angst

ei saatana

mä oon yksin

ihan yksin

enkä mä tiedä kauanko tätä jaksaa

mä haluun lähtee mut mä haluun kestää

mä haluun nähä maailmaa mut mä en halua

mä haluan kuolla mut mä en halua pettää ketään

mä kestän

mun on pakko

vaikka olisinki yksin.

ikuisesti.

Takes my pain away

Toimin lääkkeiden avulla,

nukun lääkkeiden avulla,

pysyn hereillä kofeiinin avulla, 

elän musiikin avulla. 

10 päivän päästä näen A:n ensimmäistä kertaa koko kesänä.

En ole soittanut akuutille polille, en ole puhunut muille kuin Ophelialle pahasta olostani

ja olen tuhlannut rahani hypomaanisten kohtausten aikana turhuuksiin.

Haluan vain vahvemmat lääkkeet, jonkun jolle puhua ja normaalin päiväjärjestyksen.

Self-hatred grows in me like cancer

Mä annan itselleni luvan syödä 3 riviä suklaata ja kaksi minuuttia viimeisen palan jälkeen alan katua. Oksettaa. Voinko lähteä juoksulenkille? Saanko oksentaa? Mitä helvettiä mä nyt teen?
Ajatukset juoksee oravanpyörässä ja mä yritän olla ajattelematta.
Mun piti olla niinkuin muutkin on. Ehkä mä en vaan osaa.

Lukitsen kylpyhuoneen oven, laitan veden valumaan ja kumarrun lavuaarin ylle. Työnnän sormet kurkkuun, yskäisen kerran, toisen ja kolmannen, mutten enää osaa. En saa kehoani taipumaan tahtooni vaikka kuinka yritän. Ahdistaa. Palaan huoneeseeni, haen ketipinorit laatikosta, otan yhden, otan toisen, hengitän syvään.
Kirjoitan nyt, odotan, että lääkkeet tekevät tehtävänsä ja turruttavat mut, että saan mennä nukkumaan rauhassa.

healthy skinny girl diet & food diary

Tulin eilen kotiin Ophelian luota, ja tänään aloitin healthy skinny girl dietin.
Päivän kalorisaldo on 920/900, joten olen aika tyytyväinen itseeni.
Ophelian luona lihoin 1-2 kiloa, join paljon viiniä ja söin liikaa kaikkea pahaa.
Perheeni matkustelee tämän viikon ilman minua, joten kävin kaupassa ostamassa ruoat, joita saan syödä, tein ruokasuunnitelman ja tulostin isolla fontilla HSGD:n ohjeet seinälleni. I'm prepared to fight.

Aloitan myös HSGD:n avuksi ruokapäiväkirjablogin, joka löytyy täältä.
Jos siis kiinnostaa seurata epäonnistumisiani, onnistumisiani sekä päivittäistä kalori-intakea, klikkaile itsesi tuohon suuntaan! En nimittäin aio julkaista tässä blogissa niitä ollenkaan...

Haleja,

Emily.

would it make you feel better to watch me while I bleed?

Läskiahdistus, ketipinorit ei auta enää ja mä itken.
Olen rakastunut Demi Lovaton Unbroken -albumiin, työskentelen kuusi tuntia päivässä ja nukun lääkkeiden avulla. Ei mitään uutta, ei mitään hienoa. ...paitsi että Ophelia on taas täällä! Maanantaina lähden hänen luokseen viikoksi. Aion olla koko viikon syömättä liikaa, etten ole kamalaa seuraa...

F33.1,
kuukausi sairaslomaa
ja uusia lääkkeitä.

Näiden kanssa lähdin osastolta maanantaiaamuna 16 päivän jakson jälkeen ja heti tiistaina Helsinkiin puolituttujen seurassa. Tänään palaan kotiin ja huomenna pitäisi käydä koululla viemässä sairaslomatodistukseni ja sanomassa heipat äikänopettajalle. Elämä ei ole koskaan tuntunut enempää jonkun muun omalta, kuin nyt.

days go by but I stay the same

Mä vannoin etten enää ikinä anna syömishäröilyni henkilöityä tai etten edes anna sille nimeä. Täällä mä kuitenkin istun ja tajuan kauhistuneena, kuinka Ana löytää hiljalleen tiensä takaisin mun päähän. Ahdistus vaan pahenee täällä, kun laihat tytöt ja ihmisten arvet saa mut haluamaan takaisin siihen mielentilaan, missä olin neljä vuotta sitten. Mulla oli itsekuria,  motivaatiota ja mä oikeasti laihduin. Nyt mä tunnen, kun reidet vaan leviää ja vatsa kasvaa. En enää halua olla minä, en ole tarpeeksi hyvä, en laiha enkä edes uskalla viiltää tarpeeksi syvälle. En edes enää halua mennä keikoille, joita olen odottanut kuukausia tai jopa vuosia. Itseänikin pelottaa haluamattomuuteni.