don't waste your time on me you're already a voice inside my head

Otsikon voisi käsittää monella tapaa, mutta juuri tällä hetkellä minä ajattelen sen olevan sille äänelle pääni sisällä joka joissain piireissä Anana tunnetaan. Itse en käytä tästä äänestä tai sen omistajasta mitään nimitystä, se on vain se ääni pääni sisällä joka saa minut inhoamaan itseäni entistä enemmän.

Viikonloput tuhoavat mut lopullisesti. Kämpillä kaikki on syvältä, kämppikset ovat jakaantuneet kahteen porukkaan ja riitoja ei voi välttää, joten kotona on huomattavasti parempi olla. Vaikkakin täällä syön liikaa ja saan kuulla äidiltäni, kuinka hän painaa vähemmän kuin minä.

Kotona mulla on myös itseni satuttamiseen suuremmat mahdollisuudet kuin kämpillä, ja käytin tilaisuutta hyväkseni kolme kertaa viime viikonloppuna. Olen hyvin pettynyt itseeni sen takia, mutta toisaalta se oli sen arvoista. Täytyy myöntää, että en muistanutkaan kuinka paljon se helpottaa. Se on väärin, väärin, väärin.

Toivottavasti teillä, rakkaat lukijat, on mennyt paremmin. Olen hyvin pahoillani, etten ole kommentoinut tai edes kirjoitellut. Lupaan yrittää kirjoittaa useammin jälleen.

never should've let you go, never should've let you go

I know I shouldn't love you anymore, girl.

I just don't know how to let go.

Just give me time and I'll get over you

Viime aikoina mä olen leikkinyt ajatuksella siitä, kuinka olisimme vielä yhdessä jos en olisi ollut idiootti aikoinaan. Kaksi vuotta. Se on ihan vitun pitkä aika.

Eniten satuttaa tieto siitä, että mikään ei ikinä tule olemaan kuin ennen.

Entiset kaveritkit on kaukaisia, koska olen edes viimeksi puhunut heille?

Mä tiedän, että peruskoulun loppuessa he olivat vain onnellisia päästessään musta eroon. Mulla on silti ikävä heitä, ja kaikkia meidän yhteisiä juttuja.

Kello on kymmentä vailla yksi, ja mä olen jo syönyt yli seitsemänsataa kaloria. Se tarkoittaa sitä, että mä en voi syödä tänään enää mitään. Inhoan, inhoan itseäni itsekontrollin puutteesta.

Mutta olen onnellinen, että luku laskurissa kasvaa edelleen, ja on jo yltänyt 74 päivään.

Kello oli kymmentä vailla yksi noin seitsemän tuntia sitten.

Kalorit ovat nousseet lähes kahteentuhanteen. Olen onnellinen, että kyse ei enää ole itsekontrollin puutteesta, vaan ajatuksesta, jonka mukaan ansaitsin tänään enemmän.

Tiedän, että olen turvonnut ja kauhean näköinen muutenkin, mutta nyt en halua ajatella sitä. Aamuiset ahdistavat ajatukset ovat taka-alalla, ja haluan nyt vain olla iloinen - edes tämän illan.

I don't see why the only people I can tell

are reading this through there own home cells

cause my words are all I have in Hell,

and I'm locked up in a demon filled cell.

Aivan, ja hei saadakseni jotain elämää tänne kysyn tällaisen jonka löysin PrettyAlonesta (jos menee liian henk. koht. mielestäsi, no need to answer) :
Your biggest secret and your biggest regret?

Sanokaa minkä takia kaikki täällä hajoaa

Otsikon biisi.

Vanhimmat lukijani tietävät, mitä kaikkea viimeisten kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Tarkoitan enimmäkseen vanhempieni riitelyä, asumuseroa ja takaisinmuuttoa.

Kaikki tuo alkoi eilen alusta. Viimeistä kertaa, sen tiedän.
Muhun sattuu, mä juuri olin onnellinen, kun kaikki perheessä oli hyvin.
En pysty lopettamaan itkemistä, mä tärisen ja teen kirjoitusvirheitä enemmän kuin laki sallii.
Ne saan korjattua, mutta elämässä ei ole minkäänsortin delete- eikä reset-nappulaa.
Jos mä olisin viisas, mä pakkaisin jo. Mutta mä en ole.

Mä haluan viimeiseen asti uskoa parempaan, vaikka se ei välttämättä enää onnistu.

Uusi ulkoasu. What do you think?

i feel like i'm dead but breathing

"I'm pretty only when I am hungry."
I am ugly when I eat.
That's when I become more and more fat.

Hey, I do realise those things. Then why do I eat?
I need to know that.. I want to know that..

Besides, I feel like making cupcakes now.
And a new layout.
Fuck it.

I didn't feel like writing in Finnish so
sorry for the spelling mistakes..

I guess that's just the price I got to pay

Mä en ostanut kämpille viikoksi ruokaa enempää, kuin noin 700 kalorin edestä joka päivälle. Silti mä tunsin oloni lihavaksi ja liian täydeksi joka-vitun-päivä mitä siellä olin. Tutut ja kaivatut tunteet, kuten järkyttävä nälkä ja kylmyys vaikka sisällä olisikin lämmin, tulivat takaisin.
Tullessani kotiin kuitenkin tajusin, kuinka turvallista siellä oli. Kotona on kaikkia houkutuksia joita yritän epätoivoisesti vältellä.
Eivätkä ne houkutukset lopu ruokaan. Viikolla voin olla ajattelemattakaan itseni sattutamista, ei ole aikaa ajatella muuta kuin koulua. Mutta kun istun viikonloppuna yksin isossa huoneessani, monta ääntä huutaa päässäni käskyjä minulle, enkä tiedä mitä niistä kuuntelisin...

Vaikka sanoin edellisessä postauksessa kirjoittavani vasta, kun olen käynyt vaa'alla, en ole todellakaan uskaltanut astua sille vieläkään.
Meillä oli toissapäivänä koululiikunassa uintia, ja menin tietäen näyttäväni kauhealta. Kuitenkin, kaikki muut siellä olivat isompia kuin minä, ja ollessamme vedessä en edes ehtinyt ajatella asiaa. Pukuhuoneessa ahdistus iski jälleen, joten pukeuduin ja meikkasin niin nopeasti kuin kykenin. Break down ei ollut niin kaukana to be true.
Joten käyn vaa'alla joko sunnuntaina tai sitten vasta ensi viikolla, kun meillä ei ole asunnolla vaakaa ollenkaan. Se on itseasiassa aika hyvä juttu, en voi rampata sillä koko aikaa...

Tästä ei nyt tule enää mitään, katsellaan huomenna uudestaan.
Mua myös huolestuttaa aivan älyttömästi lukijoiden väheneminen. Viisi lukijaa on jo ottanut hatkat... Anteeksi harventuneesta postaustahdista ja entryjen huonontuneesta laadusta :---( Olen todellakin pahoillani, että olen ollut todella huono bloggaaja lately.

I think you got the best of me, you're sleepin' with the enemy

Anteeksi hiljaisuus. Olen viettänyt syyslomaani poissa kotoa, enkä ole päässyt kirjoittamaan sieltä missä olin.

En ole yhtään lähempänä tavoitettani, en ole jaksanut ajatella sitä kun olen keskittänyt kaiken energiani sen erään henkilön yli pääsemiseen.
Ei onnistu, itken, yritän uudelleen, ei onnistu, itken, tartun terään, viillän, kadun, itken, yritän uudelleen, ei onnistu..... stop.

Mä yritän koota itseäni, enkä tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran.
Ehkä sitten, kun tiedän taas kuka olen ja missä mennään.
Sitten kun olen voittanut vaakapelkoni ja astunut sen päälle nähden sen huutamat läskiluvut.
Ehkä.

I'm sick and tired of the mess you made me

Tonight of all times, why is it raining again? It makes me look so pitiful

Koulumatkalla alkoi sataa lunta, räntämäistä lunta joka kasteli hiuksia. Minä kiljuin, kaverit nauroivat. Kyllä minäkin pidän talvesta ja lumesta, en vain silloin kun en ole valmis siihen.
Ei lumen kuulu tulla maahan vielä lokakuussa.

Tänään olen syönyt enemmän kuin saisin, mutta harkkojen takia en tunne minkäänlaista syyllisyyttä. Olen tehnyt kaikkeni kuluttaakseni kaiken ylimääräisen kehostani, joten loppu ei ole minusta kiinni. Voin vain toivoa, että kehoni ymmärtäisi olla varastoimatta kaikkea ihraa itseensä.
Sitä peläten sain vihdoin palattua tutulle ja turvalliselle sokeriton&rasvaton -ruokavaliolle. Kun saan nykyään itse päättää mitä syön, lasken kalorit tarkkaan, otan vähärasvaisimman/rasvattoman vaihtoehdon ja tarkistan paljonko energiaa tuotteessa on sokerista. Vaihdoin viimein kahvini ja teeni sokerin makeutusaineeseen. Olen ollut ahkera, hah.
Tänä vuonna aijon laihtua vielä kymmenen kiloa.

Blogimaailma hiljenee, ainakin minun seuraamani blogit ovat aika hiljaisia. Jos en olisi viikonloppuna löytänyt kahta uutta blogia luettavakseni, ei minulla olisi ollut kahteen päivään uusia merkintöjä luettavanani. Olen tästä asiasta jo kerran täällä rantannut, jos on mennyt ohi niin click here!

Nyt tulee jo kiire suihkuun ja muuta. Uusin suunnitelmani yrittää estää minulta iltasyömisen ja siten ahmimisen mahdollisuuden: menen niin aikaisin nukkumaan kuin vain mahdollista.

Haleja ja lämpöisiä ajatuksia teille tähän kylmään, talviseen ilmaan ♥

ps. jos luet vielä tätä Viola, niin kommentoi jotain. Haluan tietää miten sulla menee, kun katosit niin nopeasti...