vittu mua pelottaa.
huomenna tutustumiskäynti terapeutilla, mun ensimmäinen. joudun ensimmäistä kertaa neljään vuoteen kertomaan koko tarinani uudelleen, oudolle ihmiselle. en tiedä mitä sanoisin. mistä mä aloitan? ihan alustako? mummosta? isästä? asumuserosta? haluaako se että kerron ihan kaiken?
kaiken itseinhosta, viiltelystä, yrityksistäni lopettaa säälittävä elämäni.
Tytöstä?
riippuvuudesta, päihteistä, lääkkeistä, osastosta?
entä mun nykyhetki? mä en tiedä mitä tapahtuu, en tiedä mitä tunnen. lääkkeet pitää mun mielialan tasaisena, mä vaan olen mutta en satuta itseäni enkä halua kuolla. en joka päivä herää vihaten itseäni ja jaksan nousta sängystä ylös.
ehkä kerron psykiatrista, rikkinäisestä minästäni, pakko-oireistani, yksinäisyydestä, rakkaudesta, vihasta ja kuolemasta. ne tiivistävät mun kahdeksan viimeisintä vuottani aika hyvin. ihan vitun hyvin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti