Joulu on aina tarkoittanut mulle ruokaa, ruokaa ja aina vaan ruokaa. Ketipinoreita naamaan ja kohti jälleen yhtä täyttä pöydällistä kaikkea pahaa...
Mä ajattelin, että mä olen okei nyt. Mä olen okei, koska A ei enää tapaa mua kuin joka toinen viikko, mutta jos mä olisin avannut suuni ja kertonut, kuinka lopussa mä oikeasti oon ja kuinka paljon
helpommin
tekohymy
syntyy
kun oikeasti haluaa vain kuolla.
Mä en tiedä, mitä mä haluan tehdä elämälläni, mutta mä tiedän, että ennenkuin mä lähden täältä
mä
korjaan
sut.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti