they're so bad, aren't they?

Wounds (when you cry)

scars (though you try)
and tears (say goodbye)

pouring out (the time is ticking).

Aika kului umpeen, mä olen palannut.
Olin poissa liian vähän aikaa, tiedän sen, mutten voi elää kirjoittamatta tänne.
Lukekoot kuka haluaa, olen valmis siihen nyt.

Are you still sleeping on your dreams?

Counting your remaining breaths?

Measuring the depth of your tears?
Is your hope a sinking paper boat?

A lomailee ensi viikon.
10 päivää ennenkuin tapaan hänet taas.
Ehkä selviän. Ehkä kaikki on nyt hyvin.
ehken ahdistu koulussa tai kaupungilla,
ehkä en näe tiedätte-kyllä-ketä tai
ehkä, ehkä mä osaankin kohdata hänet pystypäin.

You're sad, right?

Torstaina multa kysyttiin olenko laihtunut.

En ole, en oikeasti.

so with all due respect tell me what is death if life is just a bitch

Mun inspiraatio palasi. Luotanko sanaasi kun sanot, ettet löydä tänne enää? En luota, olen pahoillani.
Entä jos taas eksyt tänne, tai se joka tästä sulle kertoi muistuttaa sinua? Sitä riskiä en ota.

En olisi ikinä uskonut, että synkin ja samalla intohimoisimmin varjeltu salaisuuteni paljastuisi tällä tavalla ja vielä hänelle, jonka ei koskaan olisi kuulunut tietää Emilystä. Emily on vain hahmo, väline jonka kautta raivoan, itken ja puran ahdistustani. Ikinä, ei ikinä ollut tarkoitukseni loukata sinua.
Jos jaksan, vaihdan huomenna blogini osoitetta - ikävä kyllä olen aika kiintynyt tähän.
Joko raksuttaa? Oikeassa elämässä tuntemani ihmiset ovat löytäneet tiensä tänne yksi kerrallaan siitä vaarattomasta pojasta aina siihen yhteen ihmiseen asti. Ja nyt riittää. Ei enää muita tuttuja, tämä on mun salaisuuteni ja sellaisena saa pysyä. Haluan välimme takaisin edes jotenkin neutraaleiksi tämänhetkisen nolouden sijaan. Olisiko se liikaa pyydetty?

Joten Tyttö, ole kiltti,
älä etsi mua enää.

And I have loved you to death

Muistatteko miten viikko sitten tiistaina mä luulin nähneeni Tytön, ihan vilaukselta vaan, mutta mä tiesin nähneeni hänet. Mun sydän tiesi vaikka aivot väitti että se ei ole mahdollista. Samalla tavalla olen varma, että hän oli tänäänkin hieman liian lähellä; mun tarvitsi vain kuulla hänen äänensä. Ainakin olettaa, että se oli hänen. Edelleen, mun sydän on varma että se on hänen mutta aivot sanoo toista. Hänen ei pitäsi olla tässä kaupungissa, mutta olen varma, että siitä äänestä en tule ikinä erehtymään. Pakenin paikalta edes näkemättä mitään hänen kaltaistaan, mitään merkkejä siitä että se olisi oikeasti ollut hän. En halunnut tietää vaikka olisikin ollut. Äänen kuuleminenkin oli liikaa.

Mä lopetan vielä jonain päivänä Tytöstä kirjoittamisen, mutta tänään menneisyys ja nykyhetki sekoittuu liikaa toisiinsa, mun on pakko satuttaa itseäni niillä muistoilla vielä kerran ennenkuin annan itseni unohtaa.

I guess this is my way to become like you

Intohimo. Mä vihaan sua intohimoisesti. Mä vihaan sun hymyäs, sitä miten sä virnistät härnäävästi ja sun silmät kiiltää just sillä tietyllä tavalla.

Mä vihaan sun ääntäs, sitä miten sä sanot mun nimen, sun naurus kaikua. Vihaan sun suostuvaisuutta, ajattelevaisuutta ja ymmärtäväisyyttä. Vihaan sitä, miten sä aina puhut mut ympäri ja mä suostun tapaamaan sut taas kerran, ja kuinka sä voit pienten ja mitättömien syiden vuoksi jättää mun näkemisen väliin.

Vihaan myös sitä, miten kaiken tämän jälkeen mä annan sulle edelleen anteeksi (ja rakastan sua enemmän). Mä vihaan kaikkia noita asioita, mutta eniten mä vihaan niitä lyöntejä, jotka mun sydän jättää välistä sun takia. Sitä epäsäännöllisyyttä mun hengityksessä kun sä astut huoneeseen. Miten mä tajuan edelleen tuntevani perhosia vatsassani kun mä kuulen sun nimen tai näen sut sattumalta.

Kaikki ne asiat, mitä sä et edes tajua tekeväs - mä vihaan sitä kaikkea.

Luulen, että näin Tytön eilen.
Mun sydämeen sattuu.

I always keep my promises

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Sen jälkeen kerro 7 random faktaa itsestäsi.
3. Anna awardi eteenpäin lempibloggaajille/blogeille

Isot halit ja kiitokset Annalle ja Liljalle tästä awardista ja iso anteeksipyyntö: tämän aikaansaaminen kesti enemmän kuin olisi pitänyt.

Koska oon tehnyt kaksi tällaista faktapostausta ennemmin (x ja z) tämän blogin aikana, en tiedä enää mitä kertoisin itsestäni. Voin silti yrittää.

1. Järjestys. Tietynlainen pakkomielteisyys asioiden oikeanlaiseen järjestykseen omassa huoneessa, aamurutiinissa, läksyissä ja syömisessä.

2. Englanti. Toivon usein, että vielä jonain päivänä voisin asua Kanadassa tai Briteissä ja puhua vain englantia. Ei suomea, puhuisin mielummin vaikka ruotsia. Mutta en missään nimessä suomea. En osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi äidinkielelläni.

3. Uskonto. Mulla on kausia, jolloin mulla on vahva halu uskoa johonkin suurempaan, korkeampaan voimaan jota myös Jumalaksi kutsutaan. Tällä hetkellä on menossa yksi sellainen enkä voi tietää milloin se menee ohi.

4. Musiikki.  Melko kliseisesti voisin todeta, etten tiedä missä olisin ilman musiikkia.

5. Lukeminen. En ole tätä puolta musta aijemmin tuonut niinkään esille, mutta olen pahin tuntemani lukutoukka. En välttämättä koulujutuissa, mutta vapaa-ajallani luen kirjoja aina kun mahdollista (eli silloin, kun en ole koneella)

6. Yllätykset. Aika usein yllätän itseni positiivisesti. Eilen sain tietää että sain äidinkielenkokeesta 9½, tänään yllätyin siitä, kuinka helposti keksinkin näitä faktoja. Elämän pieniä iloja, voisin tehdä niistä loputtoman listan siskoni kanssa.

7. Ajankäyttö. Oon todella stressaantunut siitä tosiasiasta, että päivässä on vain rajallinen määrä tunteja ja elämässä vain tietty määrä päiviä. Siksi teen kauheasti aikatauluja ja korostan asioiden tärkeyttä kalenterimuistutuksilla. Kouluiltaisin melatoniini tulee ottaa puoli kymmenen, että nukkumaan pääsisi viimeistään puoli yksitoista; tasan kahdeksan tuntia ennen herätystä.

Ei mitään maatamullistavaa mutta faktoja, faktoja. Seuraavaksi haaste käskee antamaan tämän eteenpäin... apua.

En jaksa selata ihmisten blogeja taaksepäin niin paljoa, että näkisin oletteko saaneet tätä ennemmin mutta antaa mennä!

Haluaisin antaa tämän awardin
Stellalle, tytölle johon tutustuin jo pimeinä & sekavina aikoina ja jonka kanssa pitäisi puhua useammin.
Marissalle, sulle joka oot ollut täällä yhtä kauan kuin minäkin & jonka blogi oli yksi ensimmäisistä lukemistani
ja vielä Miikalle, pojalle jota en tunne ollenkaan, mutta jonka blogi on todellakin "one lovely blog".

i’m talking loud not saying much

Psykiatrini A järkyttyi tänään kuullessaan, ettei ylilääkäri S määrännytkään mulle mitään. A sanoi, että se aikoo kääntää ylilääkärin pään ja että saisin ensi viikon tapaamisessa reseptin. Fingers crossed. Toisaalta hymyilin koko matkan kotiin  koska kerroin psykiatrilleni vihastani ylilääkärin asennetta kohtaan. Hän kertoi ymmärtävänsä mitä tarkoitan, enkä kuulemma ole ainut. Luojan kiitos.

Olin koululla tänään tunnin, kävin siellä ensimmäistä kertaa loman jälkeen. Heti astuessani ovesta sisään tiesin sen olleen huono idea. Halusin pyörtää takaisin mutten tehnyt sitä. Lähtiessäni poliklinikalle kävin taistelua mielessäni; aulassa oli kaksi ihmistä ja he näkivät mun menevän naulakoille. Get your shit together. Aivoissani joku huusi, etten voisi enää kiertää vessoille vaan mun pitäisi kävellä suoraa naulakoille ja ovista ulos. Halusin vain pois mutta salaa vihasin itseäni. Miksi annan muiden ihmisten vaikuttaa toimintaani?

I’m bulletproof, nothing to lose, fire away, fire away

Torstaina olin taas salilla, aamulla vaa'alla nähty 60 kilogrammaa masensi eikä tehnyt mieli edes tehdä mitään. Senhän pitäisi olla toisinpäin, sen olisi pitänyt inspiroida. Niin ei vain käynyt.

Olen lähdössä hiihtolomaksi perheeni kanssa ulkomaille, ruokaa ja lihomista luvassa. Pelottaa jo etukäteen mikä entistä lihavampi ihminen sieltä viikon päästä palaa. Toisaalta yritän vain olla ajattelematta sitä liikaa, en halua pilata kenenkään lomaa - en ainakaan omaani.

Hyvää hiihtolomaa niille, joilla se on vasta alkavalla viikolla! ♥

ps. olen saanut awardin kahdelta ihanalta ihmiseltä; lupaan tehdä sen "haastepostauksen" palattuani!