I can't fall asleep but I sure can dream

Hello, insomnia.

Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kovasti haluaisin nukkua.

Psykiatrisen sairaanhoitajan, koulun terkkarin ja kuraattorin toive taisi olla, että verikokeeni kertoisivat anemiasta tai kilpirauhasissa olevasta viasta. He olisivat onnellisia; se olisi selittänyt väsymykseni. mutta ei unettomuuttani. Olin siis perjantaina siellä psykiatrisella sairaanhoitajalla, tein sen tutun mielialakyselyn ja sain yhdeksän pistettä. Lähes saman verran kuin ensimmäisen kerran sitä tehdessäni, hieman enemmän kuin toista kertaa tehdessäni. Eihän se testi diagnoosia anna, mutta ahdistuin silti. 

Se nainen oli mukavempi (ja nuorempi) kuin olin olettanut, kerroin hänelle miten perheeni tilanne ahdistaa minua ja häiritsee elämääni, kuinka yksinäiseksi tunnen oloni ja kuinka minusta tuntuu että se on ihan oma vikani. Hän yritti lohduttaa minua ja kertoa, kuinka "ystäväni" eivät ole jättäneet minua ja kuinka minun pitäisi vain ottaa heihin yhteyttä. Anteeksi vaan, ei enää kiinnosta. Kaksi vuotta on liian pitkä aika, ei sen jälkeen välejä saa entisiksi, enkä varmaan enää haluaisikaan. Kerroin hänelle myös tästä "henkilöstä" joka tuntuu pilaavan elämääni, sekoittavan päätäni. Te tunnette hänet Tyttönä, mutta se nainen luuli minun puhuvan pojasta. En jaksanut korjata, kerron seuraavalla kerralla jos jaksan. Keskityimme enemmän perheeni tilanteeseen ja sen parantamiseen tällä kertaa.

En ole tajunnutkaan, että kohta on joulu. En ole jaksanut lähteä edes ostamaan joululahjoja, mutta yritys on kova. Palailen ensi viikolla, ajattelin pitää taukoa blogeista, facebookista yms yms seuraavat pari päivää ihan vain huvikseni.

Haleja ♥