Olin lopulta kolme päivää viiltämättä mutten uskaltanut kertoa sitä täällä heti,
nyt menossa 24 tuntia edellisestä viillosta. Hyvä minä...
Piilotan veriset vaatteet pyykkikorini pohjalle ja odotan hetkeä jolloin voin pestä ne kenenkään ihmettelemättä.
Mä näin taas unta viime yönä, sellaista, jota en olisi halunnut nähdä. Liikaa ihmisiä, joita oon yrittänyt unohtaa. Myös sä, sua mä en halua unohtaa... tai ehkä, jos mä yritän tarpeeksi kovasti, enkä puhu sulle..... ehkä sitten mä unohdan sut. Mutta miksi? En mä halua, ei mun tarvi. Sä olet ihana ja mä haluan olla täällä sua varten vaikken pysty huolehtimaan edes itsestäni. Anna mun olla siellä, kun sä tarvit. Mä kuuntelen, mä ymmärrän.
...... mutta sä et. Ehkä sun aivot toimii eri lailla kuin muiden. Ehkä sä et osaa päättää, mitä mieltä oot musta. Mutta mua tavallaan ahdistaa, kun en tiedä uskallanko puhua sulle vai en, oonko mä jotenkin vain tiellä ja ärsytänkö mä sua. On helpompi olla hiljaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti