä en osaa tehä enää päätöksiä".

Viimeiseen A reagoi eniten; mulla on ollut tulevaisuus suunniteltuna viimeiset kolme vuotta ja nyt yhtäkkiä sanonkin, etten tiedä mitä teen elämälläni. "Oliskohan akuutilla taas sulle tilaa?" se kysyy ja mä vaan nyplään huiviani. Ei se mua sinne oikeasti halua pistää, mielummin se vaan haukkuu mua ja mun ajatuksia yrittäessään auttaa mua. Mutta ongelma on siinä, ettei se auta jos mä en anna sen auttaa. Ja mä en koe, että se auttaa että se sanoo kuinka väärässä mä olen ja kuinka sairaasti ajattelen. Mä en tiedä enää mitä mä haluan ja mitä mä en halua.

Enkä mä edes kertonut sille että oon tehnyt paljon, paljon pahaa.

Kaikki on taas ihan niinkuin viime keväänä.

I’m a lightweight, better be careful what you say

Viime viikolla A kertoi toivovansa salaa mun pitävän välivuoden valmistumisen jälkeen. Silloin mä sanoin, etten halua koska en pysty jäämään tänne hetkeksikään. Nyt, kun olen katsellut elämääni kuin ulkopuolisena lähes viikon, olen päättänyt jäädä tänne vuodeksi parantumaan tai ainakin yrittämään.

A on täysin tietämätön siitä, mitä oon taas itselleni tehnyt. En löydä sanoja, kun yritän kertoa hänelle. En halua tuottaa pettymystä; mulla meni niin hyvin. Mä en vain osaa pukea sanoihin sitä, miten vitun paljon mä vihaan itseäni juuri nyt. Mä en osaa mitään, en pidä mistään mitä teen. Luokassani olen varmasti lahjattomin enkä tule ikinä pääsemään kouluun, johon haluan. Laihduttamisessakin olen epäonnistunut monen monta vuotta, itsetuhoisuutenikaan ei ikinä vie mihinkään. Mä en ole hyvä vittu yhtään missään, enkä mä tiedä mitä mä tekisin.Mä en tiedä ketään, kenelle puhua koska mä pelkään, että kyllästytän heidätkin ja sitten ne lähtee ja jään taas yksin. Mä en halua olla yksin, koska kun mä olen yksin mä teen kaikkea pahaa...

Say something I'm giving up on you

Sä lupasit mulle... et sä kai enää ees muista sitä....

 Ei enää sairaalareissuja, sä sanoit.

"Sä et voi auttaa kaikkia", A sanoi mutta mä en kuunnellut.

Mä yritän auttaa kaikkia ja mä rikon itseni yrittäessäni.

And then I found out how hard it is to really change

trigger warning? 

Tuli sitten käytyä paikattavana terveyskeskuksessa.

Heräsin aamulla reisi veressä edellisen illan kohtauksen jäljiltä,
kävin suihkussa ja purin huulta etten huutaisi lujaa. Viilloista syvin päätti alkaa vuotaa uudelleen verta. Tuhahdin, katselin millaista vahinkoa sain aikaan ja ihmettelin, sillä en muistanut painaneeni terää alas kovinkaan paljoa....Verentuloa en ensimmäistä kertaa ikinä saanut loppumaan itse vaan piti odottaa, että kaikki muut lähtevät töihin/kouluun ja lähdin sitten puoliksi vittuuntuneena, puoliksi häpeissäni katsomaan, mitä hoitajat sanoo.

vaikka salaa olin iloinen, mä tein sen, mä vittu tein sen.

Kouluun menin kaiken tuon säätämisen takia neljä tuntia myöhässä mutta jaksoin ihme kyllä olla loppuun asti. Ei mulla ole aikaa korvata mitään nyt, kun en jaksaisi tehdä pakollisiakaan töitä ja istua noilla tunneilla... Jos sanon A:lle, hän haluaa vain nostaa lääkitystä. Lisää pahoinvointia, vittu jee. Taas on sellanen fiilis kuin viime keväänä, mä voisin vain nukkua elämäni ohi eikä tuntuisi missään. Antakaa mun olla.

Show us your story

Oon jo pidemmän aikaa halunnut tehä tämän ''tell us your story''-jutun, joka pyörii w♥i:ssä ja tumblrissa jo vaikka kuinka monetta vuotta... itelleni ehkä enemmänkin sitä varten, että tajuaisin mitä oon mennyt tekemään.

(ei, noita kaikkia arpia jotka tohon on merkitty niin ei näe enää ellei tiedä, että ne on siinä...)

Täältä löytyy tyhjä pohja tälle jos haluatte tehdä.

And did you call me last night just 'cause you couldn't get laid?

Tänään olin vahingossa koko päivän kotona. Ei ollut tarkoitus, siirsin vain kouluun menemistä jatkuvasti parilla tunnilla enkä lopuksi mennyt sitten ollenkaan.
Sen sijaan join kymmenen mukillista teetä, harkitsin kaikenlaista pahaa, unohdin taas ottaa lääkkeet ja katsoin monta jaksoa Skinsiä.

Ja mä mietin, kuinka voisin vaihtaa viiltelyn alkoholiin, kuinka paljon parempaa se olisi.
Mutta sitten tajusin, kuinka paljon halvempaa on laittaa rahaa laastareihin ja desinfiointiaineisiin kuin siihen määrään alkoholia, mitä tämän ahdistuksen puuduttaminen vaatisi.

Söin ensimmäisen ja ainoan ateriani kahdeksalta illalla enkä tiedä menenkö huomennakaan kouluun.
Pakko kai se on, opinnäytetyö pitäisi saada valmiiksi, rästikokeet kummittelee vielä viime keväältä ja kirjoituksetkin on ihan kohta... Jos selviän tästä keväästä, mä lähden vuodeksi ihan minne vain ikinä haluan.

same hell different devils

  

Olisi pitänyt kuunnella, kun mulle sanottiin ettei kannata alottaa "venloja" (=venlaflaxin whatever). 

Unohdat ottaa yhtenä päivänä, heräät seuraavana ja oot varma että 
k u o l e t niihin vierotusoireisiin.
Ei jumalauta...

Sen pillerin naamaan heittäminenkään ei oo ihmeparannus, siinä menee tunteja vaikuttaa ja mua oksettaa, pyörryttää, vituttaa, väsyttää........

Hyvä minä.
Ehkä tästä opitaan...

but you don't know what it's like to wake up in the middle of the night, scaring the thought of kissing razors

re
   lap
        se.

Huomenna A. En halua mennä sinne, oon
pettymys,
epäonnistuja,
huono ihminen.