(dying inside)

vittu mua pelottaa.

huomenna tutustumiskäynti terapeutilla, mun ensimmäinen. joudun ensimmäistä kertaa neljään vuoteen kertomaan koko tarinani uudelleen, oudolle ihmiselle. en tiedä mitä sanoisin. mistä mä aloitan? ihan alustako? mummosta? isästä? asumuserosta? haluaako se että kerron ihan kaiken?

kaiken itseinhosta, viiltelystä, yrityksistäni lopettaa säälittävä elämäni.

Tytöstä?

riippuvuudesta, päihteistä, lääkkeistä, osastosta?

entä mun nykyhetki? mä en tiedä mitä tapahtuu, en tiedä mitä tunnen. lääkkeet pitää mun mielialan tasaisena, mä vaan olen mutta en satuta itseäni enkä halua kuolla. en joka päivä herää vihaten itseäni ja jaksan nousta sängystä ylös.

ehkä kerron psykiatrista, rikkinäisestä minästäni, pakko-oireistani, yksinäisyydestä, rakkaudesta, vihasta ja kuolemasta. ne tiivistävät mun kahdeksan viimeisintä vuottani aika hyvin. ihan vitun hyvin.

Say something I'm giving up on you

Sä lupasit mulle... et sä kai enää ees muista sitä....

 Ei enää sairaalareissuja, sä sanoit.

"Sä et voi auttaa kaikkia", A sanoi mutta mä en kuunnellut.

Mä yritän auttaa kaikkia ja mä rikon itseni yrittäessäni.

even hell can get comfy once you're settled in

Miten mun joulu meni? Mä en tiedä.
Joulu on aina tarkoittanut mulle ruokaa, ruokaa ja aina vaan ruokaa. Ketipinoreita naamaan ja kohti jälleen yhtä täyttä pöydällistä kaikkea pahaa...

Mä ajattelin, että mä olen okei nyt. Mä olen okei, koska A ei enää tapaa mua kuin joka toinen viikko, mutta jos mä olisin avannut suuni ja kertonut, kuinka lopussa mä oikeasti oon ja kuinka paljon
helpommin
tekohymy
syntyy
kun oikeasti haluaa vain kuolla.
Mä en tiedä, mitä mä haluan tehdä elämälläni, mutta mä tiedän, että ennenkuin mä lähden täältä
mä
korjaan
sut.

joskus oli hauskaa, nyt sua ei voi kuin sääliä

Ahdistaa katsoa vierestä kun sä pilaat elämäsi,
heität sen hukkaan.
Sä et edes elä enää,
tuntuu ettet sä edes yritä enää.

Sä ansaitset niin paljon parempaa, mutta sä et tajua sitä.
Enkä tarkoita itseäni, en, mutta jotain muuta kuin hän.
Koska jos sä koet tarpeelliseksi tuhota itseäsi viikonloppuisin,
olet olemassa taas hetken sairaalareissujen ja ambulanssikyytien välissä
ja tuhoudut uudelleen,
hän ei ole se joka sut auttaa ylös.
Hänkin tuhoutuu,
hänkin tuhoaa,
mutta sä et näe sitä.

Koska vaikka mä en ole sulle enää muuta kuin muisto,
paha uni
jonka aamu huuhtoo pois,
sä olet aina mulle se ensimmäinen,
se, jota rakastan,
vaikka en.

ps. 75 päivää kuivilla.

I want to be good enough for you

Mä olen...

mä luulen et mä oon.....

mä taidan olla rakastunut.

Sä olet ensimmäinen ihminen Tytön jälkeen, joka saa mut tuntemaan näin ja se pelottaa mua. Mun sydän lyö nopeampaa kuin yleensä, mä en saa silmiäni irti susta enkä mä voi ajatella ketään muuta kuin sua. Sä olisit se täydellinen vastaus kaikkeen, mutta sä et taida edes tietää sitä.

Now I don't wanna feel a thing anymore

"I bet you never had a Friday night like this"

Perjantai.
Päivä, johon tulen palaamaan seuraavien päivien aikana vitun monta kertaa.
Elämäni ensimmäinen kerta, kun teen jotain oikeasti tyhmää humalassa,
ja se on heti jotain näin pahaa.

Eilisen jälkeen en ole syönyt, menetin täydellisesti ruokahaluni parin viestin jälkeen.
Palasin takaisin itseni vahingoittamiseen, vaikka lupasin Ophelialle, etten sitä enää ikinä tule tekemään. Yksi päivä voi pilata paljon, tässä tapauksessa kaiken, minkä vuoksi on nähty paljon vaivaa.

Syyllisyys, itseinho ja loputon häpeä.
Ehkä vielä joskus saan anteeksi, mutta en edes odota sen tapahtuvan heti.
Mä osaan enää vain itkeä.

I only miss you when I'm breathing

Keskiviikkona jalat veivät mut yhdeltätoista kotiin koulun sijaan,
samana päivänä sain kerrottua isälle viestillä poliklinikasta,
(ja ehkä, vain ehkä ylilääkäri arvostaa mua enemmän nyt)
mulla on nyt kerrankin suunnitelmia viikonlopulle
ja mä olen hyvin iloinen siitä.

Mitä Tyttöön tulee, A sanoi että mä käyttäydyn lapsellisesti.
(Rikoin itselleni antamani lupauksen ja puhuin hänestä siellä 
koska mä en enää kestänyt)
Asenne on kuulemma "jos ei toi leiki mun kans, mäkään en leiki sen kans".
Mä en usko sitä, en mä ajattele niin.
Se on paljon monimutkaisempaa.

... 

Ehkä kevät tulee tällä kertaa oikeasti,
ehkä en muista huomisesta sunnuntaina enää mitään,
ehkä rupean vaikutuksen alaisena angstaamaan,
tai ehkä, ehkä mä saan vain olla yhden illan ihan ilman sua.

so with all due respect tell me what is death if life is just a bitch

Mun inspiraatio palasi. Luotanko sanaasi kun sanot, ettet löydä tänne enää? En luota, olen pahoillani.
Entä jos taas eksyt tänne, tai se joka tästä sulle kertoi muistuttaa sinua? Sitä riskiä en ota.

En olisi ikinä uskonut, että synkin ja samalla intohimoisimmin varjeltu salaisuuteni paljastuisi tällä tavalla ja vielä hänelle, jonka ei koskaan olisi kuulunut tietää Emilystä. Emily on vain hahmo, väline jonka kautta raivoan, itken ja puran ahdistustani. Ikinä, ei ikinä ollut tarkoitukseni loukata sinua.
Jos jaksan, vaihdan huomenna blogini osoitetta - ikävä kyllä olen aika kiintynyt tähän.
Joko raksuttaa? Oikeassa elämässä tuntemani ihmiset ovat löytäneet tiensä tänne yksi kerrallaan siitä vaarattomasta pojasta aina siihen yhteen ihmiseen asti. Ja nyt riittää. Ei enää muita tuttuja, tämä on mun salaisuuteni ja sellaisena saa pysyä. Haluan välimme takaisin edes jotenkin neutraaleiksi tämänhetkisen nolouden sijaan. Olisiko se liikaa pyydetty?

Joten Tyttö, ole kiltti,
älä etsi mua enää.

And I have loved you to death

Muistatteko miten viikko sitten tiistaina mä luulin nähneeni Tytön, ihan vilaukselta vaan, mutta mä tiesin nähneeni hänet. Mun sydän tiesi vaikka aivot väitti että se ei ole mahdollista. Samalla tavalla olen varma, että hän oli tänäänkin hieman liian lähellä; mun tarvitsi vain kuulla hänen äänensä. Ainakin olettaa, että se oli hänen. Edelleen, mun sydän on varma että se on hänen mutta aivot sanoo toista. Hänen ei pitäsi olla tässä kaupungissa, mutta olen varma, että siitä äänestä en tule ikinä erehtymään. Pakenin paikalta edes näkemättä mitään hänen kaltaistaan, mitään merkkejä siitä että se olisi oikeasti ollut hän. En halunnut tietää vaikka olisikin ollut. Äänen kuuleminenkin oli liikaa.

Mä lopetan vielä jonain päivänä Tytöstä kirjoittamisen, mutta tänään menneisyys ja nykyhetki sekoittuu liikaa toisiinsa, mun on pakko satuttaa itseäni niillä muistoilla vielä kerran ennenkuin annan itseni unohtaa.

I guess this is my way to become like you

Intohimo. Mä vihaan sua intohimoisesti. Mä vihaan sun hymyäs, sitä miten sä virnistät härnäävästi ja sun silmät kiiltää just sillä tietyllä tavalla.

Mä vihaan sun ääntäs, sitä miten sä sanot mun nimen, sun naurus kaikua. Vihaan sun suostuvaisuutta, ajattelevaisuutta ja ymmärtäväisyyttä. Vihaan sitä, miten sä aina puhut mut ympäri ja mä suostun tapaamaan sut taas kerran, ja kuinka sä voit pienten ja mitättömien syiden vuoksi jättää mun näkemisen väliin.

Vihaan myös sitä, miten kaiken tämän jälkeen mä annan sulle edelleen anteeksi (ja rakastan sua enemmän). Mä vihaan kaikkia noita asioita, mutta eniten mä vihaan niitä lyöntejä, jotka mun sydän jättää välistä sun takia. Sitä epäsäännöllisyyttä mun hengityksessä kun sä astut huoneeseen. Miten mä tajuan edelleen tuntevani perhosia vatsassani kun mä kuulen sun nimen tai näen sut sattumalta.

Kaikki ne asiat, mitä sä et edes tajua tekeväs - mä vihaan sitä kaikkea.

Luulen, että näin Tytön eilen.
Mun sydämeen sattuu.

She's out your system, yeah, it took you a while

Kirjoitin viimeksi keskiviikkona?
*tuhahdus*
Mulla on tunti aikaa ennen kuin voin edes ajatella nukkumaanmenoa, tunti josta haluan antaa teille edes osan.

Älkää antako otsikon hämätä: se oli totta vielä eiliseen asti. Tänään olen ikävöinyt Tyttöä viimeöisen uneni seurauksena enemmän kuin saisin, jo kaksi kertaa olen saanut itseni kiinni tilanteesta, jossa olen ollut hänen Facebook-profiilissaan selailemassa uusimpia kuvia hänestä. En saisi tehdä niin, se sattuu. Myös ne pari ylimääräistä sydämentykytystä, jotka tunnen kun hän puhuu minulle, sattuvat. Ei enää lisää arpia, Emily, ei enää.

It's the girl you let get away

Voiko itseään inhota jonkun sellaisen asian takia, johon ei periaatteessa ole syyllinen?
Toivottavasti voi, muuten tunnen itseni hyvin hulluksi juuri nyt. Voisin kuolla häpeään tai lähteä maanpakoon, vaihtaa kaupunkia viikonlopuksi tai lukittautua huoneeseeni loppuvuodeksi.

Todennäköisimmin kuitenkin vain suljen puhelimeni, en käytä facebookin keskusteluja tai messengeriä, en käy IRC-Galleriassa tai missään, jossa se tietty ihminen voisi olla samaan aikaan.
Naurettavaa. Mä olen naurettava.

untitled pt. 52471

Mä en keksi otsikkoa.
Mä en löydä kuuntelemisenarvoista musiikkia.
Mä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.

Joulu meni hyvin. kai.
Eilen näin pyskiatrisen sairaanhoitajani taas kerran. "Juttuni" luovutetaan lääkärin kautta erikoissairaanhoitoon koska "perusterveydenhuollossa alle 18-vuotiaille ei anneta niin helposti lääkkeitä". Niin hän sanoi. En mä ole mitään lääkitystä pyytänyt, en tiedä ymmärtääkö se nainen sitä kun se tuo joka kerta ne esiin. Kuinka niitä ei vielä määrätä ja kuinka katsomme vielä miten perheemme tilanne etenee. Luoja, kolme vuotta tätä henkilökohtaista paskaa oli perheemme tilanne millainen hyvänsä. Onko hän kuunnellut minua ollenkaan?
Okei, täytyy näin tähän väliin selventää; en todellakaan vihaa häntä vaikka välillä siltä kuulostankin. Itse asiassa pidän hänestä. 

Haluaisin nukkua, mutta en osaa. En saa unta, enkä tiedä miksi.
Puhuin tänään Tytön kanssa, ja uskon että sekin oli vain sen takia koska hänellä oli tylsää. Niin siinä yleensä käy. But hey that's alright, I'm alright.

Toivottavasti teillä on parempi tuuri nukkumisen suhteen.

your lips on my lips, it's a very merry christmas

Jouluaattoaamu, näin yöllä unen jonka muistan vieläkin. Sitä ei ole tapahtunut unisiepparin ostamisen jälkeen, joten...
Pakko tulla purkamaan tänne.
Näin periaatteessa unta Tytöstä, ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Unessa sain häneltä sähköpostia, jossa luki kaikkea siitä kuinka hän on vihdoin tajunnut, kuinka ikävöi minua ja rakastaa minua. Ah, ja tämä uni paranee vielä. Nimittäin pian sen lukemisen jälkeen olin siinä unessa tekstaamassa Tytölle, että onko hän tosissaan ja mitä ihmettä. Ennenkuin kuitenkaan tein näin, jotenkin tajusin sähköpostin olevan huijausta/roskapostia. Mitä ihmettä?!

Ehkä jossain alitajunnassani siis ikävöin Tyttöä enemmän kuin ymmärränkään. Haluan vain unohtaa sen unen, mutta toisaalta en ikinä halua unohtaa sitä sähköpostia jonka siinä sain. Hymyilin ja itkin ilon kyyneleitä.
Screw this.

Merry christmas ♥


ps. aamupaino 60 kilogrammaa. en edes muista koska olisin viimeksi painanut näin "vähän".

love is so bad, bad, bad

Tyttö. Häipyisikö hän elämästäni jos kauniisti pyytäisin? Miksi hänen täytyy olla olemassa? Mä en kestä enää hänen näkemistään, en halua että hän puhuu mulle, koska mä haluan unohtaa. Unohtaa kaiken sen paskan mitä koko henkilö on elämääni tuonut.

En osaa kirjoittaa yhteinäistä tekstiä tänään(kään) - ajatukseni eivät pysy kasassa. Antaa olla. Pidättekö uudesta bannerista? Ei se ehkä ole niin hieno kuin olisi voinut olla, mutta tein sen vain etten olisi jääkaapilla koko aikaa, vaikka en sieltä mitään olekaan ottanut koko iltana. Luoja, voiko sokerin poisjättäminen aiheuttaa näin valtavan tärinän, vai onko syy jossain muualla...

in English here

aika parantaa

niin ne sanoo.
Ne sanoo, että aika parantaa. Mutta onko se edes totta? Itse en huomaa parantuneeni ajan myötä. Rakkauteni Tyttöä kohtaan ei ole hiipumassa vielä pitkään aikaan, vaikka kuinka yrittäisin.

Mulla on ollut suvantovaihe. Olen ajatellut näyttäväni ihan hyvältä nytkin.
Ajattelin noin aina siihen asti, kun löysin vanhan kirjeen itselleni, jossa saarnasin siitä, kuinka kukaan ei ikinä tule pitämään minusta, jos näytän tältä.

