Normaali ihminen olisi varmasti luovuttanut jo, kun ei kolmenkaan vuoden taistelun jälkeen ole päässyt tavoitepainoonsa. En minä. Taidankin olla sekaisin päästäni mutten välitä.
Mulla on 48 tuntia aikaa kertoa isälle poliklinikasta tai Herra Sinun-päässäsi-ei-ole-mitään-vikaa ei suostu vieläkään määräämään lääkkeitä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamaan ahdistukseen. Helvetin helvetti, mä en vain osaa kertoa isälle. Edes A ei ymmärrä, ettei se ole niin helppoa mulle, meidän perheessä, mun isälle. Mun piti olla se täydellinen pikkutyttö, ei se teini, joka pakenee mielummin kuin puhuu vieraille tai edes tutuille joille ei vain ole tullut puhuttua. Ei sellainen, joka ei nuku yöllä koska miettii jokaista kertaa, kun on nolannut itsensä tai sellainen, joka ei halua syödä kouluruokailussa kasvot kaikkiin muihin päin.
Aamulla painoin taas lähemmäs 60 kiloa kuin 58 ja syytän pääsiäistä vaikka oikea syyllinen löytyy tämän koneen edestä, ihminen, jolla ei ole tippaakaan itsekuria tai edes oikeastaan motivaatiota.
Kesä lähestyy liian nopeasti ja mä en ole valmis.
Toinen itsekuriton ja yli 60-kiloinen pääsiäissuklaasyöppö on tässä ihan yhtä monen vuoden jälkeen, eikä se tunnu yhtään paremmalta vaikka olisikin joskus käynyt 42 kilossa, koska päällimmäinen tunne on vain "miten saatanassa on tullut lihottua 20 kiloa!??!?!"
VastaaPoistaMä en kestä kesää ellen lakkaa syömästä
"Normaali ihminen olisi varmasti luovuttanut jo, kun ei kolmenkaan vuoden taistelun jälkeen ole päässyt tavoitepainoonsa."
VastaaPoistaJoo ihan samat fiilikset....
Voimia <3
Kolmas itsekuriton vuoden laihduttanut, mutta edelleen samanpainoinen sielunkumppani on täälläkin.
VastaaPoistaMinäkin pelkään kesää, pelkään niin kamalan paljon.
Kiitos kommentistasi, en usko pystyväni siihen, vaikka kuinka tahtoisin.. Voimia sinulle ♥
VastaaPoista