I guess this is my way to become like you

Intohimo. Mä vihaan sua intohimoisesti. Mä vihaan sun hymyäs, sitä miten sä virnistät härnäävästi ja sun silmät kiiltää just sillä tietyllä tavalla.

Mä vihaan sun ääntäs, sitä miten sä sanot mun nimen, sun naurus kaikua. Vihaan sun suostuvaisuutta, ajattelevaisuutta ja ymmärtäväisyyttä. Vihaan sitä, miten sä aina puhut mut ympäri ja mä suostun tapaamaan sut taas kerran, ja kuinka sä voit pienten ja mitättömien syiden vuoksi jättää mun näkemisen väliin.

Vihaan myös sitä, miten kaiken tämän jälkeen mä annan sulle edelleen anteeksi (ja rakastan sua enemmän). Mä vihaan kaikkia noita asioita, mutta eniten mä vihaan niitä lyöntejä, jotka mun sydän jättää välistä sun takia. Sitä epäsäännöllisyyttä mun hengityksessä kun sä astut huoneeseen. Miten mä tajuan edelleen tuntevani perhosia vatsassani kun mä kuulen sun nimen tai näen sut sattumalta.

Kaikki ne asiat, mitä sä et edes tajua tekeväs - mä vihaan sitä kaikkea.

Luulen, että näin Tytön eilen.
Mun sydämeen sattuu.

I always keep my promises

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Sen jälkeen kerro 7 random faktaa itsestäsi.
3. Anna awardi eteenpäin lempibloggaajille/blogeille

Isot halit ja kiitokset Annalle ja Liljalle tästä awardista ja iso anteeksipyyntö: tämän aikaansaaminen kesti enemmän kuin olisi pitänyt.

Koska oon tehnyt kaksi tällaista faktapostausta ennemmin (x ja z) tämän blogin aikana, en tiedä enää mitä kertoisin itsestäni. Voin silti yrittää.

1. Järjestys. Tietynlainen pakkomielteisyys asioiden oikeanlaiseen järjestykseen omassa huoneessa, aamurutiinissa, läksyissä ja syömisessä.

2. Englanti. Toivon usein, että vielä jonain päivänä voisin asua Kanadassa tai Briteissä ja puhua vain englantia. Ei suomea, puhuisin mielummin vaikka ruotsia. Mutta en missään nimessä suomea. En osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi äidinkielelläni.

3. Uskonto. Mulla on kausia, jolloin mulla on vahva halu uskoa johonkin suurempaan, korkeampaan voimaan jota myös Jumalaksi kutsutaan. Tällä hetkellä on menossa yksi sellainen enkä voi tietää milloin se menee ohi.

4. Musiikki.  Melko kliseisesti voisin todeta, etten tiedä missä olisin ilman musiikkia.

5. Lukeminen. En ole tätä puolta musta aijemmin tuonut niinkään esille, mutta olen pahin tuntemani lukutoukka. En välttämättä koulujutuissa, mutta vapaa-ajallani luen kirjoja aina kun mahdollista (eli silloin, kun en ole koneella)

6. Yllätykset. Aika usein yllätän itseni positiivisesti. Eilen sain tietää että sain äidinkielenkokeesta 9½, tänään yllätyin siitä, kuinka helposti keksinkin näitä faktoja. Elämän pieniä iloja, voisin tehdä niistä loputtoman listan siskoni kanssa.

7. Ajankäyttö. Oon todella stressaantunut siitä tosiasiasta, että päivässä on vain rajallinen määrä tunteja ja elämässä vain tietty määrä päiviä. Siksi teen kauheasti aikatauluja ja korostan asioiden tärkeyttä kalenterimuistutuksilla. Kouluiltaisin melatoniini tulee ottaa puoli kymmenen, että nukkumaan pääsisi viimeistään puoli yksitoista; tasan kahdeksan tuntia ennen herätystä.

Ei mitään maatamullistavaa mutta faktoja, faktoja. Seuraavaksi haaste käskee antamaan tämän eteenpäin... apua.

En jaksa selata ihmisten blogeja taaksepäin niin paljoa, että näkisin oletteko saaneet tätä ennemmin mutta antaa mennä!

Haluaisin antaa tämän awardin
Stellalle, tytölle johon tutustuin jo pimeinä & sekavina aikoina ja jonka kanssa pitäisi puhua useammin.
Marissalle, sulle joka oot ollut täällä yhtä kauan kuin minäkin & jonka blogi oli yksi ensimmäisistä lukemistani
ja vielä Miikalle, pojalle jota en tunne ollenkaan, mutta jonka blogi on todellakin "one lovely blog".

i’m talking loud not saying much

Psykiatrini A järkyttyi tänään kuullessaan, ettei ylilääkäri S määrännytkään mulle mitään. A sanoi, että se aikoo kääntää ylilääkärin pään ja että saisin ensi viikon tapaamisessa reseptin. Fingers crossed. Toisaalta hymyilin koko matkan kotiin  koska kerroin psykiatrilleni vihastani ylilääkärin asennetta kohtaan. Hän kertoi ymmärtävänsä mitä tarkoitan, enkä kuulemma ole ainut. Luojan kiitos.

Olin koululla tänään tunnin, kävin siellä ensimmäistä kertaa loman jälkeen. Heti astuessani ovesta sisään tiesin sen olleen huono idea. Halusin pyörtää takaisin mutten tehnyt sitä. Lähtiessäni poliklinikalle kävin taistelua mielessäni; aulassa oli kaksi ihmistä ja he näkivät mun menevän naulakoille. Get your shit together. Aivoissani joku huusi, etten voisi enää kiertää vessoille vaan mun pitäisi kävellä suoraa naulakoille ja ovista ulos. Halusin vain pois mutta salaa vihasin itseäni. Miksi annan muiden ihmisten vaikuttaa toimintaani?

I’m bulletproof, nothing to lose, fire away, fire away

Torstaina olin taas salilla, aamulla vaa'alla nähty 60 kilogrammaa masensi eikä tehnyt mieli edes tehdä mitään. Senhän pitäisi olla toisinpäin, sen olisi pitänyt inspiroida. Niin ei vain käynyt.

Olen lähdössä hiihtolomaksi perheeni kanssa ulkomaille, ruokaa ja lihomista luvassa. Pelottaa jo etukäteen mikä entistä lihavampi ihminen sieltä viikon päästä palaa. Toisaalta yritän vain olla ajattelematta sitä liikaa, en halua pilata kenenkään lomaa - en ainakaan omaani.

Hyvää hiihtolomaa niille, joilla se on vasta alkavalla viikolla! ♥

ps. olen saanut awardin kahdelta ihanalta ihmiseltä; lupaan tehdä sen "haastepostauksen" palattuani!

it's not lying if they make you lie

Jos eilisen mielialani olisi voinut jotenkin kuvata, se olisi ollut keskisormea näyttävä ja lähes itkevä hahmo hukassa jossain. En ole ikinä pitänyt siitä ylilääkäristä. Okei, tapasin sen eilen toista kertaa elämässäni, mutta inhoni miestä kohtaan vahvistui vain. Ammattilainenhan hän on, ja ehkä olenkin itse vain luulosairas? Niin, ja kaikki se vitun ahdistus jota koen joka päivä ollessani jossain muualla kuin kotini turvassa onkin vain mielikuvitukseni tuotetta. Sehän on aivan normaalia ja oon ihan okei.

Miten olis vaikka... ei? Psykiatri jolle puhun yleensä tuntuu ymmärtävän minua mutta se mies väittää edelleen ettei päässäni ole mitään vikaa. Että kaikki kääntyy paremmaksi kun vanhempieni riitely loppuu. Selitä nyt hyvä mies sitten mulle miksi asuessani yksin toisella paikkakunnalla ja asioiden ollessa hyvin mua ahdisti samalla lailla, kuinka mä saatoin itkeä kesken koulupäivän ja haluta kotiin piiloon ihmisiltä. Fuck you.

ps. eilisen treenin jäljiltä olkapäät ja hartiaseutu kipeänä?. en ihan ymmärrä miksi, mutta huomenna uudestaan.

She's out your system, yeah, it took you a while

Kirjoitin viimeksi keskiviikkona?
*tuhahdus*
Mulla on tunti aikaa ennen kuin voin edes ajatella nukkumaanmenoa, tunti josta haluan antaa teille edes osan.

Älkää antako otsikon hämätä: se oli totta vielä eiliseen asti. Tänään olen ikävöinyt Tyttöä viimeöisen uneni seurauksena enemmän kuin saisin, jo kaksi kertaa olen saanut itseni kiinni tilanteesta, jossa olen ollut hänen Facebook-profiilissaan selailemassa uusimpia kuvia hänestä. En saisi tehdä niin, se sattuu. Myös ne pari ylimääräistä sydämentykytystä, jotka tunnen kun hän puhuu minulle, sattuvat. Ei enää lisää arpia, Emily, ei enää.

that instant rush of happiness

En osaa sanoin kuvailla kuinka iloiseksi vaa'an aamulla näyttämä luku mut sai.
Alle kuusikymmentä kiloa. Ehkä vielä onkin toivoa, ehkä mä vielä pääsen tavoitteeseeni.
Ja kun se päivä vihdoin joskus koittaa, mä tulen olemaan iloisempi kuin koskaan ennen.

Aamulla söin vadelmia ja maustamatonta jogurttia koska oli pakko. Koska tiesin, että syön liikaa koulussa jos en syö aamulla. Koulussa söin kalaa, nyt syön hedelmäsalaattia ja illalla vielä aijon syödä kanaa ja riisiä. Enkä aijo tuntea syyllisyyttä mistään niistä. Eilinen oli niin mahtava. Ei siksi, koska oli ystävänpäivä vaan siksi, että mä löysin vihdoin ja viimein sen kauan kadoksissa olleen itsekurini. Tervetuloa takaisin, rakas.