Ajatukseni ovat juuttuneet siihen kirjeeseen ja sen sanoihin. Ainakaan Tyttö ei tule ikinä pitämään minusta, näytin tältä tai laihemmalta. Vaikka näyttäisin hänen Keijultaan, olisin yhtä pieni, yhtä hento, yhtä siro kuin hänen Keijunsa, hän ei pitäisi minusta. Minulla on huono iho ja paska luonne. Puran ahdistustani itsetuhoisuuteen toisinkuin hänen täydellinen Keijunsa. Mutta Tyttö itse on ollut itsetuhoinen, ehkä saan sen anteeksi. Silti perhosprojektin (the butterfly project) perhonen on minulle aina samanniminen. Sillä perhosella on Tytön nimi, enkä halua tappaa häntä.

 Uusimmat arvet ovat kaksi kuukautta vanhoja.

would you catch me if i fell

mä haluan unohtaa. ne arvet ja sut.
sun sanat ja teot.
rikotut lupaukset ja unettomat yöt.

haluan nukahtaa. enkä herätä omaan itkuuni.
painajaisiin susta kuolemassa,
susta sen toisen kanssa, susta, vaan susta.

I can't stand another night alone in my bed

En enää tiedä mitä tehdä tai mitä ajatella.
Hengittäessä rintaan sattuu.
Särkeekö mun sydäntä vai enkö vain saa henkeä?

En tiedä mitä ajatella, en tiedä ovatko asiat hyvin vai todella huonosti

Mä tiedän vain, että mun pitäisi olla Tytön tukena nyt.
Mutta mä en uskalla lähestyä häntä enää.
En halua polttaa siipiäni enää kertaakaan.

ps. onko kukaan teidtä ihanista kuullut the butterly projectista? piirsin perhosen kaksi päivää sitten ja nimesin sen Tytöksi. En halua tappaa häntä.

this time baby i'll be bulletproof

Olen pahoillani, että katosin varoittamatta näinkin pitkäksi aikaa. Halusin selvittää elämäntilannettani hieman ennen kuin täytän blogini lyhyillä, turhilla ja liian samankaltaisilla postauksilla.

Tyttö on palannut elämääni, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Jos asiat menisivät niinkuin toivon niiden menevän, se on tosi hyvä asia. Mutta jos (ja kun) asiat eivät mene niinkuin haluan, poltan siipeni taas kerran. She's messing with my head and my heart again.

Viime yö oli ihan hirveä, se on kaikki mitä voin sanoa. Olin jo nukkumassa, kun sain viestin yhdeltä yöllä. Sen jälkeen en kauheasti nukkunutkaan. Terä oli kaveri parin kuukauden tauon jälkeen. Tytön mukana elämääni palaavat aina arvetkin. Vihaan sitä.

Toivottavasti teillä oli hyvä juhannus! Itselläni olisi voinut olla huonompikin.

where you left is a hole I keep falling in at night

Mä roikun kiinni kuin kuolemassa

Sun viimeisessä suudelmassa

Mä revin paidan, rikon kaiken

Tahdon olla hetken v a p a a

Jätän haavat, jotka annoit

Juoksen viimein pimeästä pois

... Prinsessa. Häntä ei enää ole. On vain minä ja minä itse. Molemmat löysimme jotain parempaa, minä vanhan epätoivoisen ihastukseni muodossa (tiedätte kyllä kenen), ja ihastuksena se on ilmeisesti pysyvä. Prinsessa taas.. hän ihan oikeasti löysi uuden rakkauden. 

Ehkä mut on kirottu, kirottu rakastamaan Tyttöä ikuisesti ilman vastakaikua. Olkoot niin. Ehkä mielummin olen onneton yksin, kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta.

Ai niin, olen viime aikoina jojoillut painoni kanssa pahemmin kuin pitkään aikaan, enkä tiedä mistä se voi johtua. Liikun jopa enemmän kuin silloin kun vielä laihduin. Rasittaa. Miksei edes painonpudotus voi onnistua.