niin ne sanoo.
Ne sanoo, että aika parantaa. Mutta onko se edes totta? Itse en huomaa parantuneeni ajan myötä. Rakkauteni Tyttöä kohtaan ei ole hiipumassa vielä pitkään aikaan, vaikka kuinka yrittäisin.
Mulla on ollut suvantovaihe. Olen ajatellut näyttäväni ihan hyvältä nytkin.
Ajattelin noin aina siihen asti, kun löysin vanhan kirjeen itselleni, jossa saarnasin siitä, kuinka kukaan ei ikinä tule pitämään minusta, jos näytän tältä.
Ajatukseni ovat juuttuneet siihen kirjeeseen ja sen sanoihin. Ainakaan Tyttö ei tule ikinä pitämään minusta, näytin tältä tai laihemmalta. Vaikka näyttäisin hänen Keijultaan, olisin yhtä pieni, yhtä hento, yhtä siro kuin hänen Keijunsa, hän ei pitäisi minusta. Minulla on huono iho ja paska luonne. Puran ahdistustani itsetuhoisuuteen toisinkuin hänen täydellinen Keijunsa. Mutta Tyttö itse on ollut itsetuhoinen, ehkä saan sen anteeksi. Silti perhosprojektin (the butterfly project) perhonen on minulle aina samanniminen. Sillä perhosella on Tytön nimi, enkä halua tappaa häntä.
Uusimmat arvet ovat kaksi kuukautta vanhoja.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti