sunnuntai 29. tammikuuta 2012

pitkä mutta sisällötön postaus



Tänään heräsin ennen puolta yhdeksää ja päätin, että tulen kirjoittamaan blogiin jotain.
Kirjauduin sisään, ja vielä klikatessani "Uusi teksti"-nappulaa olin varma, että saan jotain oikeasti aikaiseksikin. Olin väärässä. Tuijotin tyhjää tekstikenttää parikymmentä minuuttia ennenkuin sain kirjoitettua tuon ensimmäisen lauseen.

Kiitos melatoniinin, nukuin viimeiset kaksi yötä hämmästyttävän hyvin. Normaalisti nukahtamiseen menisi pari tuntia ja heräisin yöllä useasti. Aamulla mua ei saisi ylös millään, ja viikonloppuina nukkuisin yli kaksitoista tuntia vain koska voin ja heräisin silti väsyneenä puolelta päivin.
Illalla nukahdan alle tunnin päästä melatoniinin ottamisen jälkeen ja vaikka esimerkiksi viime yönä heräsin kerran keskellä yötä (täytyy myöntää, etten tiedä oliko kello kolme yöllä vai seitsemän aamulla - keskityin vain siihen uudelleen nukahtamiseen) ja toisen kerran 15 minuuttia ennen herätyskellon soittoa.

















Mä en ole uskaltanut käydä vaa'alla koko vuonna. Lupasin itselleni, että vasta kun tiedän että joululomalla kerätyt kilot on karistettu salilla mä astun vaa'alle kuulemaan tuomioni. Mä en usko, että kestäisin nähdä niitä kauheita lukuja jotka huitelee 63 kiloa, mä tiedän että niin kävisi. Mielummin uskon, että jouluaattoaamuinen 60 kiloa pitää paikkansa ja saan tuntea oloni hieman pienemmäksi.














Olen alkanut syömään aamupalaa. Viimeisen viikon olen syönyt joka aamu poikkeuksetta maustamatonta jogurttia ja vadelmia. Ei tule kouluruokailussa ahmittua, kun se ei ole päivän ensimmäinen ateria. Kunpa pystyisin pitämään ahmimattomuus-linjaa myös koulun jälkeen kotona. Joka päivä se ei ole onnistunut, ja saan aina yhden syyn lisää olla astumatta vaa'alle.

3 kommenttia :

  1. aamupala kyl auttaa siihen, ettei tuu myöhemmin enää välttämättä ahmittua niin paljon :) halauksia ♥

    VastaaPoista
  2. Mäkin syön aamupalaa. Iltapäiviin auttaa nestemäiset jutut, oon teeholisti ja litkin vettä päivittäin litrakaupalla :--D Ps vaa'alla käynti vois antaa lisämotivaatiota (sanon minä joka en myöskään uskalla painoo kattoo........)

    VastaaPoista