Lihava. Tonnikeiju. Kontrolliton. Inhottava. Lihava.
Luoja, en tiedä minne itsehillintäni katosi viikko sitten. Poissa se joka tapauksessa nyt on ja en tiedä mitä tekisin. Syön liikaa, en liiku juuri ollenkaan ja olen epäonnistuja. Pelkään pimeää, vieraita ihmisiä ja yksin lenkkeilyä. En voi lähteä lenkille töiden jälkeen, koska on jo pimeää. En voi liikkua muuten koska olen laiska. "voi". Kyllä voin. En vain jaksa. Lihava.
Vihaan ääntä mikä kuuluu kun ihminen syö. En tiedä, mistä tuo tuli mieleen. Muistan vain, että olen vihannut sitä niin kauan kuin muistan. Pienenä lähdin keittiöstä äidin syödessä aamupalaa vieressäni. Söin huoneessani tai olohuoneessa, en pystynyt olemaan äidin tai kenenkään muunkaan kanssa samassa huoneessa. Se saa verenpaineeni kohoamaan, ärsyynnyn ja tekee mieli tukkia korvat. Se taas ei esimerkiksi töissä (ei kyllä kotonakaan) onnistu, olisi ehkäpä liian epäkohteliasta. Mutta en tiedä mitä tekisin. Tiedän pitäväni itsekin samanlaisia ääniä syödessäni, mutta luojan kiitos en itse kuule niitä. Tai toisaalta se on harmi että en kuule niitä, ehkä syöminen olisi vastenmielisempää enkä söisi koko aikaa jotain. Lihava.
Luulin pärjääväni loppuillan pastelleilla ja kivennäisvedellä mutta äiti oli toista mieltä. Se teki risottoa äsken ja tietenkin söin ihan liikaa. Nyt ei teekään mieli syödä enää yhtään. Lihava.
// Emilia: olisin kommentoinut sullekin jos olisin pystynyt mutta blogisi kommenttiboksi ei toimi Safarillakaan :-(
// Emilia: olisin kommentoinut sullekin jos olisin pystynyt mutta blogisi kommenttiboksi ei toimi Safarillakaan :-(




Joo mun blogin kanssa on ollu joitakin ongelmia, mutta kommentoinnin pitäis nyt toimia! :) Ainakin luulisin.
VastaaPoistaMä taas kuulen oman syömiseni mutta en muiden! Tai sitten kuvittelen vaan :D Se on tosi ahdistavaa syödä seurassa kun pelkään että kaikki muutkin kuulee kuinka mä löllykkä vaan syön...
kiitos kommentista:) ja mulki ihan samat fiilikset... on tää vaikeeta tää elämä..mut voimia ja haleja sulle<3
VastaaPoistaGgaaaaaaah mäkään en uskalla mennä tonne pimeään, vaikka asun kaupungissa ja kaikkialla on katuvaloja yms ni voisin keksiä miljoonan syyn listan siitä, miksen voi mennä tonne. En osaa lenkkeillä ilman musaa, ja jos laitan kuulokkeet korviin, en kuule kun murhaajat ja raiskarit hyppää varjoista mun kimppuun :--) En uskalla ees pimeessä hakea postia tuolt n. 15m päästä :D
VastaaPoista(Se on kuvottavinsta ikinä kuunnella jos joku maiskuttaa syödessään)