I guess that's just the price I got to pay

Mä en ostanut kämpille viikoksi ruokaa enempää, kuin noin 700 kalorin edestä joka päivälle. Silti mä tunsin oloni lihavaksi ja liian täydeksi joka-vitun-päivä mitä siellä olin. Tutut ja kaivatut tunteet, kuten järkyttävä nälkä ja kylmyys vaikka sisällä olisikin lämmin, tulivat takaisin.
Tullessani kotiin kuitenkin tajusin, kuinka turvallista siellä oli. Kotona on kaikkia houkutuksia joita yritän epätoivoisesti vältellä.
Eivätkä ne houkutukset lopu ruokaan. Viikolla voin olla ajattelemattakaan itseni sattutamista, ei ole aikaa ajatella muuta kuin koulua. Mutta kun istun viikonloppuna yksin isossa huoneessani, monta ääntä huutaa päässäni käskyjä minulle, enkä tiedä mitä niistä kuuntelisin...

Vaikka sanoin edellisessä postauksessa kirjoittavani vasta, kun olen käynyt vaa'alla, en ole todellakaan uskaltanut astua sille vieläkään.
Meillä oli toissapäivänä koululiikunassa uintia, ja menin tietäen näyttäväni kauhealta. Kuitenkin, kaikki muut siellä olivat isompia kuin minä, ja ollessamme vedessä en edes ehtinyt ajatella asiaa. Pukuhuoneessa ahdistus iski jälleen, joten pukeuduin ja meikkasin niin nopeasti kuin kykenin. Break down ei ollut niin kaukana to be true.
Joten käyn vaa'alla joko sunnuntaina tai sitten vasta ensi viikolla, kun meillä ei ole asunnolla vaakaa ollenkaan. Se on itseasiassa aika hyvä juttu, en voi rampata sillä koko aikaa...

Tästä ei nyt tule enää mitään, katsellaan huomenna uudestaan.
Mua myös huolestuttaa aivan älyttömästi lukijoiden väheneminen. Viisi lukijaa on jo ottanut hatkat... Anteeksi harventuneesta postaustahdista ja entryjen huonontuneesta laadusta :---( Olen todellakin pahoillani, että olen ollut todella huono bloggaaja lately.

I think you got the best of me, you're sleepin' with the enemy

Anteeksi hiljaisuus. Olen viettänyt syyslomaani poissa kotoa, enkä ole päässyt kirjoittamaan sieltä missä olin.

En ole yhtään lähempänä tavoitettani, en ole jaksanut ajatella sitä kun olen keskittänyt kaiken energiani sen erään henkilön yli pääsemiseen.
Ei onnistu, itken, yritän uudelleen, ei onnistu, itken, tartun terään, viillän, kadun, itken, yritän uudelleen, ei onnistu..... stop.

Mä yritän koota itseäni, enkä tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran.
Ehkä sitten, kun tiedän taas kuka olen ja missä mennään.
Sitten kun olen voittanut vaakapelkoni ja astunut sen päälle nähden sen huutamat läskiluvut.
Ehkä.

I'm sick and tired of the mess you made me

Tonight of all times, why is it raining again? It makes me look so pitiful

Koulumatkalla alkoi sataa lunta, räntämäistä lunta joka kasteli hiuksia. Minä kiljuin, kaverit nauroivat. Kyllä minäkin pidän talvesta ja lumesta, en vain silloin kun en ole valmis siihen.
Ei lumen kuulu tulla maahan vielä lokakuussa.

Tänään olen syönyt enemmän kuin saisin, mutta harkkojen takia en tunne minkäänlaista syyllisyyttä. Olen tehnyt kaikkeni kuluttaakseni kaiken ylimääräisen kehostani, joten loppu ei ole minusta kiinni. Voin vain toivoa, että kehoni ymmärtäisi olla varastoimatta kaikkea ihraa itseensä.
Sitä peläten sain vihdoin palattua tutulle ja turvalliselle sokeriton&rasvaton -ruokavaliolle. Kun saan nykyään itse päättää mitä syön, lasken kalorit tarkkaan, otan vähärasvaisimman/rasvattoman vaihtoehdon ja tarkistan paljonko energiaa tuotteessa on sokerista. Vaihdoin viimein kahvini ja teeni sokerin makeutusaineeseen. Olen ollut ahkera, hah.
Tänä vuonna aijon laihtua vielä kymmenen kiloa.

Blogimaailma hiljenee, ainakin minun seuraamani blogit ovat aika hiljaisia. Jos en olisi viikonloppuna löytänyt kahta uutta blogia luettavakseni, ei minulla olisi ollut kahteen päivään uusia merkintöjä luettavanani. Olen tästä asiasta jo kerran täällä rantannut, jos on mennyt ohi niin click here!

Nyt tulee jo kiire suihkuun ja muuta. Uusin suunnitelmani yrittää estää minulta iltasyömisen ja siten ahmimisen mahdollisuuden: menen niin aikaisin nukkumaan kuin vain mahdollista.

Haleja ja lämpöisiä ajatuksia teille tähän kylmään, talviseen ilmaan ♥

ps. jos luet vielä tätä Viola, niin kommentoi jotain. Haluan tietää miten sulla menee, kun katosit niin nopeasti...

losing weight by falling in love would be the ideal diet

Naiseuteni tekee minut hulluksi olemassaolollaan. Kaikki nesteet kerääntyy kehoon, olen entistä läskimpi. En ole siltikään vielä ahminut, vaikka yleensä tässä vaiheessa suurin itseinho johtuu ahmimisesta. Ei, sitä ei tosiaankaan ole tapahtunut 41 päivään!

Kiitän tätä päivää sen kiireellisyydestä, en ole ehtinyt edes syömään kuin nuudeleita ja salaattia. Kofeiinia kertyy kaikista sen mahdollisista muodoista, tärisin liikuntatunnilla ja tunsin, kun aivoni kävivät ylikierroksilla.

C varoitti minua kaikesta, mitä kofeiini minulle tekee. Siitä huolimattakaan en osaa lopettaa. Kolme kofeiinitablettia aamulla, päivän aikana kahvia, teetä ja energiajuomia. Joskus vain lisää tabletteja, jos kahvi- ja energiajuomien kalorimäärät eivät mahdu päivääni esim liian kaloririkkaan lounaan takia ...
Niin ei saisi käydä, mutta keskipäivään mennessä nälkä on aamupalan väliin jättämisen takia hirvittävä, ja häpeän mahani murisemisesta välttääkseni menen syömään.
It's funny how nuo ovat niitä samoja tabletteja, joita joskus vedin muutamankymmentä, tavoitteenani lähinnä rytmihäiriöt ja lopulta kuolema. Sen kerron, että seuraava päivä oli helvettiä, ja nyt minun pitäisi olla opinut teoistani. En vain ole.

Minulla ei ole enää asiaa, mutta kirjoitan tätä hämätäkseni itseäni syömästä. En aijo astua jalallanikaan keittiöön. ' Opiskelen ' vaikka koko illan, sitten menen suihkuun ja nukkumaan. EI keittiöön, se johtaa vain turhiin kaloreihin.

Toivon teille kaikille ihanaa viikkoa, ja lupaan kirjoitella/kommentoida nyt enemmän, kun taas uskallan paremmin postailla.

♥, Emily.

everyone is asking if i'm okay, as if it's an easy question to answer

yritin tehdä uutta banneria, en kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hienoja kuvia siihen.

oon hukassa.
haluan päästää irti.
haluan pois.


haluan hänet.