Hope is a paper boat that sinks, isn’t it sad?

Miksi mä en osaa?

Mun piti mennä tänään juhlistamaan kaverin ystävän täysi-ikäisyyttä, mutta koko päivän eipäs-juupas-taistelua katselleena päätin lopulta olla menemättä.
Tuntemattomia ihmisiä, ei rahaa juomiin eikä mitään intoa pyöräillä vesisateessa.
Olisin halunnut kertoa ystävälleni oikean syyn poisjäämiselleni, mutta en uskaltanut koska pelkäsin hänen nauravan minulle.

"...en halua tulla sinne, koska siellä on liikaa tuntemattomia ihmisiä ja mun pää ei kestä sitä."
Totuus.
"...mulla on ollu vähä kuumetta täs parin päivän ajan, etten viitsi kokeilla onneani."
Valheita.

Keskiviikkona lääkärin tapaaminen.
Se ei ikinä usko mua muutenkaan, tuntuu turhalta edes mennä sinne.
Minä, jolla "ei ole päässä mitään vikaa".
Ei ehkä olekaan.
Ehkä vain kuvittelen kaiken?
Se tästä vielä puuttuisikin.

Toisaalta voisi olla kiva vain herätä joku aamu ja tuntea olonsa hyväksi,
rohkeaksi,
laihaksi ja
uskaltaa tehdä kaikkea,
mistä tähän asti olen vain haaveillut.