yks sana, kolme kirjainta
pms.
en voi sanoin kuvailla, miten paljon vihaan hormonejani juuri nyt.
oon kärsinyt tästä kohta kaksi viikkoa ja oon aika varma, että tuun vielä hulluksi.
itken ilman kunnon syytä muutaman tunnin välein ja mieleni tekee vain suklaata.
tilannetta ei helpota sekään, etten ole koskaan tuntenut oloani yksinäisemmäksi ja olen aivan ulkona koko maailmasta hetkittäin. en muista asioita joita minulle on kerrottu samana päivänä ja olen aivan sekaisin sekä todella hämmentynyt kun autosta noustessani en olekaan siellä minne luulin olevani matkalla. en vain ymmärrä tiettyjä asioita, ja sellaisissakin tilanteissa alan itkemään.
luoja, miksi ihmeessä synnyin tyttönä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti