and pretty soon you’re in the ER getting stitches from the one you love

20-11, moved on
I took a different direction
Went down a one way street
of sacrifice and affection.
She was so damaged but
I saw past them all them imperfections
Just wanted to stand by her
be that personal protection.

Smokin’ up every night
Man, she lived for that injection
But I stood by her side
I thought we had a connection.
I gave her my world, number one
In my election!

But all she gave me was abuse
insults and rejection.

yksi ilta unohdusta, mokia ja tunnustuksia

ja mä olen palasina

enkä halua herätä aamulla

you were the one who fooled around

Koko eilinen päivä on kärsitty niin henkisestä kuin ihan fyysisestäkin krapulasta, ja ajatus kirjoittamisesta ei oikein innostanut.

Toissapäivänä tapahtui paljon ja olen hämilläni siitä kaikesta.
Eilisen päivän vietin uskotellen itselleni että tämä tunne menee ohi, en ole oikeasti rakastunut toiseen vaikka siltä tuntuukin. Viime yönä näin hänestä unta, heräsin täristen ja purskahdin itkuun - ei näin Emily, ei näin.

Toivottavasti teidän kaikkien hiihtoloma (joilla sitä on vielä jäljellä) on mennyt hyvin, yritän palailla pidemmillä postauksilla maanantaina.

Will we always say 'we tried' ?

Mä yritin kirjoittaa eilen, mutta ei ollut oikeastaan edes asiaa.
Tänään astuin vaa'alle ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja se näytti samaa lukua kuin viimeksikin.
Parempi niin, mä ajattelin. En sentään ole lihonut, vaikka niin pelkäsinkin.

Tänään mä olen miettinyt asioita taas aivan liikaa.
Mä haluan niin kovasti unohtaa Tytön, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mä haluan tänä vuonna oikeasti edes yrittää olla ulospäinsuuntauvampi, että ihmiset uskaltaisivat puhua kanssani.

Haluan rakastua ja olla

onnellinen.

Don't cry, You stand vacantly alone

Don't worry, It may be lonely but you're not the only one

Look beside you, you're not alone

//Is it too much to ask to have somebody to love 

and to be loved? 

I guess just want to be in love and happy.

something borrowed, something new

Liian pitkä tauko vaikeuttaa kirjoittamista, mutta nyt olen taas täällä ja lupaan yrittää kirjoittaa useammin. En vain ole saanut nettiä toimimaan uudella kämpälläni vielä.

Mä haluaisin kertoa teille kuinka olen iloinen ja kaikki menee hyvin. Todellakin haluaisin.
Mutta en voi.

Miksei ihmiset voi sanoa suoraan, jos ne ei halua olla missään tekemisissä?
Miksi turvauduin taas terään?
Miksi rakkaus sattuu?
Miksi pitää rakastaa toista ihmistä pakkomielteisesti?
Miksi olen idiootti?

Miksi, miksi, miksi. Mä en osaa kertoa teille mitään itsestäni, kun itse epäilen minuuttani.
Minä on suuri kysymysmerkki. Mä vain olen olemassa olemassaolon takia. Monimutkaista.
Se on oikea sana kuvaamaan elämääni tällähetkellä.


Paino junnaa samassa paikassa, 55-vitun-kiloa. Liikaa, aina liikaa.
Syysloman alkaessa sen täytyy olla 50. Happines, here I come.


Anteeksi.

the final art is your dead face

Mä en tiedä, kuka sinua odottaa,
Kuka sinut syliinsä puristaa.
Ja vaikka tietäisinkin sen, välittäisi en, en.
Jos sä huolisit mut vielä takaisin,
Niin sinua vain, sinua vain rakastaisin.

Mä en ole tarpeeksi hyvä sille, ketä rakastan eniten. Olen lihava, olen ruma ja olen erilainen. Rumuudelle en voi mitään, erilaisuudelle en halua tehdä mitään, mutta musta tulee laiha, Tyttö saa nähdä että mä pystyn siihen, ja mä teen sen kaiken sen takia. Edellämainittu on mun uusi motivaation lähteeni.

Tänään intake on yli 2000 kaloria, ällötän itseäni. Haluan pois, mä en enää jaksa edes itkeä. Laihduttaminen on ainoa mitä halua tehdä, vain että olisin joskus Tytön arvoinen. Mä en halua luovuttaa, mä en päästä irti elämästä. Mä mietin usein omaa kuolemaani, mietin kuinka hienoa olisi vain olla olematta, hengittämättä. Dead and gone, eikä kukaan enää lopulta kaipaisi. Mut unohdettaisiin, koko mun olemassaolo. Tyttö olisi onnellinen jonkun kanssa eikä joutuisi enää kestämään mua. Kaverit olisivat onnellisia päästessään musta vihdoinkin eroon.
Mutta ei, mä jatkan elämääni vaikka sitten muiden kiusaksi jos ei muuta syytä löydy.
Deep down inside mä olen tälläinen, mä teen asioista muiden kiusaksi, mutta myös muiden vuoksi.

Kun mä aloitin tämän postauksen, ei mun ollut tarkoitus vain valittaa ja angstata, mutta nyt tuntuu että tekstiä tulee kuin luonnostaan kun valitan, toisinkuin jos pitäisi kirjoittaa tunteettomasti, mahdollisimman neutraalisti mun päivästä. Ei se olisi mua, eikä siinä olisi mitään luettavaa. Pelkkiä numeroita, pari nimeä ja se olisi siinä. Olisiko se sitten mielenkiintoisempi? En toki tiedä kiinnostaako teitä mun valitus mitenkään ihmeellisen kauheasti, musta on silti henkilökohtaisesti ihana lukea blogeja, joiden kirjoittajaan pystyn samaistumaan helposti..
Mietin vain miten tuo liittyy mihinkään, mutta en jaksa välittää.

Tänään.. mitä mä olen saanut tänään aikaan? Syönyt mä ainakin olen. Siihen se kai sitten jääkin. Ensi viikolla aloitan alusta jälleen kerran, tälläkertaa aivan viimeistä kertaa. Kun löysin uuden motivaationi, musta tuntuu että nyt mä onnistun. Tämän päivän aamupainosta ei voi kauheasti nousta, mä olen lihava, lihavampi kuin kukaan mun nk. kavereistani.. 59kg. Mä en tiedä kuinka oikea tuo luku on. Kello oli kymmenen, olin juonut kupillisen kahvia ja vähän colaa. En tiedä olenko oikeasti noin suunnattoman lihava, vai oliko se vain nestettä. Anyways mä olen lihava vielä kymmenen kilon päästäkin joten aivan sama, mä asetin tavoitteen: painon täytyy laskea aina 50kg kahdessa kuukaudessa. Hullua, mä tiedän mutta silloin mun on pakko olla viisikymmentäkiloinen, normaalipainoinen. Laihemman näköinen.

Nyt mun on pakko mennä. Tsemii ♥~