don't waste your time on me you're already a voice inside my head

Otsikon voisi käsittää monella tapaa, mutta juuri tällä hetkellä minä ajattelen sen olevan sille äänelle pääni sisällä joka joissain piireissä Anana tunnetaan. Itse en käytä tästä äänestä tai sen omistajasta mitään nimitystä, se on vain se ääni pääni sisällä joka saa minut inhoamaan itseäni entistä enemmän.

Viikonloput tuhoavat mut lopullisesti. Kämpillä kaikki on syvältä, kämppikset ovat jakaantuneet kahteen porukkaan ja riitoja ei voi välttää, joten kotona on huomattavasti parempi olla. Vaikkakin täällä syön liikaa ja saan kuulla äidiltäni, kuinka hän painaa vähemmän kuin minä.

Kotona mulla on myös itseni satuttamiseen suuremmat mahdollisuudet kuin kämpillä, ja käytin tilaisuutta hyväkseni kolme kertaa viime viikonloppuna. Olen hyvin pettynyt itseeni sen takia, mutta toisaalta se oli sen arvoista. Täytyy myöntää, että en muistanutkaan kuinka paljon se helpottaa. Se on väärin, väärin, väärin.

Toivottavasti teillä, rakkaat lukijat, on mennyt paremmin. Olen hyvin pahoillani, etten ole kommentoinut tai edes kirjoitellut. Lupaan yrittää kirjoittaa useammin jälleen.

Mut kyl mä pärjään, kyllä siihen tottuu

Mä en tiedä enää kuka mä olen.
Mulla on pieniä paloja jäljellä.
Paloja, joista olisi tarkoitus rakentaa kokonainen ihminen.

Yksinäinen, ällöttävä, ilkeä, lihava, laiska, luonnonoikku.
Se on minä, tai kaikki mitä musta on jäljellä.

Mä en tiedä oikein mitään, mutta sen mä tiedän, että tästä kesästä tulee yhtä helvettiä.

Mä kirjoitan huomenna paremmin, mä lupaan.
Mulla ei ole voimia eikä tahtoa kirjoittaa yhtään enempää tänään.
Everything sucks.

Mul on olemassa tarpeeks monta syytä että selviin
Koska mä rakastan ja uskon mun unelmiin

ps. kiitos uusille lukijoille ♥

I'm always on my knees for you..

i just want it to hurt, wanna hear her saying
'i hate you'
so i can fall asleep and never wake up again ...
don't wanna live in fog,
not knowing what she thinks about me
kill me, plz..

aamulla saattaa tulla jotain järkevää tekstiä.
sattuu.
a n t e e k s i.

Oh I can't breathe thinking of your smile

♪: the GazettE - Cassis

Oon totaalisesti hajalla, mä en kestä enää.
En jaksa enää itseinhoa, rakkautta, epäonnistumisia enkä mitään muutakaan.
Haluan vain olla, tuijottaa seinää ja kuunnella musiikkia. Olla yksin.
Lakata olemasta. Anteeksi.

Joululomatavoitteena on löytää kadonnut itsekuri ja unohtaa yksi tietty henkilö. Taitaa olla liikaa vaadittu, mutta aina täytyy kokeilla, ne? 01.01.10 alkaa taistelu läskejä vastaan vol. 654135.

Me lähdetään jouluksi Ruotsiin, pois täältä. Onneksi se auttaa osaltaan unohtamaan Tytön. Eilen tuli liikaa muistoja jotka nyt haluan vain unohtaa. Multa on siis turha odotella postauksia 22.-26. joulukuuta, koska mä olen silloin onnellisesti isovanhempien luona viettämässä joulua, ensimmäistä iloista joulua kahteen vuoteen. En anna rakkaushuolien pilata mun joulua, jota vanhempien riitely on pilannut viimeiset kaksi vuotta. Jos Tyttö päättää, että ei ota muhun mitään yhteyttä, en mäkään siihen. Se osoittaa sen mitä jo tiedänkin; en kelpaa hänelle. Lihava ja ruma, antaa olla. Ampukaa mut niin en häiritse ketään enää..

Isä toivotti tänään mulle ja siskolle hyvää loppuelämää, ja mä olen itkenyt siitä asti. Mä tiedän, että se on sairas, mutta se ei lohduta yhtään. Voisi vähän miettiä. Oon silti sitä mieltä, että vaikka vanhemmat eroaakin, isä on yhä mun isä. Mulla on oikeus tavata sitä, ja haluan että se on sellainen kun se on ollut kun olin pieni, tai sellainen kun se on ollut kun ollaan vierailtu siellä siskon kanssa tämän asumuseron aikana. Kaikki oli hyvin, mutta nyt ei mikään ole hyvin.

Mulla on tapaaminen sossun kanssa tästä avioerojutusta taas 29. päivä. Toivottavasti en odota tältä tapaamiselta liikaa, silti mä tavallaan pidän tälle naiselle puhumisesta.. Se ei oo ahdistavaa niinkuin ne psykakäynnit oli, joissa kävin lähes kaksi vuotta tuloksetta, kunnes kuukausi sitten ilmoitin että varaan ajan jos tuntuu taas siltä.
Niin, sillon kun kaikki oli hyvin, vaikka mikään ei oikeasti ollut.

Postaan huomenna uudestaan, ja seuraavan kerran joskus kotiin palaamisen jälkeen.
Lopuksi pyydän anteeksi postailutahdin hitautta ja kommentteihin vastaamattomuutta. Ei ole ollut voimia sellaiseen, ja oon ylpee itestäni kun sain aikaiseksi tulla kirjoittamaan nyt.

Toivottavasti teillä menee hyvin, mä kommentoin vielä teille takaisin nyt ja josko sitten nukahtaisi viimein. Love you, Emily♥

ps. ''kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa''