Arpikudoksen päälle tatuoiminen sattuu vitusti.
Eka tunti, puoltoista, oli ihan okei ja se kipu oli ihan siedettävää, niinku ekojen tatskojen kohdalla.
Toisen tunnin kohalla kuitenkin teki mieli huutaa tuskasta kun ääriviivat oli valmiit ja alettiin tekemään varjostuksia ja täyttämään kuvaa. Ei jumalauta mä halusin itkeä mutta kestin sen kelaamalla kuinka hieno siitä tulee ja kuinka saan kesällä käyttää toppeja julkisesti ilman, että pitää kelaa mitä ihmiset ajattelee mun käsivarren arvista.
Tää tatuointi on kahta aiempaa henkilökohtasempi ja mä haluan että se muistuttaa mua siitä mistä mä tuun. Mä oon edelleen elossa vaikka oon halunnut lopettaa elämäni monen monta kertaa. "Have you ever really danced on the edge?", ootko ikinä tanssinut reunalla? Mä oon, monesti. Oon siellä nytkin mutta mä en aijo pudota siltä. Ehkä joku vetää mut pois reunalta, ehkä mä revin itseni pois sieltä mutta mä en aijo sortua. En aijo pudota.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti