untitled pt. 52471

Mä en keksi otsikkoa.
Mä en löydä kuuntelemisenarvoista musiikkia.
Mä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.

Joulu meni hyvin. kai.
Eilen näin pyskiatrisen sairaanhoitajani taas kerran. "Juttuni" luovutetaan lääkärin kautta erikoissairaanhoitoon koska "perusterveydenhuollossa alle 18-vuotiaille ei anneta niin helposti lääkkeitä". Niin hän sanoi. En mä ole mitään lääkitystä pyytänyt, en tiedä ymmärtääkö se nainen sitä kun se tuo joka kerta ne esiin. Kuinka niitä ei vielä määrätä ja kuinka katsomme vielä miten perheemme tilanne etenee. Luoja, kolme vuotta tätä henkilökohtaista paskaa oli perheemme tilanne millainen hyvänsä. Onko hän kuunnellut minua ollenkaan?
Okei, täytyy näin tähän väliin selventää; en todellakaan vihaa häntä vaikka välillä siltä kuulostankin. Itse asiassa pidän hänestä. 

Haluaisin nukkua, mutta en osaa. En saa unta, enkä tiedä miksi.
Puhuin tänään Tytön kanssa, ja uskon että sekin oli vain sen takia koska hänellä oli tylsää. Niin siinä yleensä käy. But hey that's alright, I'm alright.

Toivottavasti teillä on parempi tuuri nukkumisen suhteen.

the final art is your dead face

Mä en tiedä, kuka sinua odottaa,
Kuka sinut syliinsä puristaa.
Ja vaikka tietäisinkin sen, välittäisi en, en.
Jos sä huolisit mut vielä takaisin,
Niin sinua vain, sinua vain rakastaisin.

Mä en ole tarpeeksi hyvä sille, ketä rakastan eniten. Olen lihava, olen ruma ja olen erilainen. Rumuudelle en voi mitään, erilaisuudelle en halua tehdä mitään, mutta musta tulee laiha, Tyttö saa nähdä että mä pystyn siihen, ja mä teen sen kaiken sen takia. Edellämainittu on mun uusi motivaation lähteeni.

Tänään intake on yli 2000 kaloria, ällötän itseäni. Haluan pois, mä en enää jaksa edes itkeä. Laihduttaminen on ainoa mitä halua tehdä, vain että olisin joskus Tytön arvoinen. Mä en halua luovuttaa, mä en päästä irti elämästä. Mä mietin usein omaa kuolemaani, mietin kuinka hienoa olisi vain olla olematta, hengittämättä. Dead and gone, eikä kukaan enää lopulta kaipaisi. Mut unohdettaisiin, koko mun olemassaolo. Tyttö olisi onnellinen jonkun kanssa eikä joutuisi enää kestämään mua. Kaverit olisivat onnellisia päästessään musta vihdoinkin eroon.
Mutta ei, mä jatkan elämääni vaikka sitten muiden kiusaksi jos ei muuta syytä löydy.
Deep down inside mä olen tälläinen, mä teen asioista muiden kiusaksi, mutta myös muiden vuoksi.

Kun mä aloitin tämän postauksen, ei mun ollut tarkoitus vain valittaa ja angstata, mutta nyt tuntuu että tekstiä tulee kuin luonnostaan kun valitan, toisinkuin jos pitäisi kirjoittaa tunteettomasti, mahdollisimman neutraalisti mun päivästä. Ei se olisi mua, eikä siinä olisi mitään luettavaa. Pelkkiä numeroita, pari nimeä ja se olisi siinä. Olisiko se sitten mielenkiintoisempi? En toki tiedä kiinnostaako teitä mun valitus mitenkään ihmeellisen kauheasti, musta on silti henkilökohtaisesti ihana lukea blogeja, joiden kirjoittajaan pystyn samaistumaan helposti..
Mietin vain miten tuo liittyy mihinkään, mutta en jaksa välittää.

Tänään.. mitä mä olen saanut tänään aikaan? Syönyt mä ainakin olen. Siihen se kai sitten jääkin. Ensi viikolla aloitan alusta jälleen kerran, tälläkertaa aivan viimeistä kertaa. Kun löysin uuden motivaationi, musta tuntuu että nyt mä onnistun. Tämän päivän aamupainosta ei voi kauheasti nousta, mä olen lihava, lihavampi kuin kukaan mun nk. kavereistani.. 59kg. Mä en tiedä kuinka oikea tuo luku on. Kello oli kymmenen, olin juonut kupillisen kahvia ja vähän colaa. En tiedä olenko oikeasti noin suunnattoman lihava, vai oliko se vain nestettä. Anyways mä olen lihava vielä kymmenen kilon päästäkin joten aivan sama, mä asetin tavoitteen: painon täytyy laskea aina 50kg kahdessa kuukaudessa. Hullua, mä tiedän mutta silloin mun on pakko olla viisikymmentäkiloinen, normaalipainoinen. Laihemman näköinen.

Nyt mun on pakko mennä. Tsemii ♥~