this too shall pass

Vielä ehtisin viimeiselle tunnille kouluun jos lähtisin heti.
Se vaatisi toisaalta housujenvaihdon ja ehostautumista, joten jätän väliin.
Ei kiinnosta, miten on näin helppoa keksiä syitä jäädä kotiin, kun voisi olla koulussa ahdistumassa?
Kotona taas on ruokaa vaikka muille jakaa ja ahdistus on kokonaan toisenlaista. Voin myös lukittautua huoneeseeni kahvikupillisen kanssa ja leikkiä, etten kuule kun äiti huutaa syömään.

Aamulla painoin edelleen yli 58 kiloa enkä ymmärrä miksen pääse enää takaisin 55 kiloon, missä olin heinäkuun alussa. 58 ja 60 kiloa on vain liian lähekkäin, mä täytän taas kohta vuosia ja mä olen jo kyllästynyt vihaamaan painoani ja ulkonäköäni.

5 minuuuttia tunnin alkuun, mä olen vieläkin täällä.
Koko päivä onnistuneesti lusmuiltu kotona.
Olenko ylpeä itsestäni?
En. On vain parempi olla kotona edes yksi päivä viikosta,
sillä mä en jaksa olla koulussa näyttämässä siltä kuin mua kiinnostaisi tavata niitä ihmisiä,
kuunnella kun ne selittää suunnitelmistaan joihin mä en kuulu, ja pelätä että näen ihmisiä joita en vain halua nähdä.

6 päivää, ja näen A:n. Lähetin eilen viestiä ja kysyin, onko mahdollista uusia melatoniiniresepti, sillä mä en enää saa nukuttua ilman niitä. Jäljellä on neljä tablettia, ja huonoimpina iltoina niitä menee kolme. Saattaa olla, että en taas nuku viikkoon, stressitaso on muutenkin tosi korkealla autokoulun, koulun, töiden ja kotijuttujen takia, ja mä en tiedä miten mä selviän.