Even if I go out to happiness for a moment, now I know that I would want to go back

Suomen terveydenhuolto on syvältä.

En ole tarpeeksi sairas psykiatriselle osastolle enää
kun en uhkaa tappavani itseäni painon noustessa
tai kun valehtelin sanoessani lopettaneeni itseni satuttamisen.
Ensimmäistä kertaa kun mua ei uhata sillä entisellä kirosanalla "osasto"
vaan kun mä kerrankin olisin valmis menemään sinne,
kun en jaksa enää täällä yksin,
mä en saa mitään mahdollisuutta.

Ehkä mun pitäisi laihtua kymmenen kiloa,
viiltää ranteet auki,
väärinkäyttää lääkkeitä
tai vaikka saada ahdistuskohtaus keskellä koulun pihaa,
että mä olisin taas tarpeeksi sairas teille.

I want to be good enough for you

Mä olen...

mä luulen et mä oon.....

mä taidan olla rakastunut.

Sä olet ensimmäinen ihminen Tytön jälkeen, joka saa mut tuntemaan näin ja se pelottaa mua. Mun sydän lyö nopeampaa kuin yleensä, mä en saa silmiäni irti susta enkä mä voi ajatella ketään muuta kuin sua. Sä olisit se täydellinen vastaus kaikkeen, mutta sä et taida edes tietää sitä.

keep me from obsessing on you

Ei enää sokeria, leivoksia, hedelmäkarkkeja, suklaata, sokeroituja limsoja, eikä mitään muutakaan herkuiksi laskettavaa. Kokeillaan helmikuu ja toivottavasti jatkuu pidempäänkin.

Käyn nykyään neljä kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla, kerran salilla ja lenkillä. En ole kuitenkaan uskaltanut käydä vaa'alla, sillä en ole syönyt mielestäni tarpeeksi terveellisesti. Ehkä viikon päästä, tai ehkä ei?

Oli ikävä, anteeksi että olin hiljaa näinkin kauan.

I think I'm sick

Kello on yksi yöllä, ja mun pitäisi kai jo nukkua, mutten kuitenkaan pysty siihen, sillä ajatukseni pitävät liian kovaa ääntä. Huomenna A:n tapaaminen, en halua tietää paljonko olen lihonut joulun aikana. Tavoite oli olla lihomatta, mutta olen varma, että olen taas 60-jengissä.

Ei. Mä en haluaisi ajatella sitä, mutta mä en pysty olemaan. En pysty istumaan, katsomaan peiliin tai vaihtamaan vaatteita ilman, että haluaisin itkeä. Ihoni on huonossa kunnossa, olen varmasti lihonut ja vatsani on vieläkin turvonnut kaikesta siitä ruoasta, minkä ahdoin kurkustani eilen illalla alas.

En saanut itseäni raahattua lenkille eilen enkä tänään, ja se saa mut tuntemaan oloni vielä ahdistuneemmaksi.
Reiteni leviävät istuessani sängylleni tietokone sylissä, ja mä rukoilen, että kun mä herään aamulla, en näytä enää näin kamalalta, tai mä en halua enää herätä ollenkaan.

My only wish: 2013, be nice to me

Most importantly, tho, I want to be able to

Ihania vuoden viimeisiä päiviä ja parempaa uutta vuotta 2013 kaikille ihanille lukijoille! ♥

☆POST-CHRISTMAS DIET☆

Joulu on vuoden vaikein aika.

Se voittaa pääsiäisen suklaat, vapun alkoholin ja jopa juhannuksen ruoat. Jouluna syöt sitä samaa ruokaa kolme päivää putkeen, laatikoita, kinkkua, salaatteja, pipareita. Glögissäkin on kymmeniä turhia kaloreita, joulutortuissa toista sataa ja yhdessä suklaakonvehdissa viitisenkymmentä.

Kaikesta tästä huolimatta mä selvisin joulusta, ja tänään syötiin viimeisetkin jouluruoan rippeet. Ei sitä samaa kalorimömmöä huomenna, mutta olohuoneen pöydällä houkuttelevat suklaat, joita äiti osti varastoon kuukauden ajan ennen tätä kirottua juhlaa. Juustot jääkaapissa sisältävät myös satoja turhia kaloreita, rasvaa, suolaa ja kaikkea sitä, mitä en tarvitse. Silti yllätän itseni ilta toisensa jälkeen kirja sylissä, teemuki käsissä ja juustolautanen vieressä pöydällä. Vasta, kun pysähdyn, rauhoitun mennäkseni nukkumaan, mä ymmärrän, kuinka paljon pahaa olen taas itselleni sen päivän aikana tehnyt. Kuinka en ole liikkunut yhtään, kuinka olen syönyt tuhansia kaloreita ja kuinka vain lihon, vaikka haluan näyttää A:lle, kuinka mä pystyn siihen, laihdun vielä ja pääsen tavoitteeseeni.

Aamulla avatessani piparipurkin kannen ja ottaessani aamukahvini kaveriksi muutaman sokerikuorrutteisen piparin, mä lupasin itselleni, että tänään mä menen lenkille. Ja niin myös huomenna, ylihuomenna ja lauantaina. Siinä, missä toiset aloittavat dieettinsä vasta vuoden vaihtuessa, mä taon päähäni sitä tosiasiaa, kuinka tänään on toinen joulupäivä, ja huomenna on jo arkipäivä. Joulu on ohi, eikä mulla ole enää mitään syytä läskeillä kotona.

Mars, ulos siitä lihava.

instead of making me better you keep making me ill

57 kg
bmi 21,9
'normaalipaino'

ja A hymyilee.
"Kuinka paljon alaspäin sä aijot vielä mennä?" se kysyy ja mä mietin hetken, enkä lopulta edes vastaa. Ei se kuitenkaan ymmärrä, kuinka kauhealta lähes bmi 22 kuulostaa, kuinka isolta se saa mut tuntemaan itseni ja kuinka antaisin mitä vaan, että painaisin 48 kg. Sen sijaan hän kertoo iloisena, kuinka voisin painaa jopa 64 kilogrammaa, ja olisin silti normaalipainoinen.

Normaali, sana ei kuulosta enää kovin tavalliselta.
En edes tiedä mitä tarkoittaa normaali, en halua olla sellainen, en ainakaan painoni suhteen.
Sehän tarkoittaa sitä, että olen aivan kuten kaikki muutkin?

Seronilit loppuu juuri jouluksi, mutten saanut suutani auki eilisessä tapaamisessa. Ehkä mä selviän ilman niitä viikon.