Vihaan.
Ärsyttää.
Itkettää.
Enkä voi edes syyttää hormonejani.
Vihaan sitä, kun vanhempani puhuvat liian kovalla äänellä alakerrassa kun haluaisin kerrankin nukkua. Antaisin oikean käteni, että saisin kerrankin nukkua.
Ärsyttää itsekurin puute. Sängynalustat ja pyykkikoritkin on jo katseltu, missä se itsekuri piileskelee? Saisinkohan uuden joululahjaksi, taisin hukata omani. Olen varmasti lihonut viime punnituksesta. Norsu mikä norsu.
Itkettää, koska tuntuu edelleen niin yksinäiseltä, vaikka teitä on viime aikoina ollut enemmän kuin ikinä. Ehkä yksinäisyys onkin enemmäkseen rakkauteen liittyvä tunne, haluaisin tuntea oloni rakastetuksi ja rakastaa takaisin.
voi kiitos kommentista, sain hymyn huulilleni<3 joo mullaki sama just ku oon normaali painonen(yäk). mut joo kyl se tästä! miks se sano sua lyhtypylvääks jos saa kysyy?:) ja kyl se rakkkaus viel tulee, meijän pitää vaan eka opetella rakastaa itseämme ennenkuin voidaan rakastaa toista valitettavasti:( voimia ja haleja<3
VastaaPoista