Oh I can't breathe thinking of your smile

♪: the GazettE - Cassis

Oon totaalisesti hajalla, mä en kestä enää.
En jaksa enää itseinhoa, rakkautta, epäonnistumisia enkä mitään muutakaan.
Haluan vain olla, tuijottaa seinää ja kuunnella musiikkia. Olla yksin.
Lakata olemasta. Anteeksi.

Joululomatavoitteena on löytää kadonnut itsekuri ja unohtaa yksi tietty henkilö. Taitaa olla liikaa vaadittu, mutta aina täytyy kokeilla, ne? 01.01.10 alkaa taistelu läskejä vastaan vol. 654135.

Me lähdetään jouluksi Ruotsiin, pois täältä. Onneksi se auttaa osaltaan unohtamaan Tytön. Eilen tuli liikaa muistoja jotka nyt haluan vain unohtaa. Multa on siis turha odotella postauksia 22.-26. joulukuuta, koska mä olen silloin onnellisesti isovanhempien luona viettämässä joulua, ensimmäistä iloista joulua kahteen vuoteen. En anna rakkaushuolien pilata mun joulua, jota vanhempien riitely on pilannut viimeiset kaksi vuotta. Jos Tyttö päättää, että ei ota muhun mitään yhteyttä, en mäkään siihen. Se osoittaa sen mitä jo tiedänkin; en kelpaa hänelle. Lihava ja ruma, antaa olla. Ampukaa mut niin en häiritse ketään enää..

Isä toivotti tänään mulle ja siskolle hyvää loppuelämää, ja mä olen itkenyt siitä asti. Mä tiedän, että se on sairas, mutta se ei lohduta yhtään. Voisi vähän miettiä. Oon silti sitä mieltä, että vaikka vanhemmat eroaakin, isä on yhä mun isä. Mulla on oikeus tavata sitä, ja haluan että se on sellainen kun se on ollut kun olin pieni, tai sellainen kun se on ollut kun ollaan vierailtu siellä siskon kanssa tämän asumuseron aikana. Kaikki oli hyvin, mutta nyt ei mikään ole hyvin.

Mulla on tapaaminen sossun kanssa tästä avioerojutusta taas 29. päivä. Toivottavasti en odota tältä tapaamiselta liikaa, silti mä tavallaan pidän tälle naiselle puhumisesta.. Se ei oo ahdistavaa niinkuin ne psykakäynnit oli, joissa kävin lähes kaksi vuotta tuloksetta, kunnes kuukausi sitten ilmoitin että varaan ajan jos tuntuu taas siltä.
Niin, sillon kun kaikki oli hyvin, vaikka mikään ei oikeasti ollut.

Postaan huomenna uudestaan, ja seuraavan kerran joskus kotiin palaamisen jälkeen.
Lopuksi pyydän anteeksi postailutahdin hitautta ja kommentteihin vastaamattomuutta. Ei ole ollut voimia sellaiseen, ja oon ylpee itestäni kun sain aikaiseksi tulla kirjoittamaan nyt.

Toivottavasti teillä menee hyvin, mä kommentoin vielä teille takaisin nyt ja josko sitten nukahtaisi viimein. Love you, Emily♥

ps. ''kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa''