Can I be the only hope for you, because you're the only hope for me

It's been a while.

Olen ollut sairaana viimeiset kolme viikkoa, eikä ole ollut kauheasti intoa tulla koneelle kirjoittamaan mitään. Olen  ollut kaksi viikkoa normaalisti koulussa, ja  se on vain pahentanut asiaa. Tämän viikon taas olen ollut kotona, en mennyt kämpille ollenkaan. Sain perjantaina antibiootit yms ja nyt olo on vihdoin jotenkin siedettävä.

Aamulla kävin vaa'alla, ja odotin sitä edellistä 59 kilogrammaa siihen näyttöön, kun se päättikin näyttää 57 kilogrammaa. Mitä? Ehkä sillä kahden viikon nälkiintymisellä oli tosiaan hyötynsä.

Tulin itseasiassa vain katsomaan lukijatilastoja yms, ja huomasin samalla blogillani olevan jo 99 lukijaa! Yhtä vailla sata. Kliseisesti sanottuna, en olisi itse ikinä uskonut, että lähes sataa ihmistä tulisi koskaan kiinnostamaan juttuni. Olen hyvin kiitollinen teille, joita siis ilmeisesti kiinnostaa ♥.
Ehkä teen jotain spesiaalipostausta satasen kohdalla, who knows.
Anyways,,

kiitos ! ♥

you were the one who fooled around

Koko eilinen päivä on kärsitty niin henkisestä kuin ihan fyysisestäkin krapulasta, ja ajatus kirjoittamisesta ei oikein innostanut.

Toissapäivänä tapahtui paljon ja olen hämilläni siitä kaikesta.
Eilisen päivän vietin uskotellen itselleni että tämä tunne menee ohi, en ole oikeasti rakastunut toiseen vaikka siltä tuntuukin. Viime yönä näin hänestä unta, heräsin täristen ja purskahdin itkuun - ei näin Emily, ei näin.

Toivottavasti teidän kaikkien hiihtoloma (joilla sitä on vielä jäljellä) on mennyt hyvin, yritän palailla pidemmillä postauksilla maanantaina.

Keep your sadness alive, don't you know that misery loves company

Jo kaksi ihmistä on antanut minulle tämän palkinnon, Abbey ja Ainur.

Iso kiitos ♥

Ideana on siis kertoa itsestään seitsemän asiaa, ja sen jälkeen antaa palkinto eteenpäin.

1. Kärsin astrafobiasta, eli pelkään ukkosta ja salamointia luonnottoman paljon. Se vaikeuttaa elämääni kesäisin ja huomasin sen vasta kaksi vuotta sitten.

2. Minulla on ollut elämäni aikana yksi poikaystävä, kolme miespuolista ihastusta, kolme tyttöystävää ja yhtä monta naispuolista ihastusta.

3. Aikuisena haluaisin työskennellä ulkomailla ( "Tänä yönä vihdoin sä pääset pois tästä paskamaasta, täällä miehet tappaa toisiaan. Ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos niin ei ois, tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto kaiken korjaa - koita unohtaa. " - Vilkkumaa) 

4. Haluaisin osata lukea ihmisten ajatuksia vain, että tietäisin uskallanko puhua heille vai en ja tietääkseni luulevatko he minua pojaksi vai tytöksi (T___T)

5. Ihonhoito on pakkomielteeni. Ihailen aasialaisten ihonhoitometodeja, en voi ikinä mennä nukkumaan pesemättä meikkejäni ja arvostelen mielessäni ystävieni ihonhoitotapoja.... 

6. Olen viimeisen kolmen kuukauden aikana juonut kerran alkoholia, ja koen sen kerran virheeksi. Olin onnistunut jo unohtamaan miten ihana se olo on, ja nyt kaipaan sitä koko ajan.

7. En voisi elää ilman musiikkia, blogiani ja minulle tärkeitä ihmisiä.

Tämä on ollut jo hyvin monella, mutta laitan eteenpäin ainakin Kuiskaukselle ja Black Coffeelle.

You see me with her, I still feel lonely

En enää edes tunnista itseäni vanhoista postauksistani. Ne eivät kuulosta minulta, en muista niitä enkä sitä tunnetta mikä minulla oli niitä kirjoittaessani.
Tänään huomasin vain jonkun lukeneen kolme vuotta vanhoja postauksiani, ja menin vain mielenkiinnosta katsomaan miksi juuri niitä oli luettu. Ja tajusin sen.

+ Äiti: "Mitä sul on tos sisäreides?" 

Emily: "... ai täs vai? Raskausarpia!" .........

hullu, vain hullu kohtaloaan pakenee

So sorry.

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut paljon pahaa. Ehkä se ei tunnu kauhealta, kun sen sanon, mutta minulle se on pitkä loikka taaksepäin.

vaikeaa selittää ja ymmärtää, miten toisesta aina jälki jää

Mä luulin osanneeni kertoa historian kokeessa tarpeeksi edes kasin edestä, mutta ilmeisesti olin surkea - sain vain seiska plussan. Hyväksytyn uusintaa odottaessa. Uskon myös, että reputin matikan. Sen näkee sitten.

Haluaisin vain mennä nukkumaan ja nukkua huonon päivän pois. Olen taas kotikaupungissani, paikassa, jossa minua ei kaipaa kukaan muu kuin Prinsessa. Elämä täällä on useimmiten tylsää, ja viikonloput ahdistavia sekä yleensä myös hyvin yksinäisiä. Tuntuu pahalta, kun Jeanetella on hauskempaa täällä, kuin kämpillämme. Minulla se on juuri toisinpäin.

Viime viikonlopun ahdistuskohtaus meni ohi samana päivänä, mutta portaita en pääse vieläkään alas ilman sitä tunnetta. Olen ehkä tulossa hulluksi.

Last Cupcakella on jo yhdeksäkymmentä lukijaa, kiitos kaikille! ♥ Ette tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee.

Haleja ja voimia,

( in English here)

Sometimes I think I'm going crazy

Minun ei pitänyt tulla kirjoittamaan, mutta nyt oli aivan pakko - ahdistustaso on pilvissä ja purskahdan itkuun hetkenä minä hyvänsä.
Miksi?
Koska en pääse huoneestani pois.
Ikävä kyllä luit aivan oikein. Huoneeseeni pääsee portaita pitkin, ja juuri nyt en uskalla mennä niitä alas.
En edes tiedä miksi, ihan kuin jalkani eivät tottelisi. Pelkään, että putoan jos edes yritän.
En ymmärrä, olen peloissani.

 Onko minussa jotain vialla?

// edit. Pääsin alas asti, mutta joka kerta tulee sama ongelma. Just a little bit insane.