And you're my obsession
I love you to the bones
And Ana wrecks your life
Like an anorexia life
Kuukausi sitten otin tatuoinnit ranteisiini, koska olin iloinen ollessani elossa ja selvinnyt tästä vuodesta... iloitsin liian aikaisin.
Keskiviikkona alettiin lääkärin käskystä purkaa seronilia pienemmäksi.
Nyt menee 40mg sijaan 40 ja 20 vuoropäivinä, viikon päästä enää 20mg/päivä.
Ketipinorit jätettiin ennalleen, koska sanoin etten toimi ilman niitä.
Vihdoin ylilääkäri valaisi mua: en kuulemma voi olla bipolar ja traumataustani aiheuttaa kaikki ongelmani oman itseni lisäksi. Helpotti, mutta tavallaan ei. Kertokaa jo, mikä mua vaivaa, miksi mä en osaa elää.
Otin takapakkia parantumisen suhteen; koko viikko on mennyt ahdistuneessa olotilassa, ketipinoreita menee ja itken, raivoan ja alkoholisoidun. Jonain hetkenä iloitsen laihtumisesta, josta kiitän piloxingia. Toisina hetkinä itken lihavuuttani, pyörin peilin edessä puolialastomana ja tökin läskejäni inhon vallassa. En silti ole koskenutkaan terään kahteen kuukauteen. En tiedä pitäisikö olla ylpeä, vai vain odottaa sitä hetkeä kun otan sen laatikosta, kasaan laastarit ja paperit ja annan mennä. Pelottaa. Ehkä on vain normaalia, etten osaa olla iloinen muutamaa viikkoa kauempaa ennenkuin se kaikki katoaa taas ja olen yksin pelkojeni ja ahdistuksen kanssa.
En halua katsoa tekstiä, jota kirjoitan, sillä löydän siitä virheitä koko ajan. Se ei ole tarpeeksi hyvää, en osaa kirjoittaa, en osaa elää, en osaa syödä, en osaa laihtua, en osaa tehdä mitään.
Mullakin on alustavasti annettu kakssuuntanen mielialahäiriö diagnoosiksi, että saan täyskovattavuuden ketipinoreihin, ja nyt mulla on seroquel prolongit, parin-kolmensadan lääkkeet 3€.. Eikä ne auta. Ketipinorit sopii vaan paremmin. Epäilen, etten oo bipo, kai mulla on vaan joku persoonallisuushäiriö, mutta psykologiaikoja ja psykiatrikäyntejä on ollu liian vähän lopullisen diagnoosin sanomiseen. Välillä on vaan niin raskasta.. Haluan tietää miks oon tämmönen, mikä oon. Kohtalotovereita on siis, vaikka mäkään en oo aiemmin sun kirjotuksiin kommentoinu, vaikka oon miltei kaikki päivitykset lukenu.
VastaaPoistaVoimia ja kaikkea hyvää, ei auta kuin yrittää jaksaa, päivä, tunti, minuutti kerrallaan..