Mä en tunne ketään traumataustaista ihmistä joten mä en koe että kukaan ymmärtää miltä tää tuntuu. Fläsärit siihen Kaikkeen Pahaan, kun isä korottaa ääntään tai ovi paiskahtaa vahingossakaan kiinni. Se loppumaton itku kun meillä riidellään ja se jumalaton tarve satuttaa itseään kun se riita jatkuu ja jatkuu.

Nappasin mutsin auton avaimet ja ajoin kirkon parkkipaikalle itkemään. En halunnut kuunnella riitelyä, mutten pystynyt välttymään siltä kotona. Mun aistit herkistyy heti kun kuulen jonkun korottavan ääntään. Fight or flight-reaktio lähtee käyntiin ja mun on pakko päästä pois tai teen jotain pahaa.

Mä en tiedä onko täällä enää ketään, mutta mä kirjoitan silti. Tuntuu hassun tutulta, ihmeellisen turvalliselta kirjoittaa taas. Traumoja tai ei.

borderline between what and what?

Uusia numeroita papereissa.
F60.3, epävakaa persoonallisuus, rajatila.
Oon ehdottanut tota lääkärille aiemmin itse mutta nyt se oli muka ihan itse keksinyt sen.
Oon ollut monta kuukautta ihan fine, yks relapse takana ja reisi ja kyljet arvilla, paranemaan päin.
Mieliala on kuitenkin tasaisesti laskenut koulu- ja rahastressin takia niin paljon, että tällä hetkellä oon melkein samassa jamassa kuin silloin, kun menin osastolle.
Kun nään A:n seuraavan kerran niin aion kysyä voiko venloja nostaa vielä, mä haluan kokeilla sitä ennenkuin signaan itseni taas viikoiksi lukkojen taakse.
Miksen osaa olla onnellinen?