maanantai 30. syyskuuta 2013

manage me, i'm a mess




When I woke up alone I had everything:
A handful of moments I wished I could change
And a tongue like a nightmare that cut like a blade.
Eletään vasta syyskuuta mutta mä en jaksa enää elää. Yleensä mulla menee syksy hyvin, kaamosmasennus pysyy loitolla lääkkeillä ja musiikilla mutta keväisin mä romahdan. Neljä kuukautta sitten mä olin juuri päässyt kotiin osastolta ja kaikki oli ihan hyvin. Kesä meni niin hyvin kuin se voi mennä tollasen kevään jälkeen ja mä luulin että tällä kertaa mä selviäisin.Olin kuitenkin väärässä.
Mä en jaksa nousta aamuisin, mä haluan nukkua, mä haluan olla tuntematta mitään mutta mä haluan ottaa terän ja tuntea jotain. Mä haluan olla yksin mutta mä haluan että joku välittäisi, mä...

...en osaa enää sanoa mitään.

lauantai 14. syyskuuta 2013

"I have control", I say - "Relapse", that's what she calls it


And you're my obsession
I love you to the bones
And Ana wrecks your life
Like an anorexia life

Kuukausi sitten otin tatuoinnit ranteisiini, koska olin iloinen ollessani elossa ja selvinnyt tästä vuodesta... iloitsin liian aikaisin.

Keskiviikkona alettiin lääkärin käskystä purkaa seronilia pienemmäksi.
Nyt menee 40mg sijaan 40 ja 20 vuoropäivinä, viikon päästä enää 20mg/päivä.
Ketipinorit jätettiin ennalleen, koska sanoin etten toimi ilman niitä.

Vihdoin ylilääkäri valaisi mua: en kuulemma voi olla bipolar ja traumataustani aiheuttaa kaikki ongelmani oman itseni lisäksi. Helpotti, mutta tavallaan ei. Kertokaa jo, mikä mua vaivaa, miksi mä en osaa elää.

Otin takapakkia parantumisen suhteen; koko viikko on mennyt ahdistuneessa olotilassa, ketipinoreita menee ja itken, raivoan ja alkoholisoidun. Jonain hetkenä iloitsen laihtumisesta, josta kiitän piloxingia. Toisina hetkinä itken lihavuuttani, pyörin peilin edessä puolialastomana ja tökin läskejäni inhon vallassa. En silti ole koskenutkaan terään kahteen kuukauteen. En tiedä pitäisikö olla ylpeä, vai vain odottaa sitä hetkeä kun otan sen laatikosta, kasaan laastarit ja paperit ja annan mennä. Pelottaa. Ehkä on vain normaalia, etten osaa olla iloinen muutamaa viikkoa kauempaa ennenkuin se kaikki katoaa taas ja olen yksin pelkojeni ja ahdistuksen kanssa.

En halua katsoa tekstiä, jota kirjoitan, sillä löydän siitä virheitä koko ajan. Se ei ole tarpeeksi hyvää, en osaa kirjoittaa, en osaa elää, en osaa syödä, en osaa laihtua, en osaa tehdä mitään.


lauantai 10. elokuuta 2013

angst



ei saatana

mä oon yksin

ihan yksin

enkä mä tiedä kauanko tätä jaksaa

mä haluun lähtee mut mä haluun kestää

mä haluun nähä maailmaa mut mä en halua

mä haluan kuolla mut mä en halua pettää ketään

mä kestän

mun on pakko

vaikka olisinki yksin.

ikuisesti.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Takes my pain away

Toimin lääkkeiden avulla,
nukun lääkkeiden avulla,
pysyn hereillä kofeiinin avulla, 
elän musiikin avulla. 

10 päivän päästä näen A:n ensimmäistä kertaa koko kesänä.
En ole soittanut akuutille polille, en ole puhunut muille kuin Ophelialle pahasta olostani
ja olen tuhlannut rahani hypomaanisten kohtausten aikana turhuuksiin.
Haluan vain vahvemmat lääkkeet, jonkun jolle puhua ja normaalin päiväjärjestyksen.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Self-hatred grows in me like cancer



Mä annan itselleni luvan syödä 3 riviä suklaata ja kaksi minuuttia viimeisen palan jälkeen alan katua. Oksettaa. Voinko lähteä juoksulenkille? Saanko oksentaa? Mitä helvettiä mä nyt teen?
Ajatukset juoksee oravanpyörässä ja mä yritän olla ajattelematta.
Mun piti olla niinkuin muutkin on. Ehkä mä en vaan osaa.

Lukitsen kylpyhuoneen oven, laitan veden valumaan ja kumarrun lavuaarin ylle. Työnnän sormet kurkkuun, yskäisen kerran, toisen ja kolmannen, mutten enää osaa. En saa kehoani taipumaan tahtooni vaikka kuinka yritän. Ahdistaa. Palaan huoneeseeni, haen ketipinorit laatikosta, otan yhden, otan toisen, hengitän syvään.
Kirjoitan nyt, odotan, että lääkkeet tekevät tehtävänsä ja turruttavat mut, että saan mennä nukkumaan rauhassa.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

healthy skinny girl diet & food diary



Tulin eilen kotiin Ophelian luota, ja tänään aloitin healthy skinny girl dietin.
Päivän kalorisaldo on 920/900, joten olen aika tyytyväinen itseeni.
Ophelian luona lihoin 1-2 kiloa, join paljon viiniä ja söin liikaa kaikkea pahaa.
Perheeni matkustelee tämän viikon ilman minua, joten kävin kaupassa ostamassa ruoat, joita saan syödä, tein ruokasuunnitelman ja tulostin isolla fontilla HSGD:n ohjeet seinälleni. I'm prepared to fight.

Aloitan myös HSGD:n avuksi ruokapäiväkirjablogin, joka löytyy täältä.
Jos siis kiinnostaa seurata epäonnistumisiani, onnistumisiani sekä päivittäistä kalori-intakea, klikkaile itsesi tuohon suuntaan! En nimittäin aio julkaista tässä blogissa niitä ollenkaan...

Haleja,

Emily.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

would it make you feel better to watch me while I bleed?










Läskiahdistus, ketipinorit ei auta enää ja mä itken.
Olen rakastunut Demi Lovaton Unbroken -albumiin, työskentelen kuusi tuntia päivässä ja nukun lääkkeiden avulla. Ei mitään uutta, ei mitään hienoa. ...paitsi että Ophelia on taas täällä! Maanantaina lähden hänen luokseen viikoksi. Aion olla koko viikon syömättä liikaa, etten ole kamalaa seuraa...