Kuraattori ei ollut paikalla silloin, kun sen olisi pitänyt olla,
olisin voinut mennä valittamaan, kuinka en jaksa olla koulussa ahdistumassa.Terveydenhoitajaa näkyy vielä harvemmin ja A on koulutuksessa.
Tekstasin hänelle kuitenkin, kerroin kaiken siitä, miltä musta juuri silloin tuntui ja sanoin, etten enää kestä.
A vastasi että maanantaina nähdään, mutta jos olo menee mahdottomaksi / tulee itsetuhoisia ajatuksia, mun pitää soittaa akuuttipsykiatrian polille. Kysyi vielä lopuksi pärjäänkö mä ja mä vastasin että kyllä mä pärjään, koska en uskalla soittaa sinne polille kun en tiedä mitä sanoisin. Aina, kun mä selitän ongelmiani/tuntemuksiani, mä oon aina aivan varma että ihmiset luulee mun keksivän kaiken omasta päästäni. Siksi mä jätän usein puolet kertomatta, koska en halua kenenkään luulevan mua huomionhakuiseksi feikiksi. Ja se, etten kerro puoliakaan taas vaikeuttaa avun saantia.
A lupasi varata aikaa ylilääkärille, jos nostettaisiin lääkitystä taas. En ole edes varma auttavatko ne mömmöt mitään.
Miksi kello on vasta noin vähän? Mä haluaisin vain nukkua.
Tää yhteiskunta... yritetään painottaa että apua on tarjolla kun sitä hakee, mut silti sitä ei aina saa, jotenkin tekopyhää..
VastaaPoista"Aina, kun mä selitän ongelmiani/tuntemuksiani, mä oon aina aivan varma että ihmiset luulee mun keksivän kaiken omasta päästäni. Siksi mä jätän usein puolet kertomatta, koska en halua kenenkään luulevan mua huomionhakuiseksi feikiksi." jotenkin niiin tuttu tunne...
voimia!